MetsäTrans Oy
Tapahtumat

Power Truck Show järjestetään suunnitellusti perjantaina ja lauantaina

Aluehallintovirasto antoi keskiviikkona ennakkotiedotteen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kokoontumisrajoituksista 13.8.2021 alkaen.

- Olemme saaneet Aluehallintovirastolta vahvistuksen, että tapahtuma voidaan edelleen järjestää. Aluehallintoviraston tiedotteessa sanotaan, että suurempia tilaisuuksia voidaan järjestää ilman henkilömäärärajoitusta, jos turvallisuus voidaan varmistaa noudattamalla THL:n ja OKM:n hygienia- ja turvallisuusohjetta.

- Olemme alusta asti toimineet kyseisen ohjeen mukaisesti sekä olemme toimittaneet terveysturvallisuussuunnitelmat paikalliselle viranomaiselle. Power Truck Show on ulkoilmassa järjestettävä tapahtuma ja yleisö pääsee levittäytymään erittäin laajalle näyttelyalueelle, tapahtuman järjestäjät kertovat.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tapahtumassa on voimassa vahva maskisuositus!

Yleisöä ja näytteilleasettajia on infottu turvallisuus asioista ja järjestäjät toivovat, että kaikki toimivat omalta osaltaan siten, että tapahtuma voidaan järjestää kaikille turvallisesti.

Halutessaan tapahtuman verkkosivuilla voi jättää yhteystietonsa mahdollista koronajäljitystä varten.