Puutavara-autoilu

Miksi puutavara-autonkuljettajat vaihtavat alaa? – Työnteon olosuhteet suurin syy monelle

Kuljettajapula on ollut jo pitkään kestoaihe ja tulevaisuuden suurimpia uhkakuvia puutavara-autoilun saralla. Asiasta on kirjoitettu myös Metsätrans-lehdissä alan yrittäjien haastatteluiden yhteydessä. Mutta mistä kuljettajapula johtuu? Päätimme kysyä asiaa niiltä, joilla aiheesta on omakohtaista kokemusta, eli puutavara-autonkuljettajilta, jotka ovat päätyneet vaihtamaan alaa. Vastausten määrä oli valtava, mutta niiden joukosta erottui selkeästi muutama yhdistävä tekijä.

Kuvituskuva. Monen alaa vaihtaneen tai sitä suunnittelevan mielestä metsäautoteiden kunto on kaukana siitä, mitä nykypäivän kalusto vaatii.

Ajatus jutun teosta syntyi, kun puutavara-autoilija Jonna Matikaisen otti toimitukseen yhteyttä. Vuonna 2018 Tukkijahti Oy:n perustanut Matikainen kertoo havahtuneensa kuljettajapulaan toden teolla vasta viime aikoina. Laajan sosiaalisen median verkostonsa ansiosta Matikainen on hyvin kartalla kuljettajien tunnelmista, ja hänen kauttansa toimitukseen tulikin runsaasti yhteydenottoja aiheen tiimoilta.

- Kyllähän kuljettajapulasta on puhuttu niin kauan, kun olen alaa seurannut, eli käytännössä koko elämäni ajan, Matikainen toteaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Omakohtaisesti asia ei kuitenkaan vaikuttanut Matikaisen yrityksen toimintaan niin kauan, kun hän kuljetti puuta yhdellä autolla. Toiminnan laajennuttua kahteen autoon, hänkin on joutunut toteamaan, että kuljettajia ei todellakaan ole helppo löytää.

- Palkkaus olisi tietenkin yksi asia, jolla työnteon houkuttelevuutta voitaisiin parantaa. Käytännössä kuitenkin työehtosopimuksen määrittelemää ansiotasoa korkeamman palkan maksaminen aloittelevalle kuljettajalle on mahdotonta, eikä puutavara-auton kuljettajalle luvattava viiden prosentin palkanlisä ole riittävän korkea, jotta se houkuttelisi muiden kuljetusalojen tekijöitä metsään rypemään, Matikainen tietää.

Raha on kuitenkin vain yksi vaikuttavista tekijöistä.

- Yhtä lailla saan kuulla valituksia siitä, kuinka heikoksi puunajon olosuhteet ovat muuttuneet. Ja niissä viesteissä on kyllä perää. Meidänkin alueellamme on kuluvana talvena mennyt jo useampi yhdistelmä nurin. Ei tuntipalkkaisella kuskilla tarvitsekaan olla samanlaista intoa leikkiä vallitsevien keliolosuhteiden ja muiden haasteiden kanssa, kuin meillä yrittäjillä, Matikainen jatkaa.

Kolmas esiin noussut teema ovat epäsäännölliset ja pitkät työajat, sekä toisaalta jatkuva lomautusten pelko.

Jonna Matikainen
Puutavara-autoilija Jonna Matikainen heräsi pohtimaan kuljettajapulan syitä, kun yritystoiminnan laajennuttua joutui rekrytoimaan kuljettajia toiseen autoon. Samalla syntyi ajatus tähän artikkeliin.

