Havukka-ahon ajattelija

Havukka-ahon ajattelija

”Tule tänne niin saat leipää” huusi naapurimme sodan aikana, mihin urheat Suomen poikamme vastasi…”Tule tänne niin saat voita leivän päälle”

Olen tutkiskellut suomen metsäkoneurakoinnin tilaa viimeisten vuosien ajan ja todennut sen todella vakavaksi. Jotenkin tuntuu siltä, että edellä mainitussa naapurin houkuttelu huudahduksessa nykypäivänä metsäala huutaa… ”Tule tänne niin saat leipää”

Muut liiketoiminta-alat huutaa takaisin…. ”Tule tänne niin saat voita leivänpäälle”

Sisua metsäalan urakoitsijoilta ei puutu, sillä kapiampi leipä tuntuu kelpaavan. Onko syy tähän se, että muuta ei osata tehdä, vaikko siitä, että taloudellinen tilanne siihen pakottaa.

Jälkimmäinen taloudellinen syy ajaa urakoinnin epäterveelle pohjalle, sillä olen nähnyt useampia tapauksia missä annetaan viisi euroa ulos, että saadaan neljä euroa tienata. Tämä suhdeluku joissain tapauksissa on jopa rumempi.

Mikä on sitten kaiken syy?

Onko metsäteollisuus tähän syyllinen? Ei niinkään. Toimiva kokonaisuus muodostuu siitä, että kaikki pärjäävät. Jos ketjussa on osapuolia jotka ei pärjää, niin kyseessä on alan saattohoito. Kauanko tämä terminaalihoito kestää, on sitten toinen juttu. Olisiko se sitten niin kauan kuin sisukkaita talkoolaisia löytyy tai niin kauan kuin metsäomistajat sanovat, että nyt ei ole vaivanväärti myydä puuta. Ei menestys tulekaan siitä, että jotain osapuolta heikennetään. On hyvä, että metsäteollisuudella menee hyvin, mutta miten saamme sen kattamaan myös urakoitsijat tai metsänomistajat?

Tässä se onkin se surullinen dilemma. Raaka-aineen alhainen hinta pitää osaltaan urakoitsijan taksat alhaisina, sillä eihän korjuu voi enempää maksaa kuin itse raaka-aine, koska sitten ei kukaan puutansa myy. Voidaankin sanoa, että ollaan pohjaluvuissa. Noh… Sitten kun raaka-aineen hinta nousee, heikkenee metsäteollisuuden kilpailukyky ja taas yksi osapuoli kärsii.

Voisi ehkä sanoa, että tämä meidän vihreän kullan vuolenta on vähän umpisolmussa.

Isonpuun osalta tilanne ei ole vielä niin vakava, vaikka siinäkään vuosien varrella oleva hintakehitys ei ole mainitsemisen arvoinen asia. Oliskohan sekin laskeva… No kehitystä kuitenkin.

Pikkupuut energiasta kuituun tuntuu olevan parempi jättää mettään lannotteeksi. Saahan siitä moni työtä, kun metässä ährätään, mutta metsänomistajan saati urakoitsijan näkökannalta siihen uhrattu aika tuottaa puhtaan nollatuloksen.

Tälle hommalle tuntuu nykyään olevan ainoa selitys se, että sitä tehdään kuntoilun kannalta. Olkoon se sitten homman plussapuoli.

Itseajattelen liiketoimintaa aina kellon kautta. Toisella meistä voi olla enemmän rahaa kuin toisella, mutta se mitä meillä on saman verran, niin se on tunteja kellossa.

Menestyvän yrittäjän salaisuus on se, että se sijoittaa tuntinsa toimiin mistä saa rahaa. Suomalaisella sisulla kun sijoitamme tuntimme sinne missä sille saa parhaan tuoton, niin menestystä ei voi estää.

Raju ennakko raivaus vaikko normaali ensiharvennus?

Kaikkineen asian haaroineen tuntuu siltä, että ehkä olisikin hyvä miettiä pitäisikö ensiharvennuksella unohtaa keppien keruu ja myös ennakko raivaus… Ennakkoraivauksen kustannuksen voisi sijoittaa koneelliseen raivuuseen, jossa raivuupäällä murskataan risut ja harvennettavat puut metsään lannoitteeksi keräämättä mitään tienvarteen. (Lukuunottamatta omatarvepuuta) Tulos olisi sama… Metsä kasvukunnossa mutta tunteja olisi mennyt vähemmän ja metsässä lannoitus kunnossa. Sitten myisi puuta, kun se on tukkimitassa. Näin voisi sijoittaa säästyneet työtunnit tuottavaan työhön ja tehdä sitä kautta positiivisen tuloksen.

En tiiä… Kaikkea sitä miettii.