Tapahtumat

Erilainen metko

Jos on kuluva vuosi ollut muutenkin poikkeuksellinen, niin samalla tavoin voidaan luonnehtia myös FinnMETKO 2020-näyttelyä. Jo sitä, että tapahtuma lopulta järjestettiin, voidaan pitää yllätyksenä, kun pitkin kevättä ja kesää lähes kaikki pienemmät ja suuremmat tapahtumat peruuntuivat ja siirtyivät. Ainakin tämän jutun kirjoittaja epäili, ettei Suomen suurinta metsäalan tapahtumaa voida järjestää, kun osallistumisensa olivat peruuttaneet lähes kaikki suurimmat toimijat mm. metsäkone- ja puutavara-autoilun saralta. Väärässä olin.

Nyt 18. kertaa järjestetyssä konetyöalojen ammattinäyttely FinnMETKO 2020 avautui torstaina 3. syyskuuta Jämsässä. Tunnetuista syistä näytteilleasettajien määrä oli huomattavasti alhaisempi kuin edelliskerralla. Laajalle alueelle levittäytyvän ulkotapahtuman järjestelyissä oli panostettu kävijöiden turvallisuuteen. Näyttelyn osastoalueen pituus etelä-pohjoissuunnassa on 1,5 kilometriä ja leveys leveimmillään puoli kilometriä. Alueen laajuus mahdollisti turvavälien pitämisen ja turvallisen messuvisiitin. Tapahtuman järjestäjien ilmoituksen mukaan yrityksiä oli nyt mukana noin 200, kun edelliskerralla vastaava määrä oli yli 400. Käytännössä vaikutus oli jopa vielä suurempi, kun poissaolijoiden joukkoon kuului keskeisiä yrityksiä, jotka perinteisesti ovat panostaneet tapahtumaan paljon. Ponsse, John Deere, Komatsu Forest, Volvo, Scania, Hiab ja Kesla, ihan vain muutamia mainitakseni.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.