Ajankohtaista

Puolet metsätiloista on eläkeikäisten hallinnassa, yhtymien osuus kasvanut

Laaja Metsänomistaja 2020 -tutkimus kertoo, että suomalainen metsänomistajuus ei ole siirtynyt kaupunkilaisten käsiin ennakoitua tahtia. Kuolinpesien osuus metsätiloista on pienentynyt samalla kun yhtymämuotoisen omistuksen osuus on kasvanut. Puumarkkinoihin muutokset näyttävät vaikuttavan varsin vähän.

Juuri ilmestynyt tutkimus suomalaisista metsänomistajista kertoo, että metsänomistajuus on muuttunut kymmenessä vuodessa yllättävänkin vähän. Esimerkiksi metsänomistajakunnan kaupungistuminen on ollut oletettua hitaampaa. Nyt kaupungissa tai taajamassa asuu 47 prosenttia metsänomistajista, kun vuonna 2009 luku oli 45 prosenttia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Toisaalta tilalla asuminen on selvästi vähentynyt päätoimisten maatalousyrittäjien osuuden pienentyessä.

– Asuminen tilan sijaintikunnassa, mutta tilan ulkopuolella on lisääntynyt, kun maatalouden harjoittajat ja muut haja-asutusalueilla asuvat muuttavat eläkevuosiksi lähitaajamiin parempien palveluiden piiriin. Maaseudun haja-asutusalueella asuu silti vielä yli puolet metsänomistajista, toteaa Metsänomistaja 2020 -hankkeen vetäjä Heimo Karppinen Helsingin yliopistosta.

Metsänomistajien keski-ikä on 62 vuotta. Puolet heistä onkin eläkeiässä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Tutkimuksen mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että ikääntymiskehitys tulee taittumaan lähitulevaisuudessa. Metsänomistukseen liittyvät tavoitteet näyttävät samalla kymmenessä vuodessa muuttuneen enemmän taloudellisia arvoja painottavaksi, Karppinen arvioi.

Kuolinpesien osuus tiloista pienenee

Kuolinpesämuotoista metsänomistusta on pidetty hankalana päätöksentekoon liittyvien ongelmien vuoksi. Kuolinpesien osuus metsätiloista on kuluneen kymmenen vuoden aikana vähentynyt, ja enää vain joka kymmenes tila on kuolinpesän hallinnassa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Tämä kehitys on toivottavaa ja on mielenkiintoista, että se tapahtuu ilman erityisiä metsäpoliittisia toimenpiteitä, sanoo Paula Horne Pellervon taloustutkimuksesta.

Kuolinpesien metsiä on siirtynyt yhtymämuotoiseen omistukseen, ja niiden osuus onkin lisääntynyt.

Puuta edelleen tarjolla yksityismetsistä

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tutkimuksen mukaan metsänomistajakunnan muutos ei näyttäisi heikentävän puun tarjontaa yksityismetsistä. Luonnonvarakeskuksen tutkija Harri Hännisen mukaan puumarkkinoilla on tapahtunut kuitenkin selkeä muutos.

– Markkinoilla on yhä harvempi joukko metsänomistajia, mutta he myyvät puuta suuremmissa kertaerissä. Tämä kasvattaa leimikoiden kokoa, mikä tehostaa puun korjuun logistiikkaa. Toisaalta puolet metsänomistajista odottaa puun hinnan nousevan vuoteen 2030 mennessä.