MetsäTrans Oy
Ajankohtaista

Metsähallitus testaa tekoälyä taimikonhoidossa

Metsähallitus on viime vuodesta lähtien selvittänyt tekoälyn hyödyntämistä metsätalouden toimenpiteiden suunnittelussa. Nyt tekoälyn käyttö laajenee taimikonhoitoon.

Tänä kesänä tekoälyn tekemiä taimikonhoitoesityksiä hyödynnetään pilottialueilla valtion mailla Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla taimikontarkastuksissa. Niihin kohteisiin, joihin tekoäly esittää taimikonhoitotarvetta, voidaan tehdä taimikonhoitosuunnitelma ilman erillistä maastotarkastusta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tekoälyn avulla tuotettuja esityksiä on verrattu maastossa tehtyjen tarkastusten pohjalta tehtyihin päätöksiin ja tulokset ovat olleet hyviä, toteaa kehittämisasiantuntija Tarmo Myllymäki Metsähallituksesta.

Metsätalousinsinööriksi Karelia ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tero Seppälä on mitannut aineistoa jatkokehitystyön ja oman opinnäytetyönsä pohjaksi.

- Kuukauden aikana olen saanut kerättyä riittävän aineiston opinnäytetyötä varten. Aiheena on tekoälyn käytön mahdollisuudet ja luotettavuus taimikonhoidon työvaikeuden määrityksessä. Aihe on kiinnostava, sillä tekoäly on tulevaisuutta, Tero Seppälä kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tero Seppälä tunnetaan myös ampumahiihtäjänä.

- Vaikka työrupeama oli mielenkiintoinen, urheilun takia en pysty nyt työskentelemään pidempään Metsähallituksessa. Kun treenikausi alkaa täysillä, päivät menevät rullahiihtäen, juosten, pyöräillen ja ampumaradalla ampuen, Tero Seppälä kuvailee.