Perinnöllistä puunajoa

Perinnöllistä puunajoa

Lieksalaisella Mika Nevalaisella on juuret syvällä puutavaran ajossa, sillä hän on jo kolmannen polven puutavara-autoilija. Ammatinvalinta oli Mikalle selviö, sillä muu ammatti ei edes käynyt mielessä. Pohjakoulutuksena miehellä on autosähköasentajan tutkinto Joensuun ammattikoulusta.

Vuonna 1951 Mikan isoisä osti tuliterän Borgwardin tukin ja pöllin ajoon. Sitä ennenkin isoisä oli tukkien kanssa tekemisissä, sillä hän kierteli kenttäsirkkelin kanssa pitkin poltettua Lappia sahaamassa lautoja jälleenrakennuksen tarpeisiin.

– Isäni muistelee, että isoisäni Borgward oli varsin kehno puuautoksi. Pari vuotta raskaaseen ajoon soveltumattoman saksalaisen auton kanssa taisteltuaan, isoisäni oli myynyt auton Helsinkiin. Sitten hän oli hankkinut oikean puutavarakuormurin, muistaakseni Volvon, Mika Nevalainen kertoo. Vaihdon jälkeen Nevalaisten ajossa ovat olleet oikeastaan kaikki varteenotettavat puuautomerkit. Mikakaan ei tunnustaudu merkkiuskolliseksi, vaan tekee kaupat siitä autosta, jonka kanssa pääsee parhaaseen kokonaistaloudelliseen tulokseen.

Yhdellä autolla

Vuodesta 1951 alkaen Nevalaiset ovat ajaneet puuta yhdellä autolla ja pääasiallisesti paikalliselle Kevätniemen sahalle. Sahan omistaja on tosin vaihtunut useampaan otteeseen. Nyt näyttää vahvasti sille, että itävaltalainen Binderholtz oy on saanut sahan pyörimään sutjakkaasti. Sahausmäärä on kasvanut ja sahalle on tehty merkittäviä investointeja. Puuta on liikuteltu noin 60 000 motin vuosivauhtia. Pöllit ajetaan juniin ja Uimaharjun tehtaalle.

Nevalaiset ovat huolehtineet lieksalaisen Kevätniemen sahan puuhuollosta jo yli 65 vuotta.

Työssä on Mikan ja Olli-Pekan lisäksi kaksi vierasta kuljettajaa. Kuskit ovat olleet Nevalaisen palveluksessa jo useita vuosia. Kuskit ovat erittäin sitoutuneita työhönsä ja heille tuntuu sopivan mikä vuoro tahansa. Mika kuitenkin korostaa, että työelämässä on joustettava kumpaankin suuntaan. Kun työnantaja joustaa työntekijöiden tarpeiden mukaan, niin joustoa löytyy myös kuskien puolelta. Pienessä yrityksessä omalla työpanoksella pystyy petraamaan työtilannetta. Mutta selviö on se, etteivät kaikki työntekijät voi olla lomalla neljää viikkoa juhannuksesta eteenpäin.

Tasaisuus tavoitteena

Tasainen ajosuorite on sekä toimeksiantajan että yrittäjän kannalta ensiarvoisen tärkeä seikka. Nevalaisen seisokit toimeksiantajien puolelta ovat jääneet ykköspäiviin ja autot ovat seisoneet yhteensä korkeintaan viikon tai pari vuoden mittaan.

– Täysi mahdottomuushan se näillä taksoilla olisi, että autot seisoisivat vaikkapa kuukauden vuodessa. Vielä 1970-luvulla talvisin ajettiin puuta ja kesällä hommattiin muuta. Nykyään se ei enää onnistu. Toki pieni tahdin hidastuminen kesällä on ihan tervetullut, Mika Nevalainen pohtii.

Nevalaisen autojen keskiajomatkakin on yli 100 kilometriä. Polvijärven seutu on tärkein alue, mistä puuta ajetaan. Juukan ja Kaavin kuntien alueelta tulee myös puuta mukavasti. Toiminta on keskittynyt yhden ostomiehen alueelle vanhan Vapon aikaisen konseptin mukaan.

Mika on tyytyväinen, kun kaikki toimii saumattoman helposti tuttujen ihmisten kanssa. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja asiat on saatava ratkaistuksi heti, kuljetusesimiestä vaivaamatta.

Nopeat päätökset

Puut tulevat pääasiallisesti pieniltä metsätiloilta ja ovat näin ollen pienissä, usein ahtaissa laaneissa. Tällöin kuljetusketjuun on löydettävä joustavuutta. Metsäkonekuskit soittelevat, jos alkaa tulemaan tulppaa laanilla. Silloin Nevalaisen autot rientävät apuun. Perinteisesti toimien hyvän laanin täytyttyä puut ajetaan hölmöön paikkaan. Jatkuva vuoropuhelu helpottaa sekä autoilijan, että ajokonemiehen työtä.

Käytössä on PiiMegan toimittama ForestPro- kuljetuksenohjausjärjestelmä, joka on osoittautunut varsin käytännölliseksi ja helppokäyttöiseksi. Kaiken lisäksi sen käyttäminen on noin puolta halvempaa, kuin metsäyhtiöiden vaatiman Log Forcen. Mika Nevalainen muistuttaa, että vaikka käytössä on kuinka edistyksellinen ohjausjärjestelmä, puhelimen käyttöäkään ei kannata unohtaa.

Olli-Pekka Nevalainen on puukuski jo neljännessä polvessa.

