Ajankohtaista

Raskaiden kuorma-autojen rekisteröinnit kirivät ohi viime vuoden tason

Tammikuun alusta toukokuun loppuun rekisteröitiin 1309 raskasta, yli 16-tonnista kuorma-autoa. Määrässä on kasvua 26 kappaletta edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden ja kyseessä on ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun rekisteröinnit ylittävät viime vuoden tason. Volvo on alkuvuoden kuningas yli kolmanneksen markkinaosuudellaan, Scania on kakkosena, mutta reilusti perässä edellisvuoden lukemiaan. Määrällisesti myyntiään on eniten kasvattanut Mersu, mutta myös Daf on vahvassa nousuvireessä. Kun vielä Man ja Sisu myyntimäärät jäivät edellisvuodesta, on haastajien joukko entistäkin tasaisempi.