Ajankohtaista

Metsä Groupissa on tarjolla kesätöitä yli 900 nuorelle

Metsä Group palkkaa kesäksi 2018 yli 900 tulevaisuuden osaajaa. Kesälomakaudella nuoret sijaistavat Metsä Groupin vakituisia ammattilaisia puunhankinnassa ja tuotantolaitoksilla eri puolilla Suomea. Lisäksi liiketoimintaa tukevissa toiminnoissa on tarjolla kesätöitä. Metsä Group on vuonna 2018 Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppani. -Metsä Groupissa kesätyöt ovat aina vastuullisia. Kaikilla nuorilla pitää kesätöitä tehdessään olla oikeus mielekkääseen työhön, perehdytykseen ja ohjaamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen, kohtuulliseen palkkaan sekä kirjalliseen työsopimukseen ja työtodistukseen, Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Anneli Karhula sanoo. -Tapaamme toimia kuuluu myös se, että jokainen kesätyöntekijä ymmärtää jokapäiväisessä arjessaan työnsä merkityksen ja tavoitteet. On tärkeää, että nuoret innostuvat kesätöistä ja tutustuvat konkreettisesti työelämän pelisääntöihin. -Metsä Groupissa kesätyöntekijöitä perehdytetään suunnitelmallisesti. Yhteisten alueellisten tai paikallisten tilaisuuksien jälkeen perehdytys jatkuu omalla työpisteellä. Jokainen tutustuu yhteiseen tapaamme toimia, Karhula sanoo. Metsä Groupin Suomen kesätyöhaku on käynnissä 28.2.2018 saakka. Kaikkia kesätöitä haetaan samalla verkkosivuilta www.metsagroup.fi olevalla lomakkeella. Muiden Metsä Groupin toimintamaiden kesätyöhaut aukeavat pääsääntöisesti alkuvuoden 2018 aikana.