MetsäTrans Oy
Kuljetus

Kuorma-autojen kysyntä elpymässä

Autoalan tuoreen kuorma-autojen kysyntäennusteen perusteella kuorma-autojen ensirekisteröintien arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna hieman yli 4 000 autoon. Kuorma-autojen rekisteröintien määrä kasvaisi tällöin noin 18 prosenttia viime vuoteen nähden.

Suurten kuorma-autojen kysyntä palaa lähelle koronaa edeltänyttä tasoa

Raskaiden yli 16 tonnin kuorma-autojen rekisteröintien on arvioitu kirivän tänä vuonna noin 2 800 autoon, joka olisi noin 21 prosentin kasvu viime vuoteen nähden. Koronapandemia leikkasi viime vuonna raskaimman kuorma-autoluokan rekisteröinnit 2 317 autoon, joka oli noin 24 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Ennustetta tarkistettiin aiemmin arvioidusta 2 400 kuorma-auton tasosta, sillä talouden kehitys on ollut ennakoitua suotuisampaa ja talouden on ennakoitu kääntyvän vuonna 2021 selvään kasvuun.

- Raskaimpien kuorma-autojen rekisteröintien on tänä vuonna arvioitu palaavan lähes koronaa edeltäneelle tasolle. Vientiteollisuuden kysyntä on lähtenyt maltilliseen kasvuun ja myös yritysten luottamus talouteen on parantumassa viime vuoteen nähden, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Myös keskikokoisten 6–16 tonnin kuorma-autojen kysynnän ennakoidaan palaavan koronaa edeltäneelle tasolle jo tänä vuonna. Keskisuuria kuorma-autoja arvioidaan rekisteröitävän noin 280, joka olisi 16 prosenttia viime vuotta enemmän.

Pienten kuorma-autojen markkina lähti elpymään jo viime vuoden loppupuolella

Pakettiautojen ja pienten kuorma-autojen on toipunut koronatilanteesta nopeammin kuin raskaiden kuorma-autojen. Alle 6 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä 871, joka on 4,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Tänä vuonna pieniä kuorma-autoja on arvioitu rekisteröitävän noin 950, joka olisi noin 9 prosenttia viime vuotta suurempi lukema.

Kaasukuorma-autojen hankintatuki on piristänyt kaasuautomarkkinaa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tänään julkaisemien tilastojen mukaan joulukuun alussa käynnistyneen kaasukuorma-autojen hankintatuen kysyntä on ollut ensimmäisten kuukausien aikana vilkasta. Vuoden 2022 loppuun asti jaossa oleva tuki on tarkoitettu uusien vähintään 16 tonnin kokonaismassan kuorma-autojen hankintaan. Hankintatuen suuruus on CNG-autoille 5 000 euroa ja LNG-autoille 12 000 euroa.

Tukea on helmikuun alkuun mennessä haettu jo lähes 30 kaasukäyttöisen kuorma-auton hankintaan – tuen 1 miljoonan euron budjetista on varattu jo lähes neljännes. Noin 60 prosenttia hakemuksista koskee CNG-autoja ja noin 40 prosenttia erityisesti pitkämatkaiseen liikenteeseen soveltuvia LNG-autoja.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistyminen on kuorma-autokannassa vielä alkumetreillään. Vuoden 2020 lopussa liikennekäytössä oli noin 300 kaasukäyttöistä ja 7 sähkökäyttöistä kuorma-autoa. Hyvän vastaanoton saaneelle kaasukuorma-autojen hankintatuelle on luvassa jatkoa tammikuussa julkaistussa hallituksen Fossiilittoman liikenteen tiekartan luonnoksessa. Siinä on esitetty, että kaasukuorma-autojen hankintatukea jatkettaisiin vuoteen 2030 asti ja tuki laajennettaisiin koskemaan myös sähkökuorma-autoja.

- Hallituksen tiekartan luonnoksessa ehdotetaan tukea myös sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen hankintaan sekä raskaan kaluston latausinfran ja kaasujakeluverkon kehittämiseen. Pitkäjänteiset hankintatuet ja latausinfran kehittäminen ovat tehokkaita kuorma-autokannan käyttövoimamurroksen vauhdittajia, summaa Tero Kallio.