Metsätrans

Pääkirjoitus 4/2020: Sittenkin Metkoon?

Edellinen Metsätrans-lehti ilmestyi juhannuksen tienoilla. Aprikoin tuolloin pääkirjoituksessa, tullaanko FinnMETKO vielä perumaan, ja henkilökohtaisesti uskoin näin tapahtuvan. Toistaiseksi näyttää siltä, että olin väärässä.

Samaan aikaan kuitenkin koronaviruksen tartunnat ovat uudelleen nousussa. Heinäkuun alun matalien lukemien jälkeen Suomessa on todettu sekä kotoperäisiä että ulkomailta peräisin olevia tapauksia. Elokuun puolivälin kieppeillä on järjestetty isoja festivaaleja, ja Vaasassakin virusta kantaneet ovat altistaneet muita mm. yökerhoissa.

Tätä kirjoittaessa tulevana lauantaina allekirjoittaneen olisi tarkoitus käydä Härmässä, jo kertaalleen perutun Power Truck Show`n sijaan järjestettävässä Power Truck Meetingissä. Seuraavalla viikolla kalenterissa on työmatka pääkaupunkiseudulle ja sitä seuraavalla viikolla olisikin sitten jo se FinnMETKO 2020. Rehellisesti sanottuna, nämä kaikki epäilyttävät jonkin verran…

Hieman samanlainen tunnelma on tuntunut olevan myös muutamilla muilla metkoon liittyen. Vaikka osasto on varattuna, niin täyttä varmuutta osallistumisesta ei ole, vaan tilannetta seurataan aktiivisesti. Toivottavasti kaikki sujuu lopulta hyvin, eikä toinen aalto pilaa koko loppuvuotta.

Autoilijat puristuksessa

Kirjoitin tähän numeroon laajan artikkelin neliakselisten puuautojen vaihtoarvon romahduksesta, joka uhkaa alan yritysten kannattavuutta. Tämän lisäksi autoilijoita kurittaa myös elokuun alussa voimaan astuva polttoaineveron korotus. Hallitusohjelmaan kirjattu ammattidiesel lieventäisi korotuksen vaikutusta kuljetusyrityksille, toistaiseksi se ei kuitenkaan näy toimenpiteissä.