Brasilian puunkorjuu on täysin erilaista

Brasilian puunkorjuu on täysin erilaista

Brasiliassa ammattiliittojen valta on vahva ja se jatkuu tulevaisuudessakin. Syynä tähän on poliittisten päättäjien ja ammattiliittojen erittäin läheinen yhteistyö. Toiminta tuntuu eurooppalaisesta näkökulmasta välillä pikkumaiselta saivartelulta.

Motokuski ajaa motoa, eikä hän tee mitään muuta. Jos esimerkiksi sulake palaa, niin työ loppuu siihen ja paikalle soitetaan huoltomies. Asentaja vaihtaa sulakkeen ja voi vaihtaa katkenneen letkunkin, mutta hitsata hän ei saa. Ponsse yritti Brasilian toimintansa alkuaikoina kysellä mahdollisuutta moniosaajan palkkaamiseen, jolloin sama mies olisi voinut vaihtaa rikkoutuneen osan ja tarvittaessa vetäistä pienen pätkän hitsisaumaakin. Mutta moinen ehdotus kaikui kuuroille korville. Hitsausta varten soitetaan paikalle hitsari.

Ammattiylpeys arvossaan

Yhdelläkään ammattikunnalla ei näy olevan edes halua laajentaa omaa toimenkuvaansa. Tässäkin lienee taustalla ammattiliittojen yksilötasolle ulottuva tiukka valvonta. Kaadon yhteydessä tapahtuvaa kantokäsittelyäkään ei saada aikaiseksi, koska kuskien ammattiliitto on kieltänyt kuskeilta vesomisen estossa käytettävän aineen käsittelyn. Hakkuun jälkeen tulee oma ammattiryhmänsä, joka suihkuttaa kannot vesomisen estämiseksi.

Uusi eukalyptus varttuisi toki vesastakin, mutta istutettu taimi kasvaa huomattavasti ripeämmin kuin vesa. Ja toisaalta kannosta työntyy runsaasti vesoja, jolloin harvennustyö olisi vielä edessä.

Brasiliassa puita hakataan paljon tela-alustaisilla koneilla, joiden työsaavutus normaalikuskilla ja meikäläisellä työmentaliteetilla jää rutkasti jälkeen pyöräkoneella saavutettavasta hakkuukertymästä. Mutta solidaarisuussyistä pyörämotoa ajava kuski hiljentää hakkuutahtia sen verran, että he ovat suunnilleen tasoissa telakoneen kanssa. Tässäkin on mukana vahva syndikaattien ote.

Hakkuu- ja ajokoneet ovat selluyhtiö Veracelin omistuksessa. Metsäkonekuskit hakkaavat kahta yhdeksän tunnin vuoroa seitsemänä päivänä viikossa. Joidenkin muiden tehtaiden savotoilla koneet pyörivät kolmessa vuorossa. Veracelin koneisiin tulee noin 5000 käyttötuntia vuodessa.

Kuski ei voi Brasiliassa konetta tankata tai rasvata, sillä siihen tarvitaan syndikaatin mukaan ammattimies. Ainut työ, minkä kuski voi tehdä hakkuun lisäksi, on terälaipan ja ketjun asennus. Jokaisella kuskilla on omat laipat ja ketjut mukanaan töihin tultaessa. Vuoron päätyttyä ne annetaan kunnostettavaksi. Työtä hankaloittaa lisäksi vuoronvaihdon täsmällisyys, sillä Brasiliassa työnantajan velvollisuus on kuljettaa työntekijät töihin ja työvuoron päätteeksi kotiin. Yhtiön velvollisuudet eivät lopu tähän. Henkilökunnalle on tuotava kaksi kertaa päivässä kahvit savotalle ja kerran vuoron aikana lämmin ateria. Ja tauot pidetään ilmastoidussa parakissa savotan keskellä. Kuskit luonnollisesti noudetaan autolla koneeltaan ja viedään takaisin tauon päätyttyä. Aurinkorasvakin kuuluu yhtiön vastuulle, sillä ihon palaminen on työturvallisuusriski etenkin asentajan kohdalla.

Säärisuojat ovat pakolliset maastossa – käärmeiden takia.

Ergonomia ei kiinnosta

Se ihmetyttää, etteivät syndikaatit ole ollenkaan kiinnostuneita valtavasta ergonomiaerosta mikä vallitsee telakoneen ja pyöräkoneen välillä. Telakaivureilla hakkuuta tekevien kuskien vaihtuvuus on moninkertainen motoon verrattuna ja syynä on nimenomaan tuki- ja liikuntaelinongelmat, joita kovassa telakoneessa syntyy.

Telakone kuormittaa hakkuupäätäkin pyöräkonetta enemmän. Tästä syystä pienehköjä eukalyptuksia hakataan suomalaisin silmin katsottuna erittäin järeillä kourilla. Ponssen Brasilian huoltotoiminnoista vastaavan Janne Loposen arvion mukaan syynä isojen kourien suosioon on kestävyyden ja toimintavarmuuden maksimointi. Ennen kuin Ponsse meni Brasilian markkinoille, maassa toimivien kourien toimintaa tutkittiin huolella. Kaiken varalta markkinoille lähdettiin järeän pään Ponsse H7-harvesteripäällä. Expoforestissa Ponsse lanseerasi tästä parannellun Ponsse H77euca -harvesteripään. Kourassa ei käytetä puun mittausta, vaan puut mitataan pinossa tien varressa. Puiden katkaisupituus määräytyy täysin kuorma-auton mukaan, eli pyritään mahdollisimman täysiin kuormiin. Käytännössä katkaisupituus on lähes poikkeuksetta kuusi metriä eli yhdestä rungosta saadaan neljä pölliä. Syynä pinomittaan on vanha perinne ja toisaalta eurooppalaisten metsäkonevalmistajien saamattomuus tuoda kouramitan etuja tarpeeksi pontevasti esille. Metsän ja koneet omistaa sellua keittävä yhtiö, puiden mittauksella saadaan tietoa siitä, milloin puu on hakattu. Sellukattilaan pyritään saamaan eri aikoja pinoissa olleista puista suotuisin seos sellun keittoon.

Keskimäärin puuta saadaan 360 kuoretonta kiintoa hehtaarilta. Veracellin tehdas nielee puuta 11000:n motin vuorokausitahtia, eli hitusen yli 30 hehtaarin aukko on päivässä saatava hakatuksi. Veracellillä on puuta varastossa 50 päivän tarve. Tästä määrästä 80 prosenttia on hakkuualueiden teiden varsilla ja loput tehtaalla.

Istutus koneellistuu

Kun hakkuu on tehty, metsäpohja siivotaan latvuksista, jonka jälkeen syvämuokkarilla ajetaan ura, johon taimet on helppo istuttaa joko koneella tai käsin. Istutus on koneellistunut kovaa kyytiä. Hehtaarille istutetaan keskimäärin 880 tainta. Riviväli vaihtelee hieman tehtaan ja siellä tehtyjen kannattavuuslaskelmien mukaan.

Veracelin työmaat on jaettu moduuleihin, joilla on omat tavoitteensa. Vierailu savotalla on elämys pelkästään sääntömielessä. Luvat pitää toki anoa etukäteen. Vierailijoille jaetaan jo linja-autossa kypärä ja vankasta keinonahkasta tehdyt säärystimet. Kypärä pitää asettaa päähän ehdottomasti linja-auton sisällä, mutta käärmeenpuremaa varten annetut säärystimet voi asentaa bussin välittömässä läheisyydessä. Turvaetäisyys hakkuukoneeseen on sata metriä. Pöllipinon päälle ei saa kiivetä jne. Mutta jälleen kerran, maassa maan tavalla.

Ponssella oleva moduuli 1 hakkasi kymmenellä telakoneella huhtikuussa 122 411 mottia eukaa, mikä tekee keskimäärin 33 mottia tunnissa. Elephant-ajokoneet saivat puuta tien varteen reilun 47 motin tuntivauhtia.

Veracelin tehdas nielee vuorokaudessa 11 000 mottia eucaa, joka vastaa 30 hehtaarin aukkoa. Hakkuualueiden teiden varsilla on keskimäärin 40 ja tehtaalla 10 päivän varastot. Puuta hakataan keskimäärin 33 mottia tunnissa. Isoja lukuja!

