Metsätrans-Lehti Oy
Kuljetus

Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröinnit tasaantumassa

Helmikuussa rekisteröitiin yhteensä 8 170 uutta henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 17 545, joka on 8,0 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

- Ensirekisteröintien määrä ei ole vielä elpynyt koronatilannetta edeltäneelle tasolle. Uusien autojen tilauskanta jäi viime vuonna selvästi normaalista tasostaan. Koronatilanne alkoi vaikuttaa ensirekisteröinteihin viime vuoden maaliskuussa ja vaikutus oli suurimmillaan huhti-kesäkuussa, summaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Ladattavien autojen rekisteröintien kasvu jatkui myös helmikuussa, sillä noin 21,4 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia hybridejä ja 4,4 prosenttia täyssähköautoja. Noin 61,0 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli bensiiniautoja tai bensiinihybridejä, joissa ei ole ulkoista latausmahdollisuutta. Dieselautojen ja dieselkäyttöisten kevythybridien osuus oli 12,1 prosenttia. Kaasuautojen osuus oli 1,2 prosenttia, eli saman verran kuin tammikuussa.

Pakettiautojen rekisteröintien määrä viime vuoden alun tasolla

Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin helmikuussa yhteensä 990, joka on noin 2,8 prosenttia viime vuoden helmikuuta vähemmän. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 2 293, joka on lähes sama määrä kuin viime vuoden tammi-helmikuussa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tammi-helmikuussa ensirekisteröity 139, joka on 11,5 prosenttia viime vuoden alkukuukausia vähemmän. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on ensirekisteröity helmikuun loppuun mennessä 51, joka on 8,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Käytettyjen autojen kauppa on ollut alkuvuonna viime vuotta vaisumpaa

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin helmikuussa 4,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Käytettyjä henkilöautoja myytiin helmikuussa 45 376. Tammi-helmikuussa käytettyjen henkilöautojen kauppa on jäänyt noin 6,8 prosenttia viime vuoden alkukuukausien tahdista.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lähes neljännes henkilöautokannasta vaihtaa vuoden aikana omistajaa

Vuonna 2020 käytettyjen henkilöautojen kaupan kokonaisvolyymi oli noin 644 600 autoa, joka oli noin 1,4 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019. Käytettyjen autojen kaupasta noin puolet on autoliikkeistä hankittuja autoja ja noin puolet kotitalouksien välistä kauppaa.

Koko henkilöautokannasta hieman alle neljännes vaihtoi omistajaa vuoden 2020 aikana. Suhteellisesti useimmin vaihtoautoksi ajautuvat yli 15-vuotiaat autot, joita oli henkilöautokannassa viime vuoden lopussa noin 920 000. Yli 15-vuotiaista autoista joka kolmas vaihtoi viime vuonna omistajaa.

Keskimääräinen omistajaa vaihtanut auto oli viime vuonna noin 13-vuotias. Autoliikkeissä myytävät vaihtoautot ovat tyypillisimmin 3–5-vuotiaita. Tässä ikäryhmässä olevista autoista keskimäärin joka viides vaihtoi omistajaa. Vaihtuvuus on hieman pienempää 6–10-vuotiaiden autojen ryhmässä, mutta lähtee kasvuun 11 ikävuoden jälkeen.

Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin viime vuonna 96 417, eli noin 18 uutta autoa tuhatta asukasta kohti. Määrä laski selvästi vuodesta 2019, jolloin ensirekisteröitiin 21 uutta autoa tuhatta asukasta kohti. Käytettyjä autoja myytiin viime vuonna keskimäärin 117 autoa tuhatta asukasta kohti.

Käytettyjen autojen hinnat laskivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan keskimäärin 1,3 prosentilla vuonna 2020.

- Käytettyjen autojen hinnat ovat viime vuosikymmenen aikana hieman laskeneet. Kehitykseen on vaikuttanut muun muassa autokannan ikääntyminen ja uusien autojen keskihinnan aleneminen viime vuosikymmenen aikana. Käytettyjen autojen hintakehitys on hyvin vakaata, sillä käytettyjen autojen kaupan volyymi on suuri, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.