Ajankohtaista

Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa tukkirekan kanssa

Vastakkaisista ajosuunnista tulleet raskas ajoneuvoyhdistelmä ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa varhain keskiviikkoaamuna kello 6.30 aikaan Isojoen kunnan alueella Kauhajoentiellä. Henkilöauton kuljettaja menehtyi törmäyksen johdosta saamiinsa vammoihin onnettomuuspaikalla. Ajoneuvoissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita matkustajia. Poliisi selvittää onnettomuuden syitä.

Yle Pohjanmaa kertoi, että pelastuslaitoksen mukaan henkilöauton kanssa törmännyt ajoneuvoyhdistelmä oli tukkirekka. Yle Pohjanmaan paikalta saamien tietojen mukaan tiellä on pöllyävää lunta ja se on jäinen.