Pohjaset Oy on SKAL Kuljetusyritys 2018

Pohjaset Oy on SKAL Kuljetusyritys 2018

Teema ”älykäs logistiikka” ohjasi valintalautakunnan päätöstä vuoden 2018 SKAL Kuljetusyritystä valittaessa. Lautakunta vaikuttui keminmaalaisen Pohjaset-yhtiön nykyaikaisesta ja suunnitelmallisesta johtamisesta sekä toiminnan vastuullisuudesta.

– Pohjaset Oy:tä johdetaan fiksusti, vastuullisesti ja nykyaikaisesti. Johtamismalli antaa valmiuksia ottaa vastaan uusia haasteita ja kehittää toimintaa ajanmukaisesti. Nämä seikat toivat Pohjaset Oy:lle SKAL Kuljetusyritys -tunnustuksen, luonnehtii valintalautakunnan puheenjohtaja, kansliapäällikkö Harri Pursiainen.

Pohjaset Oy:n kasvu kuljetusalan mittapuulla strategisesti johdetuksi suuryhtiöksi on perustunut tietoisiin valintoihin yli 60-vuotisen taipaleen varrella. Yhtiön juuret ovat 1950-luvulla Martti Pohjasen pienimuotoisessa puunajossa ja maanrakennus­toiminnassaKemi-Tornion alueella. Yhtiön käänne tavaraliikenteeseen alkoi 1990-luvulla, kun yritys oli jo siirtynyt seuraavalle sukupolvelle ja lama koetteli maansiirtoalaa. Sopimus Veitsiluodon paperitehtaan kanssa johti ensimmäisen hakeyhdistelmän hankintaan. Pian Pohjaset laajensi palveluitaan sahatavaran trukkikäsittelyyn ensimmäisen tytäryhtiön kautta.

Kasvu käynnistyi toden teolla, kun Pohjaset alkoi hoitaa paperitehdasta palvelevan sahan kokonaislogistiikkaa puun käsittelystä lähtien vuonna 1996. Toinen tytäryhtiö perustettiin tuolloin huolehtimaan biopolttoaineiden murskaustyöstä. Viisi vuotta myöhemmin Pohjaset päivitti yhtiörakenteensa osakeyhtiöksi. Kolmas tytäryhtiö syntyi vuonna 2011 palvelemaan maahantuojia ja teollisuusyrityksiä Keminmaalla. Samalla palvelutarjonta laajeni logistiikan kokonaisratkaisuihin, joihin sisältyivät myös varastointi- ja terminaalipalvelut sekä ovelta ovelle -palvelut. Tässä yhteydessä Pohjaset laajensi omistuspohjaansa perheen ulkopuolisilla osaajilla, jotka toivat yhtiöön huolinta- ja logistiikka- sekä tietoteknistä ja taloushallinnon asiantuntemusta.

Nykyisin neljän Pohjaset-yhtiön kokonaisuuden tarjonta kattaa kuljetuspalvelut ja räätälöidyt tehdas- ja varastointipalvelut sekä kierrätys- ja biopolttoaineiden käsittelyn Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Työntekijöitä on runsaat sata. Pohjaset seuraa kuljetuksia toiminnanohjausjärjestelmän avulla energiatehokkuutta painottaen. Käytössä on työajanseurantajärjestelmä sekä ISO -laatu- ja -ympäristöjärjestelmät ja OHSAS-turvallisuusosio. Yhtiö on kehittänyt myös oman Care of Safety -ohjelman, jonka avulla vaaratilanteita pystytään tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään.

Pohjaset-konsernin johtamismallissa liiketoiminnat on jaettu kolmeen liiketoiminta­yksikköön ja juridinen rakenne häivytetty taustalle, jolloin päätökset voidaan tehdä ketterästi jaettujen vastuualueiden sisällä. Perheen ulkopuoliset henkilöt yhtiön hallituksessa tuovat päätöksentekoon asiantuntemuksen ohella riippumatonta näkemystä.

Selkeä organisaatio, jossa jokaisella on oma vastuualueensa, on tehostanut toimintaamme. Panostukset turvallisuuteen maksavat itsensä takaisin toiminnan laatuna, vähentyneinä vahinkoina ja työhyvinvointina, kuvaa myyntijohtaja ja hallituksen jäsen Raimo Pohjanen.

Pohjaset Oy on lähtenyt rohkeasti mukaan muun muassa HCT-kokeiluihin ja sikäli osallistunut suomalaisen logistiikan kehittämiseen. Yhtiön motto ”pidämme mitä lupaamme” soveltuu niin ikään koko suomalaisen logistiikan asiakaslupaukseksi.

Pohjaset Oy

Perustettu 1950-luvulla

Omistajat Raimo, Risto, Kari ja Janne Pohjanen 90%:n osuudella sekä hallituksen puheenjohtajana toimiva Seppo Laine 10%:n osuudella.

Juridinen rakenne:Pohjaset Oy ja sen omistamat tytäryhtiöt Pohjaset Tehdas- ja Logistiikkapalvelut Oy, Pohjaset Recycling Oy ja Pohjaset Kiinteistöpalvelut Oy

Kotipaikka Tornio

Toiminta-alue Koko Suomi sekä Pohjois-Ruotsi Jyväskylä–Nurmes–Hamina -kolmio

Liikevaihto 13,1 miljoonaa euroa (2017)

Kuljettajia: 60 vakituista

Kalusto: 28 ajoneuvoyhdistelmää

HCT-kalusto: 90 tonnin HCT-yhdistelmä hakkeen kuljetukseen sekä 100 tonnin HCT-yhdistelmä sahatavaran ja sellun kuljetukseen, asiakkaina Keitele Group ja Stora Enso.

Laatujärjestelmät: SFS-EN ISO 9001; SFS-EN ISO 14001; OHSAS 18001.

Asiakkaina metsä- ja energiateollisuus, rakennus- ja taloteollisuus, kaivosteollisuus, kierrätys- ja biotalous.

Yritystä esitti palkittavaksi SKAL Pohjois-Suomi ry.

SKAL Kuljetusyritys on valittu vuodesta 1989 alkaen. Valinnan perusteena on yrityksen tavaraliikenteessä toteuttama esimerkillinen kehitystyö, yritystoiminta tai vastaava, tai alan yrittäjien ja yritystoiminnan ulkoisen kuvan sekä arvostuksen lisäämiseksi tehty työ. Palkittava kuljetusyritys saa kiertopalkinnon ja patsaan. Palkinnon lahjoittaa Neste Oyj.

SKAL Kuljetusyritys -valintalautakunta

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, Liikenne- ja viestintäministeriö (puheenjohtaja)
Pääkirjoitustoimittaja Kyösti Jurvelin, Kauppalehti
Myyntijohtaja Jari Kemppinen, A-Vakuutus Oy
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus
Myyntijohtaja Tuomas Kulola, Neste Oyj
Puheenjohtaja Teppo Mikkola, SKAL
Toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva
Viestintäpäällikkö Heini Polamo (sihteeri)