Huoltovastuu huipussaan

Ponssen kouria on omien motojen lisäksi Volvon telakoneissa. Etelä-Koreasta tulevat koneet ovat valmiiksi metsävarusteltuja, jolloin Ponssen tehtäväksi jää vain kouran kiinnittäminen, letkujen liittäminen ja kokonaisuuden säätäminen. Jatkossa sekä hakkuupää että telakone ovat Ponssen huollon kokonaisvastuulla.

Veracelin kanssa tehty sopimus pitää sisällään sen, että uuden koneen käyttöaste pysyy 89 prosentissa ensimmäiset 12 500 käyttötuntia. Tankkaus ja rasvaustauot eivät alenna käyttöastetta. Tämän jälkeen koneeseen tehdään mittava huolto ja uudistus, jonka jälkeen käyttöasteen on pysyttävä 81 prosentissa. Ajokoneiden käytettävyysvaatimus on kolme prosenttiyksikköä korkeampi.

Jos näihin arvoihin ei päästä, huoltaja häviää myös. Huoltolaskutus perustuu saavutettuihin prosentteihin, joten kunnossapitäjänkin etu on pitää prosentit mahdollisimman korkealla. Mitään kaavamaista sanktiota ei ole määrätty, mutta toistaiseksi osaavalla henkilökunnalla tavoitteet ovat täyttyneet.

Moduuli ykkösellä olevien 17 koneen tankkaus ja rasvaus on ulkoistettu. Yksi nosturillinen kuorma-auto hoitelee homman. Koneet pestään viikoittain, joka toinen viikko pintapesu ja joka toinen viikko pesu on perusteellisempi, jolloin pohjapanssaritkin irrotetaan. Tähän työhön on erityinen tankkiauto painepesurilla.

Yhteistyötä tehdään

Ponssen markkinaosuus Veracelin savotoilla on 65 prosenttia. Sellutehtaan yhteydessä Ponssella ja Komatsulla on käytössään yhteinen korjaamo, jossa isommat päivitykset ja kunnostukset tehdään. Verstaalla tehdään myös tiettyjen komponenttien kuten hydraulisylinterien kunnostusta. Kaikki rikkoutumisesta johtuvat remontit hoidetaan poikkeuksetta maastossa.

Kuskeja ja muita ammattimiehiä on saanut mukavasti, sillä metsäyhtiöt aloittavat tarvittavan henkilökunnan kouluttamisen samoihin aikoihin, kun uudesta investoinnista tehdään päätös. Kun tuotantolaitos on valmis, niin ammattitaitoista henkilökuntaakin on tarjolla jokaiseen työtehtävään huoltomiehistä ja hitsareista konekuskeihin ja sellunkeittäjiin asti.

Yhteistyö Veracelin kanssa sujuu mallikkaasti ja yhtiöllä on käytössään meilläkin aikoinaan vallinnut yhteiskuntavastuullinen toimintatapa. Henkilökunnasta pidetään huolta ja yhtiön eukalyptusmetsien väleissä on tasaisesti luonnontilaisia suojelualueita. Kaikki jokilaaksot on rauhoitettu karjatalouden käyttöön. Meillä eukalyptusmetsistä uutisoitaessa ei totuus ole kunnolla päässyt esiin.

Jarmo Vidgren kertoo, että Ponssella tiedettiin Brasilian ja koko latinalaisen Amerikan kankeus ammattiliittojen kanssa. Mutta ihan näin kankeaksi ja monimutkaiseksi asiaa ei kuitenkaan osattu kuvitella. Mutta pikkuhiljaa asiassa kuitenkin edetään, lyhyellä askeleella ja näyttöjen kautta. Maassa maan tavalla -sääntö on Etelä-Amerikassa valttia. Vidgren kehuu paikallisten asennetta ja sitoutumista omaan työhönsä, sillä melkoinen osa henkilökunnasta on ollut alusta alkaen mukana kehittämässä toimintaa.

 

Artikkeli julkaistu Metsätrans-lehdessä 4/2014.