Tehokkuus on valttia

Tehokkuus on valttia

Iisalmen Soinlahdesta kotoisin oleva Juha-Pekka Kainulainen on ollut kuljetusyrittäjänä parikymmentä vuotta. Kokemusta on bulkin ja turpeen kuljettamisestakin. Vuonna 2007 JiiPee Oy keskittyi pelkästään puunajoon. Alkuun puuta ajettiin Venäjällä, mutta vuoden 2009 lama hyydytti ajot itänaapurissa. Siitä alkaen puu on kulkenut kotisuomessa pääasiallisesti Metsähallituksen toimeksiannosta. 

Tällä hetkellä JiiPeellä on kuusi autoa, joista uusin Scania R 730 oli jutunteon (alkuvuodesta 2017) hetkellä vielä ilman kilpiä luovutushuollossa. Kahden Scania R 730:n, yhden 620 ja 500:n ja kahden Volvo FH 750:n eroja Juha-Pekka ei osaa tarkasti selittää. Volvot ovat ehkä hieman vääntävämpiä ja Scania puolestaan enemmän kierroskoneen tyylinen, jolla saa mukavan vauhdin ylämäkeen. Kaikissa täyspainoisissa autoissa on sama akseliväli ja perässä puimuriakseli. Kokemus on osoittanut Volvon olevan tällä kokoonpanolla hitusen ketterämpi kääntymään.

Täysillä painoilla

Molemmilla merkeillä puu kulkee ja kummassakin merkissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuskeilla on luonnollisesti omat suosikkimerkkinsä.

– Polttoaineen kulutuksessakaan en ole havainnut oikeastaan minkäänlaista eroa, sillä puunajo on sen verran erikoislaatuista työtä, että pitävän vertailun tekeminen on koko lailla mahdotonta, Juha-Pekka miettii.

Sen mies on kuitenkin huomannut, että kaikki polttoaine on mennyt, mitä tankkiin on laitettu.

Autoista kaksi on 68-tonnisia ja loput 76-tonnisia. Toinen kevyemmistä autoista on ilman nosturia oleva vientiauto, jonka kilpailukyky on Juha-Pekan mukaan kohtalainen. Mutta esimerkiksi 64-tonnisella pärjääminen ei nykytaksoilla hänen mukaansa ole mahdollista.

– Melko pian uuden lain jälkeen muutimme kalustomme täysille painoille. Tuntuu kuitenkin ikävälle, kun hyöty painojen ja mittojen nostosta luiskahti kokonaan muille kuin autoilijoille. Olisihan se ollut kohtuullista, että meillekin olisi uudistuksessa jäänyt edes pieni siivu parantamaan taloudellista tulosta, Juha-Pekka harmittelee.

JiiPeen autoista vain yksi on akseliperäinen, sillä yrityksen ajot ovat sen kaltaisia ja sellaisessa maastossa, että napaperä on osoittautunut toimivammaksi ratkaisuksi.

Suoraa kauppaa suositaan

Kahdessa uusimmassa Scaniassa on öljynvaihtosopimus, jolla saa kolmen vuoden takuun voimalinjalle. Muuten huollot pyritään tekemään itse. Moottoriöljyn vaihtovälin Juha-Pekka on pitänyt 30 000 kilometrissä, sillä kaikkiin nosturillisiin autoihin tulee aika paljon tunteja.

Autojen sähköpuolen ja elektroniikan kehitys on ollut varsin ripeää viime vuosina. Välttämättä merkkihuollossakaan ei aina pystytä osaamisen terävimmässä kärjessä maahantuojan kurssituksista huolimatta. Yrittäjän on oltava erittäin hyvin selvillä autonsa ominaisuuksista ja siitä, kuinka autoja käytetään. Merkkihuollon ja omistajan yhteistyöllä JiiPeen autot ovat kuitenkin liikkuneet ilman sanottavia seisokkeja.

JiiPeen autojen uusimisväli on vaihdellut tosi paljon. Pääsääntöisesti vanhat autot pyritään myymään alta pois ennen uuden ostoa.

– Uuden auton hankinta suoralla kaupalla on selkeää ja automyyjätkin ovat innokkaampana kaupantekoon, kun heidän ei tarvitse miettiä vaikkapa miljoona kilometriä rullanneen veturin vaihtohyvitystä, Juha-Pekka kuittaa.

Jos ovat JiiPeen autot merkkiensä isoimpia lippulaivoja, sitä ovat myös puutavaranosturit. Kaikki nosturit ovat Logliftin mallisarjan huipulla olevia 125-mallisia. Iso ja järeä nosturi on Juha-Pekan mukaan tehokkaampi ja se kestää paremmin. Tämä korostuu erityisesti junia lastattaessa. Kun kaikki nosturit ovat samanlaisia, varaosapuolikin hoituu huomattavasti helpommalla. Yhdessä nosturissa on hydraulinen esiohjaus ja loput ovat tavanomaisia. Juha-Pekan mietinnässä on parhaillaan sähköisellä esiohjauksella varustetun mallin hankinta.

– Minulla ei ole kokemusta zetasta, mutta tuskinpa silläkään kovin mittavaa etua saavutetaan. Mutta mistäs sitä baareissa keskusteltaisiin ja intettäisiin, jos kaikki nosturit olisivat samaa mallia, Juha-Pekka Kainulainen naureskelee.

