MetsäTrans Oy
Ajankohtaista

Radio Novan yöradio jatkuu helmikuussa

Mercedes-Benzin Radio Novan taajuudella aloittama Yöradio toi iloa ammattiliikenteen öihin elokuun alusta marraskuun loppuun. Neljän kuukauden aikana Radio Novan Yöradio oli arki-iltaisin selkeästi kuunnelluin kaupallinen radio-ohjelma myöhäisilloista aamuyölle saakka.

Pertti Salovaaran paluu radioon kiinnosti

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lukuisia kertoja vuoden radioääneksi valitun Pertti Salovaaran paluu radioon ja erityisesti liikenneradioon oli kuulijoiden mieleen.

- Pertin ihmisläheinen tapa puhua liikenteestä ja taito keskustella kuuntelijoiden kanssa on hyvin ainutlaatuista, sanoo Radio Novan Niina Jokiaho.

- Lupasimme kuulijoille, että yöllä on nyt äänensä ja ne löydettiin paremmin kuin edes uskalsimme odottaa.  Saimme joka ilta studioon kymmeniä puheluita ja ääniviestejä – viimeisenä iltana viestejä tuli moninkertaisesti!, Jokiaho jatkaa.

Pertti Salovaaran lisäksi Yöradion ohjauspyörän takana istui hänen veljensä Lauri sekä Julius Sorjonen. Ohjelmassa kuultiin myös Radio Novan tuttuja liikenneääniä, Jussi Hallia ja Antti Haajasta.

Lauri ja Pertti Salovaara

Turvallisuus on mielentila – etenkin yössä

Vehon ja Mercedes-Benzin tavoitteena on kaikin tavoin maksimoida turvallisuus niin ammattiliikenteen kuin vapaa-ajan liikenteen saralla.

- Meidän maailmamme on täynnä upeita turvallisuutta parantavia apuvälineitä, mutta turvallisuuden tärkein tekijä on silti ihminen. Virkeä ja ratin takana viihtyvä kuljettaja tekee aina parempia ratkaisuja, ennakoi ja reagoi paremmin ja siksi me halusimme edesauttaa ammattiliikenteen yötyössä viihtymistä, sanoo Vehon Mercedes-Benz-kuorma-autojen myyntijohtaja Jouni Kummala.

- Meille turvallisuus on mielentila, jonka jokainen voi kytkeä päälle oikein asennoitumalla. Sen aikaansaamiseksi hyvä ja informatiivinen sisältö radion kautta on hyvä työkalu, Kummala kiteyttää.

Kuulijat ja vieraat tiivisti mukana lähetyksissä

Liikenteen teemoihin ja häiriöihin paneutunut Yöradio sai paljon kiitosta vuorovaikutteisuudestaan. Kuulijat soittivat aktiivisesti studioon ja lähettivät viestejä niin tekstiviestien kuin whatsappinkin kautta. Asfaltointityöt, erikoiskuljetukset, siltatyöt ja onnettomuuksien raivaustöiden aiheuttamat haitat liikenteelle välitettiin tien päälle yhteistyössä tieliikennekeskuksen päivystäjien ja muiden tielläliikkujien kanssa.

Lähetyksissä käsitellyt 80 faktaa liikenteestä herätti kiivasta keskustelua liikennekulttuurista ja sääntöjen noudattamisesta. Yön henkilön myötä Yöradio avasi ikkunan niin tien päällä työtä tekevien ammattilaisten yölliseen arkeen kuin kahviloissa, sairaaloissa tai logistiikkakeskuksissa työvuoron alkuyöstä aloittavien kautta.

Kuulijoiden lisäksi Yöradioon saatiin syksyn aikana iso joukko kiinnostavia vieraita niin ammattiliikenteen saralta kuin muilta aloilta.  Ääninä yössä matkaa kohti aamua siivittivät mm. yöradiolegenda Pekka Sauri, keikkamatkalta tavoitettu artisti Irina sekä amerikkalaista ja suomalaista liikennekulttuuria vertaillut kiekkolegenda Teemu Selänne.

Toinen kausi starttaa helmikuussa

Hyvän vastaanoton saanut Yöradio on osa Vehon ja Mercedeksen markkinointia myös vuonna 2021.

- Ohjelma palaa yötyöläisten iloksi helmikuun alussa kolmeksi kuukaudeksi sekä syyskuun alusta niin ikään kolmeksi kuukaudeksi, lupaa markkinointipäällikkö Nina Uschanov Vehosta.

- Asiakkailta ja kuulijoilta saatu positiivinen palaute sekä Vehon pitkäjänteinen sitoutuminen vastuullisuuteen liikenteestä vaikuttivat päätökseemme jatkaa yhteistyötä Bauermedian kanssa, Uschanov sanoo.

Yöradion faktat

  • Mercedeksen ja Radio Novan yhteishanke liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja ammattikuljettajien työn arvostuksen tukemiseksi
  • Yhteensä 85 suoraa lähetystä Radio Novan taajuudella arki-iltoina ma-to klo 22.00-02.00 ja pe 23.00-03.00
  • Juontajina Pertti Salovaara, Lauri Salovaara ja Julius Sorjonen
  • Myöhäisiltojen ja alkuyön kuunnelluin kaupallinen radio-ohjelma. Ohjelma tavoitti iltaisin keskimäärin 25 000 kuuntelijaa. Ohjelmaa kuunneltiin pitkiä aikoja, arkisin keskimäärin yli 68 minuuttia. (KRT 8-10 2020)
  • Yhteistyössä mukana Grano Diesel, Falck, Örum, Dräger-alkometri, Nokian Renkaat ja Defa