Ajankohtaista

Metsäteollisuudella suuri merkitys Suomessa - verokertymä lähes 4 miljardia euroa

Metsäteollisuus tuottaa yhteiskunnalle merkittävää taloudellista hyötyä. Alan koko arvoketjun verokertymä oli vuonna 2014 lähes 4 miljardia euroa, johon sisältyy myös tärkeimmiltä hankintatoimialoilta ja metsätaloudesta karttuvista kantorahatuloista maksettavat verot. Veroeuroilla pyöritetään lukuisia työpaikkoja myös metsäsektorin ulkopuolella ja muualla yhteiskunnassa, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Suomalaisilla metsäteollisuusyrityksillä on suuri vaikutus maamme talouskasvuun ja hyvinvointiin. Ernst & Young Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan metsäteollisuuden suoraan ja välillisesti Suomeen maksamat verot muodostivat yhdessä metsätalouden kanssa vuonna 2014 arviolta noin 10 % Suomen koko verokertymästä. Elinvoimainen metsäteollisuus vaikuttaa laajalti palveluihin ja yritystoimintaan monissa maakunnissa. Metsäteollisuuden vaikutus Suomen kansantalouteen verokertymän, työllisyysvaikutuksen sekä arvonmuodostuksen näkökulmasta on erittäin suuri. Metsäteollisuuden Suomessa suoraan kerryttämä liikevaihto oli vuonna 2014 yhteensä noin 25 miljardia euroa ja yhdessä epäsuorien vaikutusten sekä metsätalouden kanssa liikevaihto oli noin 46 miljardia euroa. Metsäsektori työllistää Suomessa välillisesti koko kotimaisessa arvoketjussa alihankinta mukaan lukien lähes 140 000 työntekijää. Ernst & Young Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa analysoitiin metsäteollisuuden taloudellista merkitystä Suomessa. Tutkimuksessa analysoitiin metsäteollisuuden verojalanjälkeä sekä arvioitiin toimialan työllistävää vaikutusta ja arvonmuodostusta. Tutkimuksen tarkasteluvuotena on käytetty viimeisimpiä saatavilla olevia julkisia tilastolukuja ja siinä on analysoitu metsäteollisuuden suoria ja epäsuoria vaikutuksia yksinomaan Suomen kansantalouden näkökulmasta.