Ajankohtaista

Mercedes-Benzin alihankintaketjut muuttuvat CO2-neutraaleiksi

Mercedes-Benzin Ambition 2039 -tuotestrategia muuttaa tähtimerkin automallistot CO2-neutraaleiksi alle 20 vuodessa. Tehtävä ei ole yksinkertainen, sillä täyssähköauton valmistus on noin kaksi kertaa CO2-intensiivisempää kuin polttomoottoriauton valmistaminen, erityisesti autossa käytettävän litiumioniakun johdosta. Kuva muuttuu, kun auton koko elinkaari otetaan huomioon. Sähköauton käytön aikaiset päästöt jäävät murto-osaan polttomoottoriauton vastaavista päästöistä, joten käyttöaikanaan sähköauto kompensoi valmistuksen aikana kertyneet päästövelat.

Mercedes-Benz kuitenkin tähtää voimakkaasti myös autonvalmistuksen synnyttämien päästöjen vähentämiseen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Lähes puolet noin 2000:sta osa- ja komponenttitoimittajastamme on allekirjoittanut Ambition-aiesopimuksen, jonka mukaan ne toimittavat tulevaisuudessa vain CO2-neutraaleja osia. Yritykset edustavat yli puolta Mercedes-Benzin vuosittaisista ostoista. Aiomme luoda myös jäljitysjärjestelmän, jonka avulla voimme seurata CO2-päästöjen vähentymistä, Mercedes-Benzin osto- ja laatujohtaja Gunnar Güthenke kertoo.

Erityishuomiota akkukennojen, teräksen ja alumiinin tuotantoketjuihin

Viimeistään vuodesta 2039 lähtien Mercedes-Benzin tehtaiden porttien kautta saavat kulkea vain tuotantomateriaalit, joiden koko arvoketju on CO2-neutraali. Mikäli alihankkija kieltäytyy sitoutumasta Ambition-aiesopimuksen tavoitteisiin, yrityksen kanssa ei tehdä enää uusia hankintasopimuksia. Mercedes-Benzin omat tehtaat ja tuotantolaitokset sekä in-house-akkutuotanto toimivat CO2-neutraalisti jo vuodesta 2022 lähtien ja toimivat näin esikuvina myös alihankintaketjussa tapahtuville muutoksille.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Erityishuomiota kiinnitetään kaikkein CO2-intensiivisimpiin materiaaleihin ja komponentteihin. Tällaisia ovat akkukennot, teräs ja alumiini, jotka yhdessä vastaavat noin 80 prosenttia täyssähköauton koko tuotantoketjun hiilidioksidipäästöistä. Mercedes-Benz on jo sopinut yhteisistä tavoitteista kahden tärkeimmän akkukennojen toimittajan eli CATL:n ja Farasis Energyn kanssa. Yritykset ovat sitoutuneet tuottamaan akkukennoja uusiutuvalla vesi-, tuuli- ja aurinkoenergialla. Näin koko akuston hiilijalanjälki pienenee yli 30 prosenttia. Toinen Mercedes-Benzin tavoite on vähentää jatkuvasti primääriraaka-aineiden käyttöä sähköisissä automalleissaan ja vastaavasti lisätä uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden osuutta.

Mercedes-Benzin strateginen tavoite on kasvattaa lataushybridimallien sekä täyssähköautojen osuus myynnistään yli 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

- Sähköinen liikenne ja ekologisesti kestävä tuotanto kulkevat yhtiössämme käsi kädessä. Tietä näyttää ensi vuonna julkistettava, täyssähköinen EQS-sedan, jossa esimerkiksi hyödynnetään CO2-neutraalisti valmistettuja akustoja. Ja kun solmimme uusia sopimuksia liittyen MMA-pohjarakenteemme (Mercedes-Benz Modular Architecture) käyttöön kompakti- ja keskikokoluokan sähköautojen valmistamisessa, sovellamme CO2-kriteerejä käyttöön ensimmäistä kertaa johdonmukaisesti, Mercedes-Benzin tutkimusjohtaja ja operatiivinen johtaja Markus Schäfer linjaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Daimlerin hallintoneuvosto tukee täysin sähköisen liikenteen kehitysohjelmaa

Stuttgartissa joulukuun alussa kokoontunut Daimler AG:n hallintoneuvosto antoi täyden tukensa yhtiön pitkän tähtäimen strategialle ja siihen liittyvälle liiketoimintasuunnitelmalle vuosiksi 2021–2025. Sen keskeisiä päämääriä ovat sähköistyminen ja digitalisaatio. Seuraavan viiden vuoden aikana Daimler käyttää 70 miljardia euroa tutkimukseen ja kehitykseen sekä kiinteän omaisuuden kuten tehtaiden ja varusteiden ylläpitoon ja hankintaan. Suurin osa investoinneista kohdistuu Mercedes-Benzin henkilöautotuotantoon.

Daimlerin johto ja yhtiön työntekijöitä edustava yritysneuvosto ovat lisäksi sopineet miljardin euron suuruisen muutosrahaston perustamisesta. Rahasto toimii vuoteen 2025 saakka, ja osapuolet määrittävät sen toiminnan yksityiskohdat vuoden 2021 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Rahaston päätarkoitus on edistää uuden teknologian kehitystä ja käyttöönottoa sekä turvata työntekijöiden asema ja työmahdollisuudet yhtiön Saksan tehtailla tuotannon muutosvaiheissa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy