Ajankohtaista

Metsä Group tarjoaa kesätöitä yli 1 100 nuorelle

Metsä Group palkkaa yli 850 tulevaisuuden osaajaa kesätöihin ja -harjoittelijoiksi eri puolilla Suomea sijaitseville tuotantolaitoksille ja puunhankintapiireille. Haku Suomen kesätöihin käynnistyi tiistaina 4.12.2018. Globaalisti Metsä Group työllistää yli 1 100 nuorta.

Kesätyö Metsä Groupissa antaa mahdollisuuden kehittää osaamista ja työelämätaitoja kannustavassa, vastuullisessa ja turvallisessa työyhteisössä. Metsä Groupissa kaikki työntekijät perehdytetään suunnitelmallisesti, ja erityistä huomiota kiinnitetään työturvallisuuteen. Alueellisten tai paikallisten tilaisuuksien jälkeen perehdytys jatkuu omalla työpisteellä. Kesätyötehtäviä on tarjolla monipuolisesti useiden alojen opiskelijoille. -Tarjoamme alaa opiskeleville nuorille mahdollisuuksia työssä oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen, henkilöstön kehitysjohtaja

Pertti Hietaniemi.

-Nuoren ei tarvitse meille tullessaan osata kaikkia kesätyössä vaadittavia taitoja. Pyrimme siihen, että tehtävistä suoriutumisen ja osaamisen karttumisen myötä lisäämme johdonmukaisesti töiden haasteellisuutta ja vastuullisuutta. Hyvin tehty työ kyllä huomataan. Tapaamme toimia kuuluu myös se, että jokainen työntekijämme ymmärtää jokapäiväisessä arjessaan työnsä merkityksen ja tavoitteet. Kesätöiden avulla nuorille annetaan konkreettisia esimerkkejä uudistuvan ja kasvavan metsäalan monista mahdollisuuksista. Kesätöissä on mahdollisuus nähdä, miten eri työtehtäviin voi päätyä hyvinkin erilaisten urapolkujen kautta. Metsä Groupin Suomen kesätyöpaikkoihin voi hakea 4.12.2018–28.2.2019. Kaikkia kesätöitä haetaan samalla verkkosivuilta 

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

www.metsagroup.com/kesatyot

löytyvällä lomakkeella. Muiden Metsä Groupin toimintamaiden kesätyöhaut aukeavat pääsääntöisesti alkuvuoden 2019 aikana. Metsä Group on mukana myös vuonna 2019 valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätöitä.