Ajankohtaista

Kotkamills tähtää Yhdysvaltain jättimäisille pikaruokamarkkinoille täysin kierrätettävillä tuotteillaan

Täysin kierrätettävää elintarvikekartonkia valmistava Kotkamills selvittää parhaillaan mahdollisuutta perustaa oma myyntikonttori Pohjois-Amerikkaan. Myös oman tuotannon aloittamista Pohjois-Amerikan yhä kasvaville ruokapakkausmarkkinoille pohditaan.- Tuotteemme kiinnostavat Pohjois-Amerikassakin muovia korvaavina vaihtoehtoina kovasti, ja myyntikonttorin perustamisella haemme kasvua näiltä jättimäisiltä markkinoilta. Lähellä markkinoita toimiessamme pystymme parantamaan asiakaspalveluamme ja tarvittaessa kasvua tukee lähelle markkinoita rakennettava tai hankittava tuotanto. Oman tuotannon aloittaminen Pohjois-Amerikassa on visio, jonka selvittämiseksi on jo otettu ensiaskeleita, kertoo Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen.Sekä osavaltio- että liittovaltiotasolla on otettu merkittäviäkin askeleita muovijätteen vähentämiseksi. Kertakäyttökulttuurista luopuminen on kuitenkin todettu vaikeaksi, koska kuluttajien tottumukset sanelevat myös brändien toimintaa. Kuluttajien paine luo toisaalta paineita kestävyyden edistämiselle ja muovin vähentämiselle. Suuret ketjut etsivät nyt aktiivisesti sekä kestävämpiä kertakäyttöratkaisuja että uusiokäytettäviä vaihtoehtoja.- Amerikkalaiseen elämäntyyliin kuuluu take away -kulttuuri, ja tuemme tätä ekologisilla tuotteillamme. Ekologisen jälleenrakennuksen ei tarvitse tarkoittaa kaikista vanhoista tavoista luopumista, kun tarjolla on uusia ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, toteaa Kotkamillsin kartonkiliiketoiminnan johtaja Ari Tanninen.Pohjois-Amerikan ruokapakkausmarkkina on kokonaisuudessaan valtava, sillä pelkästään kartonkikuppimarkkina on vuodessa reilut 1 000 000 tonnia eli nelinkertainen koko Eurooppaan verrattuna.- Jo muutaman prosentin osuus Pohjois-Amerikan markkinasta olisi meille hyvä alku, Hämäläinen sanoo.Kotkamillsin elintarvikekartongista voidaan tehdä erilaisia pikaruokaloiden pakkauksia kuten hampurilais- ja ranskanperunarasioita, kuppeja sekä pillejä.Muovisten ja muovipinnoitteisten kertakäyttöastioiden korvaaminen täysin kierrätettävillä vaihtoehdoilla on paitsi ekologisesti myös taloudellisesti kannattavaa. Perinteisiä muovipinnoitettuja kertakäyttöastioita on ollut haasteellista kierrättää ja uudelleenkäyttää, koska muovipinnoitteen poisto on hyvin hankalaa ja kallista. Täysin kierrätettävissä kupeissa kartonki ja sen kuidut saadaan helposti uudelleen käyttöön.- Nykyisellään kertakäyttöastioista syntyy valtavasti sekajätettä kaatopaikoille, mikä on sekä ekologisesti että taloudellisesti järjetöntä. Kotkamillsin kartongin voi kierrättää normaalin paperin ja kartongin joukossa eikä sille tarvita mitään erillisiä kierrätyslaitoksia. Kun aiemmin ravintolat ovat maksaneet suuria summia sekajätelaskuistaan, jatkossa heillä on mahdollisuus saada taloudellista hyötyä kierrätettävien tuotteiden kuidun jatkokäytöstä, Tanninen muistuttaa.