Urakoitsijat pelotellaan nöyriksi

Urakoitsijat pelotellaan nöyriksi

Suuri Savotta yritti urhoollisesti murtaa metsäyhtiöiden reviirijakoon perustuvaa toimintaa. Yhtiöt lupasivat pyhästi, etteivät enää muodosta kartellia. Mutta suomalaisten metsänomistajien ja urakoitsijoiden keskuudessa asiaan ei uskota. Savujako tuntuu yhä olevan voimissaan.

Urakoitsijat eivät kuitenkaan uskalla puhua asiasta omalla nimellään, sillä he pelkäävät joutuvansa yhtiöiden mustalle listalle. Sopimukset saattavat jäädä saamatta, jos kertoo kentällä vallitsevat tosiasiat ääneen. Pienen on syytä olla hiljaa, jos meinaa menestyä suurten hallitsemassa järjestelmässä. On uskomatonta, kuinka metsäyhtiöt julkeavat tai uskaltavat kohdella metsänomistajia yhä edelleen tällä tyylillä. Luulisi, että tässä oltaisiin samassa veneessä ja yhtiöillä olisi halua jatkossakin saada laadukasta suomalaispuuta täsmällisinä toimituksina jalostuslaitoksilleen. Mutta mitä vielä.

Haastattelemani yrittäjä on hakannut ja ajanut puuta metsästä tien varteen jo parikymmentä vuotta. Pelkkänä puun ajamisena alkanut työ laajeni täyden palvelun puunkorjuuseen jo vuosia sitten.

– Metsureita ei löytynyt enää hakemallakaan, eivätkä nuoret yrittäjät olleet rohkaisuistani huolimatta innostuneita hakkuukoneen hankintaan. Niinpä päädyin itse ostamaan käytetyn hakkuukoneen. Päätehakkuiden lisäksi olen harvennellut muutama sata hehtaaria vuodessa, yrittäjä X kertoo.

Hintataso hirvittää

X muistelee, kuinka hän teki puukauppaa vuonna 1980-luvun alussa. Kuusikuidusta maksettiin 190 markkaa kiintomotilta. Suomen Pankin rahanarvolaskuilla, joka ottaa huomioon inflaation ja elinkustannusindeksin, kuitumotista sai silloin peräti 70 – 80 euroa. Tämän päivän tarjoukset liikkuvat noin 30 eurossa motilta, mutta jopa 25 euron kuutiohintoja on kuitupuusta toisinaan metsänomistajille tarjottu.

– Ainakin tällä alueella savujako näyttää olevan taas voimissaan. Selkeänä osoituksena yhtiöiden reviirijaosta on pystykaupassa tarjottava hinta. Jos kuitumotissa on viiden euron hintaero yhtiöiden välillä, niin se kertoo karua kieltä reviiriajattelusta ja aidon hintakilpailun puutteesta.

Kentällä on odoteltu puun hinnan nousua, mutta yhtiöt ovat varmuuden vuoksi laskeneet hintoja. Tämä lienee tehty sen takia, että uusien investointien myötä lisääntyvän puuntarpeen takia hintoja voitaisiin tulevaisuudessa ehkä hieman nostaa.

Älä pane siihen minun nimeä

– Mielestäni uudella koneketjulla harvennushakkuu ei millään lyö leiville. Kun vedät vaikkapa tuhat puuta päivässä kouran läpi ja mittari osoittaa muutamaa kymmentä kuutiota, niin jokainen voi laskea toiminnan kannattavuuden. Harvennushakkuissa pääomakuluja ei saa olla juuri ollenkaan, mutta koneen korjaustaitoa ja hyviä hermoja sen sijaan pitää olla melkoisesti, sillä seisokkeja tulee vääjäämättä.

Urakoitsija X kertoo ensin keskustelevansa metsänomistajan kanssa, paljonko puusta pystykaupalla on tarjottu. Sen jälkeen katsotaan, onko savotta mahdollista tehdä hankintahakkuuna. Puutavaralajien määrä nykyään on liian iso. Etenkin pienissä leimikoissa tämä aiheuttaa ajokoneen kuljettajalle ja jatkossa puuauton kuskillekin ylimääräistä työtä.

Polttoainelaskuhan on likimain sama, hakkaako ensiharvennusta vai päätehakkuuta. Sekin kannattaa huomata, että pienellä harvennuskoneella ei suurta puuta saa nurin, mutta isommalla motolla onnistuu pientenkin puiden käsittely. Haamu-uraa käyttäen puut voidaan kyllä hakata, mutta ajokoneen kuskille haamu-uralta tehty puu on usein erittäin hankalasti kuormattavaa.

X harmittelee tällä hetkellä vallitsevaa pystykaupan ja hankintakaupan välistä olematonta hintaeroa.Vain kaikkein hankalimmat ja saannoltaan huonoimmat savottakohteet päätyvät hankintakaupan piiriin.

Rusinat pullasta

Metsäyhtiöiden tavoitteena näyttää olevan kaikkien parempien leimikoiden korjuutyön saaminen oman peukalonsa alle. Samalla metsäyhtiöt hyljeksivät harvennuskohteita, vaikka niitä on tarjolla yllin kyllin.

Väistämättä tulee mieleen muutama vuosi sitten tekemäni vierailu Ruotsin savotoille. Niin metsänomistajat puustaan, kuin metsäkoneurakoitsijat ja puutavara-autoilijat työstään tuntuivat saavan parempaa korvausta kuin Suomessa. Heidän mukaansa Ruotsissa ”diskuteerataan” ja tuumataan asioita yhdessä. Suomessa on yhä vallalla sanelupolitiikka ja patruunamentaliteetti. Ruotsissa haastatellut yrittäjät sanoivat, että on mukavampi olla yrittäjänä, kun kokee vahvaa, koko metsäsektorin kattavaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Kuvan kone ei liity tapaukseen.

Teksti: Visa Vilkuna