Kuljetus

Mercedes-Benz esitteli uudistuneen G-sarjan

Mercedes-Benz on tänään esitellyt kauan odotetun uuden G-sarjan Detroitin NAIAS- autonäyttelyssä. Luksusmaastureiden ehdotonta huippumallia on valmistettu yli 300 000 kappaletta vuodesta 1979 lähtien, ja sen tuotantokaari on kaikista mallisarjoista pisin koko Mercedes-Benzin historiassa. G-sarja on myös kaikkien kolmisakaraista tähtitunnusta kantavien SUV-autojen esi-isä – siksi kaikki Mercedesin off-road-mallit kantavat nimessään G-kirjainta. Uusinkin G-sarja valmistetaan Itävallan Grazissa Magna Steyrin tehtaalla.

Koko G-sarjan historia käynnistyi samassa kaupungissa vuonna 1972 silloisten Daimler-Benz AG:n ja Steyr-Daimler-Puchin välisellä yhteistyösopimuksella. -Uusi G-sarjamme nostaa riman korkeammalle kaikilla tärkeimmillä osa-alueilla: suorituskyvyssä sekä maastossa että maantiellä, ajomukavuudessa ja telematiikassa. Pisimpään palvellut mallimme on ihanteellisesti varustettu myös tulevaisuuden menestystä ajatellen. Lyhyesti sanoen ”G” on edelleen ”G”, nyt vain entistä parempi, Mercedes-Benzin tutkimus- ja kehitysjohtaja Ola Källenius luonnehtii.

- Sellaisen ikonin kuin G-sarjan uudistaminen teknologisesti oli samaan aikaan sekä haaste että mahdollisuus. Jokainen osa ja jokainen pultti mietittiin uudelleen. Keskityimme erityisesti auton vääntöjäykkyyden lisäämiseen sekä jousituksen ja voimalinjan kiinnityskohtiin teräspalkkirunkoon, Mercedes-Benzin Off-Road-tuoteryhmän johtaja Dr Gunnar Güthenke kertoo. 

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Ulkonäkö: ikoninen muotoilu tulkittuna tähän päivään ja tulevaisuuteen Alkuperäinen, vuonna 1979 ensiesitelty G-sarja on yksi automaailman muotoiluikoneista, jonka ulkonäkö on säilynyt melkein ennallaan kohta neljä vuosikymmentä. Keskeiset G-sarjan ominaispiirteet kuten näyttävät ovenkahvat, ulos näkyvät saranat, G:lle tyypillinen oven sulkeutumisääni, kylkien vankat kolhusuojalistat ja takaoveen sijoitettu varapyörä ovat tallella myös uudessa versiossa. Kaikki muu onkin uutta. Varusteuutuuksia ovat esimerkiksi LED-ajovalot, monipuoliset ajoavustimet (saatavana esimerkiksi 360 asteen ympäristövalvonta-kamerajärjestelmä), korkealuokkainen sisustus nahkaistuimineen sekä uusi alustarakenne.  Uusi G-sarja on 53 milliä pidempi ja peräti 121 milliä leveämpi kuin edeltäjänsä. Korkealaatuisesta viimeistelystä kertovat kapeat saumat ja huomaamattomat siirtymät eri muotoiluelementtien välillä. Esimerkiksi pyöräkoteloiden ja puskurien integrointi muuhun muotoiluun on toteutettu harmonisen huomaamattomasti. 

Sisämuotoilu: klassiset pyöreät mittarit tai laaja Widescreen Cockpit -näyttö G-sarjan selkeät tyylielementit jatkuvat sisätiloissa. Pyöreiden LED-ajovalojen muoto toistuu uusituissa raitisilmasuuttimissa. Etupuskureiden päälle asennettujen vilkkujen kotelomuoto puolestaan löytyy myös kojetaulun päälle asennettujen diskanttikaiuttimien muodoista. Ikonista perinnettä noudattaen oikean etuistuimen edessä on edelleen tartuntakahva ja tasauspyörästön lukkojen katkaisimet ovat edelleen metalliset ja kiiltävät. Kuljettaja voi ohjata multimedia- ja viihdejärjestelmää niin, että käsiä ei tarvitse irrottaa ohjauspyörästä. Ohjauspyörän tuntoherkät Touch Control –painikkeet reagoivat pyyhkäisyliikkeisiin älypuhelimista tuttuun tapaan. Tuntiaisti-impulssien ja kaiuttimista kuuluvan palautteen ansiosta kuljettaja voi käyttää touchpad-kosketuslevyä niin, että katseen voi pitää jatkuvasti tiessä. Mercedes-Benzin S-sarjassa tutun uusitun ohjauspyörän takaa kuljettajalla on erinomainen näkyvyys joka suuntaan. Kojelauta on täysin uusittu. Mittaristossa on vakiovarusteena ajattomat, putkimaiset analogiset mittarit. G-sarjaan on tarjolla lisävarusteena E- ja S-sarjoista tuttu kojelauta kookkaalla Widescreen Cockpit –näytöllä. Widescreen sisältää virtuaaliset mittarit kuljettajan näkökentässä ja keskikonsolin yläpuolelle sijoitetun keskusnäytön. Kaksi 12,3-tuumaista näyttöä muodostavat ikään kuin yhden laajakuvanäytön yhteisen lasisuojuksen alla. Valittavana on kolme erilaista näyttötyyliä: Classic, Sport ja Progressive. Näiden tyylien sisällä oleellisten tietojen ja näkymien asetuksia voi mukauttaa omien tarpeiden mukaan. 

Matkustamo: enemmän tilaa ja ylellisyyttä molemmilla istuinriveillä Uusikin G-sarja on klassisen elegantti auton jo vakiovarusteisena. Sen takaavat muun muassa aidot ja ajattomat kuvioidut jalopuusomisteet, laadukkaan metallin ja hiilikuidun käyttö matkustamon sisustuselementteinä sekä aidot nahkaistuimet. Säilytystiloja ja –lokeroita on entistä enemmän, ja esimerkiksi kumpaankin takaoveen mahtuu yhden litran vetoinen pullo. Kyynärnojan alle valaistuun lokeroon on saatavana lisävarusteena matkapuhelimen langaton latauspiste. Takaistuinten selkänojat voi kääntää eteen kolmena erisuuruisena osana: kokonaan eli 100-prosenttisesti tai 60- tai 40-prosenttisesti. Uusissa istuimissa on vakiovarusteena monia mukavuustoimintoja kuten kuljettajan istuimen muistitoiminto, istuinlämmitys edessä ja takana sekä luksuspääntuet edessä. Istuinten nahkaverhoilu on vakiovaruste. Lisävarusteena saatavan aktiivi-monisäätöistuinpaketin mukana tulevat esimerkiksi hierontatoiminnot, istuintuuletus, erityisen nopea istuinlämmitys sekä ajotyylin ja –alustan mukaan täyttyvät ja tyhjentyvät integroidut ilmataskut, jotka parantavat kuljettajan ja etumatkustajan sivuttaistukea. Pakettiin kuuluvat myös sähkösäätöiset ristiseläntuet kuljettajalle ja etumatkustajalle. G-sarjan sisätilat ovat kasvaneet seuraavasti: