Metsäteollisuus

Suomalaisilla on entistä myönteisempi näkemys metsäteollisuudesta

Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on parantunut viime vuosina. Näkemykset metsäteollisuuden roolista niin työllistäjänä, vientiteollisuudessa, verojen maksajana ja aluetalouden vahvistajana, suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana kuten myös ilmastonmuutoksen torjunnassa arvioidaan nyt selvästi merkittävämmäksi kuin vuonna 2018, jolloin tehtiin vastaava kyselytutkimus.

Taloustutkimus haastatteli elokuussa lähes 3000 henkilöä Metsäteollisuus Ry:n toimeksiannosta. Kyselytutkimuksen päätulos on, että suomalaisilla on entistä myönteisempi näkemys metsäteollisuudesta, ja jo aiemmin hyvä maine on entisestään vahvistunut. Näkemykset metsäteollisuuden roolista niin työllistäjänä, vientiteollisuudessa, verojen maksajana ja aluetalouden vahvistajana sekä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana arvioidaan nyt selvästi merkittävämmäksi kuin kolme vuotta sitten.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Metsistä ja metsäteollisuuden roolista on käyty viime vuosina ajoittain kiivastakin keskustelua julkisuudessa. On kiinnostavaa huomata, että tämä keskustelu on entisestään vahvistanut metsäteollisuuden hyvää mainetta Suomessa, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Myös näkemykset metsäteollisuuden tavasta kohdella metsiä ja niiden monimuotoisuutta vastuullisesti ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi. Metsäteollisuudella arvioidaan olevan aikaisempaa suurempi rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Paljon on tapahtunut sitten vuoden 2018, jolloin tehtiin edellinen vastaava kyselytutkimus. Ilmastonmuutos on toki ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta oikeastaan vasta syksyllä 2018 julkaistu IPCC:n ilmastoraportti sysäsi keskustelun Suomessakin aivan uusille kierroksille. Tämä ”post-IPCC -aika” näkyy nyt kyselyssä, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen toteaa.

Tutkimustuloksia läpileikkaa kiinnostava vastaajien puoluekannatuksesta kumpuava ero. Näyttää siltä, että vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat suhtautuvat lähtökohtaisesti kielteisemmin metsäteollisuuteen. Sen sijaan kaikkien muiden eduskuntapuolueiden kannattajien näkemykset ovat selvästi myönteisiä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

On myös mahdollista, että lisääntynyt kotimaanmatkailu on saanut entistä useamman kansalaisen ottamaan omakohtaista tuntumaa metsiin ja ymmärtämään metsien merkitystä.

- Enää ei ehkä olla aivan niin vieraantuneita metsien arkitodellisuudesta kuin aikaisemmin ja paperitehtaiden sulkemisuutisista huolimatta metsäteollisuuden suurinvestoinnit ovat olleet omiaan vahvistamaan yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa metsien käytön merkitys ymmärretään, Rahkonen sanoo.

- Maineemme on parempi kuin mitä oma somekupla antaa hetkittäin ymmärtää. Ajoittain julkisuudessa leimahteleva voimakaskin kritiikki metsäteollisuutta kohtaan ei näytä ulottuvan laajoihin kansalaispiireihin. Suomalaisten vankka tuki metsäteollisuudelle vaikuttaa jatkuvan, Jaatinen summaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Taloustutkimus haastatteli 2883 henkilöä Metsäteollisuus Ry:n toimeksiannosta elokuussa 2021. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen äänestysikäistä väestöä. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Vastaava kyselytutkimus on tehty aikaisemmin vuonna 2018.