Ajankohtaista

Metsäteollisuuden tehdaspolttoaineista 85 prosenttia on uusiutuvaa

Julkisuudessa on esitetty, että teollisuuden aloista etenkin metsäteollisuuden hiilikuorma olisi suuri. Tämä ei pidä paikkaansa. Metsäteollisuuden tehtaiden tehokkaasta energiantuotannosta noin 85 prosenttia on uusiutuvaa ja tavoitteena on lisätä osuus 90 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Fossiilisista irtautumisen ja energiatehokkuustoimien ansiosta metsäteollisuuden hiilidioksidipäästöt ovat jo nyt vähentyneet lähes 70 prosenttia 1990-luvun alkuun verrattuna. Mikäli muu yhteiskunta pystyy samaan, ilmastotavoitteet eivät jää haaveeksi. Ilmastonmuutoksen syynä ovat fossiiliset polttoaineet, jotka maan alta kaivettuna ja poltettuna lisäävät hiilidioksidin kokonaismäärää maan päällä. Tämän vuoksi fossiilisten polttoaineiden vähentäminen on pidettävä tavoitelistan kärjessä. Myös metsien käyttö on noussut keskusteluun. Keskustelussa tulisi muistaa, että suomalaisen metsäteollisuuden valmistavat tuotteet korvaavat fossiilisista tai muissa maissa uusiutuvista raaka-aineista tuotettuja tuotteita. Näiden tuotteiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset tulisi myös huomioida. Jos me emme Suomessa tee tuotteita markkinoille, niin joku muu tekee. 1960-luvulla alkanut metsävarojen karttuminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Yli 50 vuoden ajan Suomessa on joka vuosi ollut enemmän puuta kuin edellisenä. Tämä tarkoittaa, että metsien ilmastoa viilentävä vaikutus jatkuu. Metsien hiilinieluihin voidaan vaikuttaa metsien kasvua edistämällä ja metsitystä lisäämällä. Se on paras lääke metsävarojen kasvattamiseen, oiva keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja uudistuvan metsäteollisuuden toimintakyvyn ylläpitämiseen.