Metsäteollisuus

Stora Enso investoi 80 miljoonaa euroa Imatran tehtaiden puunkäsittelyyn

Stora Enso on päättänyt investoida Imatran tehtaiden puunkäsittelyn keskittämiseen ja nykyaikaistamiseen. 80 miljoonan euron investoinnilla parannetaan Stora Enson korkealuokkaisen pakkauskartongin tuotantokykyä. Investointi tukee konsernin strategiaa, jonka mukaisesti Stora Enso tavoittelee pakkausmateriaalisegmentin vastuullista kannattavaa kasvua vahvoissa asiakassegmenteissä. Investoinnin on tarkoitus alkaa vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aikana ja valmistua vuoden 2022 kolmannen neljänneksen aikana.

Imatran tehtailla tuotetaan korkealaatuisia pakkauskartonkeja elintarvikkeille, juomille ja luksustuotteille. Investoinnin tarkoituksena nykyaikaistaa Imatran tehtaiden puunkäsittelyprosessia ja keskittää se yhteen paikkaan. Projektiin kuuluu kolmannen kuorintalinjaston asentaminen, puuhakkeen käsittelyjärjestelmien parantaminen sekä muutoksia nykyisen puunkäsittelyalueen infrastruktuuriin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Keskitetty ja nykyaikaisempi puunkäsittely parantaa prosessin vakautta ja tehokkuutta. Lisäksi uusi, tehokkaampi kuorintalinjasto vähentää prosessin vedenkulutusta ja pienentää ympäristövaikutuksia.

- Stora Enson pakkausmateriaalivalikoima nojaa suurten ja vahvojen integraattien, kuten Imatran tehtaiden, kilpailukykyyn. Imatran tehdas on yksi maailman suurimmista nestepakkauskartonkien valmistajista, ja palvelee asiakkaita maailmanlaajuisesti. Tehokas ja vakaa puunkäsittely on perusedellytys sekä sellun että kartongin tuotannolle, kertoo Stora Enson Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen.

Imatran tehtaiden Kaukopään ja Tainionkosken tuotantoyksiköissä tuotetaan korkealuokkaisia pakkauskartonkeja elintarvikkeille, juomille ja luksustuotteille. Pakkauskartongin vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1 195 000 tonnia. Tehdas työllistää noin 900 henkilöä. Stora Enso on viime vuosina investoinut Imatran tehtaaseen yli 200 miljoonaa euroa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy