Kuljetus

Vaihtoehtoiset polttoaineet puhuttavat

Scanian joulupuurotilaisuutta voidaan lainkaan liioittelematta kutsua perinteiseksi. Kuluneen vuoden tapahtumista ja tulevan suunnitelmista on kerrottu puurokattilan äärellä jo yli kahden vuosikymmenen ajan, vähintään yhtä kauan, kun Metsätrans-lehti on ilmestynyt. Tällä kertaa tilaisuudessa puhuttivat ennen kaikkea vaihtoehtoiset polttoaineet.

Uuden mallistonsa myötä Scania on kiertänyt kuluneen vuoden aikana kattavasti ympäri Suomen koeajattamassa uutuuksiaan. Mittavalla kevätkiertueella kalustoon kuului raskaampia sora- ja puutavarayhdistelmiä, syksymmällä esiteltiin uuden sukupolven viimeisenä lanseerauksena kaupunkimallisto. Myös molemmilla kiertueilla vaihtoehtoiset polttoaineet olivat vahvasti esillä. Kevätkiertueella Scanian karavaanissa oli mukana Neste MY-tankkausrekka, ja koko kalusto kulki sataprosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista valmistetulla polttoaineella, joka leikkaa kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia. Kaupunkimalliston kiertueella teema oli esillä vielä vahvemmin ja koeajettavanakin oli uusilla 9-litran ja 13-litran kaasumoottoreilla varustetut Scaniat. Myös Gasumin sekä ST1:n edustajat kiersivät mukana kertomassa aiheesta omalta osaltaan.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.