Logsetilta uudet ohjaimet harvesteriin

Logsetilta uudet ohjaimet harvesteriin

Uudet ohjaimet helpottavat harvesterin ajamista ja kuski pystyy koko ajan pitämään mukavan ajoasennon. Uusissa sauvaohjaimissa on 13 painiketta per sauva, eli yhteensä 26 painiketta kahdessa sauvassa. Sauvaohjaimista voi pitää kiinni samalla otteella kuin ennen, sillä niiden koko ja muoto ei ole muuttunut, mutta sauvoista löytyy lisäpainikkeet tarvittaessa. Harvesterissahan tarvitaan enemmän painikkeita jokaiselle funktiolle. Uusien sauvaohjaimien myötä kuski on vieläkin paremmassa vuorovaikutuksessa ohjausjärjestelmän ja nosturin kanssa.

Aikaisemmassa sauvaohjainmallissa Logsetilla oli viisi painiketta per sauva. Kuskin oli aina päästettävä irti sauvasta, jotta hän pystyi painamaan sauvan vieressä olevia painikkeita , kertoo kehitysinsinööri Markus Storsjö.

Uuden paletin painikkeet on suojattu lialta ja kosteudelta silikonimaton avulla. Matto on helppo vaihtaa uuteen jos painikkeiden symbolit kuluvat. Jokainen painike on myös ainutlaatuinen, jotta kuski voi tunnistaa painikkeet niihin katsomatta. Painikkeiden taakse on myös asennettu taustavalaistus.

Molempien rannetukien edessä on myös uusi pieni ohjain jota kuski pystyy käyttämään pikkusormellaan päästämättä irti sauvaohjaimesta. Oikean puoleisella ohjaimella ohjataan koneen keskiniveltä ja vasemman puolen ohjaimella lisävarusteita kuten nosturin tilttiä ja puskulevyä.

Olemme myös ottaneet huomioon asiakkaiden ajopotentiometriä koskevat kehitysideat. Se on nykyään paremmin suojattu, jotta vaatteet eivät tarttuisi siihen niin helposti , Storsjö selittää.

Logsetilla on huomioitu myös metsäkonekuljettajien erilaiset ajotyylit. Jotkut pitävät mielellään kiinni sauvaohjaimista sivusta päin, kun taas toiset haluavat pitää sauvaohjaimista ylhäältä päin. Tämän vuoksi rannetuen korkeus on säädettävissä ensin käsinojaan nähden, jonka jälkeen kuski voi asettaa näppäinpaletin oikealle korkeudelle.

Yllättävää kehitystyötä

Kun Storsjö lähti kehittämään Logsetin sauvaohjaimia, hän testasi noin 50 eri mallia tulostamalla ne muovista 3D tulostimella. Alkuperäinen ajatus oli löytää uusi pyöristetty malli, joka istuisi hyvin käteen.

Kaiken työn jälkeen oli miltei surullista todeta, että Logsetin jo käyttämä sauvaohjain oli kuta kuinkin täydellinen. Se on kulmikas, mutta sopii käteen niin kuin sen pitääkin. Sauvaohjaimessa on oltava kulmat, jotta käsi saa hyvän otteen ja samalla tuntuman painikkeiden sijainnista. Koska edellinen sauvaohjainmalli oli ehdottomasti paras, minun piti keksiä miten siihen mahtuu enemmän kuin viisi painiketta , Storsjö nauraa.