Lapin Kumi Oy laajentaa Kuopioon

Lapin Kumi Oy laajentaa Kuopioon

Suomen suurin yksityinen rengasliike , Lapin Kumi Oy, laajenee Kuopioon.  Rovaniemeläinen Lapin Kumi Oy on ostanut Pohjolan Rengas Oy:n Kuopion liiketoiminnan ja kiinteistön Kuopion Kolmisopista.

– Pohjolan Rengas Oy on toiminut Kuopion Kolmisopissa kymmenen vuotta ja on sinä aikana vakiinnuttanut vankan asiakaskunnan. Mielestämme Kolmisoppi on yksi keskeisimmistä kauppapaikoista Kuopiossa ja ”Viitostie” eli Valtatie 5 menee ihan vierestä. Tämä on raskasta kalustoa ajatellen äärimmäisen tärkeää.

– Lamavuosista huolimatta olemme kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Kun liikevaihtomne oli 2009 10 milj. Euroa niin tänä vuonna pääsemme 25-26 miljoonan vaihtoon. Mikä tärkeintä kasvu on tapahtunut kannattavasti. Rakensimme uudet , isot toimitilat Ouluun pari vuotta sitten ja parhaillaan rakennamme uuttaa rengastaloa Kemiin.

– Olemme kulkeneet vastavirtaan alan yleistä kehitystä. Kun isot valtakunnalliset toimijat ovat viimeisen vuoden aikana sulkeneet toimipisteitä ja vähentäneet väkeä me olemme lisänneet ” höyryä ”. Meillä on jo useita valtakunnallisia asiakkuuksia ja tämä Kuopion uusi toimipiste edesauttaa niiden lisähankinnassa, kertoo Lapin Kumin toimitusjohtaja Ville Ruokanen.

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ” kumilainen ”. Yhtiö toimii kahdeksalla paikkakunnalla ja lisäksi Rovaniemellä on erillinen Bandag-pinnoittamo.  Lapin Kumi Oy työllistää 93 vakituista työntekijää. Renkaanvaihto sesonkeina yhtiön palveluksessa on 150 henkilöä.