Käytettyäkin kalustoa hankitaan

Perävaunuja Juha-Pekka kertoo hankkineensa usein myös käytettyinä. Lähes kaikkia merkkejä on tullut kokeilluksi. Vaunujen kohdalla on sama havainto kuin autojenkin kohdalla eli puu kulkee kärryn merkistä riippumatta. Mutta Weckmanin kärryt ovat loppuun asti ajateltuja, kevyitä ja kestävä. Weckmanin kärryt pitävät myös arvonsa parhaiten.

Yritys työllistää 6 – 8 kuljettajaa. Kuskeja JiiPee on saanut mukavasti etenkin Keski-Suomen alueella. Pohjois-Savon alueella tilanne on huonompi, sillä alueella on melko paljon yrittäjiä työllistämässä ammattitaitoisia puukuskeja.

– Olen kokeillut ottaa koulusta harjoittelijoita, mutta ammattilaiseksi kouluttaminen on usein liian ison työn takana. Jokin ratkaisu tähän puuautojen kuskikoulutukseen pitäisi saada. Jos yrittäjä saisi vaikkapa vain puolet siitä summasta, minkä oppilaitokset saavat kuskikoulutukseen, niin maassamme ei taatusti olisi pulaa kuskeista. Eikä kuskilla tällöin olisi kiitollisuudenvelkaa tai työssäolovelvoitetta yrittäjää kohtaan, kun yhteiskunta maksaisi osan koulutuksesta. Niin ja halvemmaksikinhan se yhteiskunnalle tällä systeemillä tulisi, Juha-Pekka Kainulainen järkeilee.

Yrityksen kuskit ovat varsin ansiokkaasti etsineet direktiivikurssien päivät sopivaan saumaan, jotta ajot eivät häiriytyisi. Kursseista on pyritty etsimään sellaisia, joista olisi edes hieman hyötyä työntekoon. Mutta kuskien yleinen havainto on, että koko direktiivikurssitus on melko pitkälle pelkkää rahastusta ja byrokratiaa.

Kehitettävää riittää

Kellonaika-ajot rasittavat yrittäjän taloudenpitoa melkoisesti. Pääsääntöisesti vierastoimittajat patistetaan päivätoimituksiin ja silloin kalliit investoinnit seisovat pitkiä aikoja tuottamattomana. Tehtaiden terminaaleihin ajaminen käy kuitenkin suhteellisen sujuvasti, mutta kun kuorma pitää jostain syystä purkaa suoraan tuotantoon, niin edessä on jopa kolmenkin tunnin jonotus. Eikä tehtaan pihassa seisoskelusta saa mitään korvausta. Äänekoskelle annetaan kuukauden ohjelma etukäteen. Osa puusta menee terminaaliin, mutta sinnekin annetaan aikoja.

– Eikös koko terminaalin idea ole siinä, että sinne voisi viedä ja sieltä hakea puuta vapaaseen tahtiin, jotta puuhuollosta tulisi mahdollisimman sujuvaa, Kainulainen ihmettelee terminaaliin tehtävää kellonaika-ajoa.

Juha-Pekan mukaan Äänekosken tehtaan yhteydessä oleva terminaali on kovin pieni tehtaan kokoon nähden eli kädestä suuhun sielläkin elellään. Jos hyvää tahtoa ja kokonaisuuden ymmärrystä yhtiön päästä löytyy, niin Äänekoski saadaan taatusti ruokituksi nykyisellä kuljetuskalustolla.

Kuljetetut tonnit tärkeitä

Juha-Pekka Kainulainen harmittelee, kun hyöty painojen ja mittojen nostosta luiskahti kokonaan muille kuin autoilijoille. Olisi ollut kohtuullista, että autoilijoillekin olisi uudistuksessa jäänyt edes pieni siivu.

 

JiiPee ajaa puuta melko laajalla alueella, sillä ajo on otettava vastaan sinne, mihin se pyydetään. Oulu, Joensuu, Hämeenlinna ja Kaskinen eräänlaisina kulmapisteinä ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa. Kainulainen ei kuitenkaan tykkää ajaa pitkää matkaa, sillä lyhyellä keikalla pärjää paremmin. Hänen laskelmiensa mukaan liikutellut puutonnit ovat avainasemassa kuljetusyrityksen kannattavuudessa eikä niinkään ajetut kilometrit. Eikä autoonkaan tule niin paljon kuluttavia kilometrejä, kun saa ajaa lyhyttä siivua.

– Eipä näitä metsäautoteitä ja varsinkaan kääntöpaikkoja ole tehty nykyisille 76-tonnisille, pitkille rötkylöille. Keski-Suomessakaan ei ole monta kunnollista lenkkiä, jolla voisi sujuvasti kääntyä peruuttelematta. Aiemmin olin ajossa Nurmeksen alueella ja siellä kääntöpaikat olivat parempia ja tietkin selvästi paremmassa kunnossa, Juha-Pekka Kainulainen kertoo.

Lopuksi Juha-Pekka ottaa puheeksi maamme julman sakotuskäytännön. Autoon tarttunut lumikin punnitaan ja siitä sakotetaan. Vaikka sakkoja ei tulisikaan, niin tehtaiden leikkuri vie taksan, kun on lunta tarttunut mukaan. Perustuslaissa mainittu ihmisten tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu tuntuu tällöin kaukaiselta haaveelta.

 

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna

Artikkeli julkaistu Metsätrans-lehdessä 1/2017.