– Ajoimme yhdellä autolla välillä kolmessa vuorossa ja viikonloputkin menivät usein puunajossa. Mietin, että onkohan tässä mitään järkeä. Kun poikani Olli-Pekka vielä ilmaisi kiinnostuksen alalle ja hankki puuauton kuljettajan pätevyyden, niin hankin toisen auton. Yhdellä autolla aikataulu on erittäin tiukka, eikä Olli-Pekalla olisi ollut mahdollisuutta opetteluun. Käytettynä hankittu kolmiakselinen Scania 560 on tasannut kuljetuksia mukavasti. Nyt pystymme viettämään viikonloput likimain normaaliin tapaan, Mika Nevalainen kertoo.

Hinta ja laatu ratkaisevat

Metsärahti Mika Nevalaisen 68-tonniseksi rekisteröidyn puikkoperäisen Scanian perään hankittiin puolalainen Zaslawin viisiakselinen kärry Forest Kingin Ultra Light -pankoilla. Nevalaisilla on vuosikymmenten saatossa ollut käytössä niin teräs- kuin alumiinipankkojakin. Kaikki pankot ovat Mikan mukaan toimineet ja kestäneet niin kuin niiden pitääkin. Sisäleveys määrää hänen mukaansa sen, kuinka paljon puuta tappien väliin mahtuu.

Zaslaw on täyttänyt Nevalaisten odotukset, ilmajousitettu kärry seuraa pehmeästi Scanian perässä.

Zaslawin kauppa tehtiin Auto-Kilta Trucksin Pasi Sairasen kanssa. Kaupan syntyyn vaikutti kaksi asiaa: hinta ja laatu. Tähän asti ilmajousitettu kärry on pelannut moitteettoman sutjakasti. Zaslaw on tehty tarkasti suomalaisten speksien mukaan ja komponentteina on käytetty tunnettuja merkkejä, kuten BWP ja Wabco. Mutta vasta muutaman vuoden päästä Zaslawista osaa sanoa tarkemmin. Samalla Mika kuitenkin muistuttaa, että Puola taitaa olla monen muunkin niin sanotun länsimerkin valmistusmaa. Esimerkiksi Puolassa tehty Hiab on pelannut vallan mainiosti.

Paikallisuus luo turvaa

– Ei puikkoperäisestä autosta olisi ainoaksi autoksi näissä maastoissa. Meidän toinen auto on neliakselinen, napaperäinen Scanian 730, jolla on ajettu 440 000 kilometriä. Perässä rullaa telitetty Jykin viisiakselinen kärry. Telityksen ja rungon vahvistamisen hoidimme täällä LST- Säiliöt oy:llä, kun saimme siihen Jykiltä siunauksen, Mika Nevalainen kertoo.

Nevalaisella on halu pitää oman kylän palvelut voimissaan. Kaikki mahdolliset hankinnat pyritään keskittämään Lieksaan, vaikka se muutaman euron enemmän maksaisikin. Vuosien saatossa Mika on huomannut, että hintalapussa oleva mahdollinen ”lieksalisä” tulee moninkertaisesti maksetuksi takaisin hyvänä ja kaikin puolin joustavana palveluna.

Autojen rasvaukset ja pikkukorjaukset tehdään Tiaisen hallissa, eli omalla pihamaalla. Öljynvaihdot ja isommat huollot teetetään lieksalaisella Huolto- ja Konekorjaamo Kiiskinen oy:llä. Täällä hoidetaan myös kärryt, jarrut, laakerit- ja nosturiremontitkin. Kun auto on öljynvaihdossa, se tarkastetaan samalla silmävaraisesti läpi. Rengashuolto on uskottu Lieksan Rengashuollolle. Vaativimmat työt teetetään noin sadan kilometrin päässä olevalla Joensuun Hartikaisella.

Kun Nevalaisella ajettiin yhdellä autolla, niin auton vaihtoväli oli 3-4 vuotta. Tällöin mittariin oli yleensä pyörähtänyt vajaat miljoona kilometriä. Kaluston oli oltava kunnossa, sillä yhdellä autolla urakoitaessa ei ollut varaa remonttipäiviin. Kahdella autolla ajettaessa autokohtainen ajosuorite luonnollisesti tippuu, sillä uusia sopimuksia ei ole solmittu.

Paljon keskustelua ja porua aiheuttaneet direktiivikoulutukset ovat hoituneet varsin kivuttomasti. Onneksi alalla on paljon tarjontaa ja kilpailua, joka on tuonut kursseja myös Lieksaan. Oman paikkakunnan kurssit hyödynnetään poikkeuksetta, mutta kiinnostavien kurssien perään on lähdetty jopa Jyväskylään saakka.

Kun aikaa puunajosta jää, niin Mika Nevalainen hyppää mielellään nostalgisuutta huokuvan Triumph Scramblerin päälle. Pienet soratiet ja metsäpolut ovat Mikan mieleen.

Mittojen ja painojen korotuksista koitunut hetkellinen hyöty on valunut pois autoilijoiden kukkarosta. Nevalainen muutti painot isommiksi heti, kun se oli mahdollista. Niinpä hän sai ajaa jonkin aikaa keveämmän yhdistelmän taksoilla.

– Selväähän se oli, että taksat tulisivat tippumaan uusien painojen myötä. Harmittaa, kun meillä kuljetusyrittäjillä riskit kasvoivat ja kalusto kallistui, mutta taloudellinen tilanne ei parantunut ollenkaan, Mika Nevalainen harmittelee.

 

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna

Artikkeli julkaistu Metsätrans-lehdessä 3/2017.