Työnteon olosuhteet suurin syy alanvaihtoon

Kaikista vastauksista suurin osa liittyi tavalla tai toisella työnteon olosuhteiden muuttumiseen huonompaan suuntaan. Työnteon mielekkyys oli monen vastaajan mielestä heikentynyt sekä metsäpäässä, tien päällä kuin puutavaran vastaanotossakin. Moni alaa vaihtanut tai sitä suunnitteleva vahvisti todeksi sen, mitä puutavara-autoilija Erkki Saarivirta totesi jo Metsätrans-lehdessä 5/2021. Vastaanottopaikkojen lisääntyneet aikaikkunat ja tiukentuneet ylikuormaleikkurit tuovat työhön tarpeetonta stressiä. Tehtaalle on kiire, että omaan ikkunaan ehtisi, mutta siitä huolimatta kuorman purkua saattaa joutua odottelemaan, ja taas on aikataulut pilalla. Myös tienhoidon heikentyminen tuli myös esille monen vastanneen viesteissä. Annetaan kuljettajien itse kertoa lisää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

”Omalla kohdalla alkoi riittää se, että omalla ajoalueella ei ollut yhtään vastaanottopaikkaa, johon ei olisi jonkinlaista aikataulutusta. Tämä yhdistettynä pitkiin välimatkoihin aiheutti sen, että koko ajan on kiire ja saa soitella seuraavaan vastaanottopaikkaan ja pahoitella kun ei kerkeä omalle purkuajalle. Ja vaikka sattuisitkin omalle ajalle niin silti voi tulla parin tunnin odotus, josta ei kukaan maksa autoilijalle mitään ja taas on loppupäivän aikataulut vielä enemmän perseellään.”

”Turvallisuus tuntuu olevan metsäyhtiöille tehtailla tärkeää, mutta se ei haittaa ketään, että kuljettajat pakotetaan kyttäämään vapaita purkuaikoja tietokoneella ajon aikana. Myös painojen kyttääminen ja eri paikkojen erilaiset käytännöt sen suhteen stressasivat. Ei sitä ylikuormaa kukaan tahallaan tuo, mutta eipä pitkään matkan aikana kärsisi paljon vajaaksikaan jättää. Kuormainvaakojen tarkkuus kuitenkin on mitä on ja lumikuorman kertyminen tekee omat haasteensa. Siihen nähden sanktiot ovat mielestäni aika kovia. Talviaikaan ihan isompienkin teiden kunnossapito tuntuu myös olevan huonolla mallilla. Ne ovat henkisesti aika raskaita kilometrejä, kun yrittää painaa huonossa kelissä sen mitä uskaltaa, ettei koko loppuviikon aikataulut petä, mutta kuitenkin niin että kamppeet saisi pidettyä tiellä, samalla toki miettien sitä paljonkohan lunta autoon kertyy ja onkohan painoa jo liikaa kun (tai jos) selviää ehjin nahoin tehtaan vaakalle asti.”

Samankaltaisia vastauksia tuli todella monia.

Kuvituskuva. Ylikuormaleikkurit sanktioineen stressaavat monia puutavara-autonkuljettajia. Nosturivaakan heitot ja etenkin talvella lumikuorman kertyminen saattavat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä vastaanottopäässä.

”Muutenhan tämä olisi mukavaa hommaa, jos kiire ei olisi aina mukana.”

”Tienverkoston hoito heikentyy jatkuvasti.”

”Ennen oli kaikki paremmin, kun firmat hallitsivat ja ohjasivat kuljetuksia. Oli ilo ajella, kun laaniolosuhteet olivat hyvät ja laatua tarkkailtiin monelta taholta. Nyt kukaan ei valvo muuta, kuin ajettuja tonneja.”

”Koko ajan muuttuvat olosuhteet. Keli, kuormat, tehtaat ja virkavalta aiheuttavat sen, että kuljettajan pitäisi venyä kuin purukumi. Lisäksi tien hoito on nykyisin perseestä.”

”Turvallisuuden osalta riittää, kunhan kypärä on päässä, vaikka tiet olisivat peilijäässä tai auraamattomia.”

”Työssä ei ole enää minkäänlaista vapaudentuntua, kun joutuu painamaan kelloa vastaan.”

”Purkuajat luovat painetta työhön, samoin pelko ylikuorman tuomasta ajokiellosta ja teiden heikko talvihoito.”

”Aikataulutus on pieni helvetti.”

”Metsäautoteiden kunto olisi sopiva 60-luvun kuorma-autoille.”

”Metsäautoteiden kunto on nykyään niin huono, että aina saa olla perslihakset jäykkänä, että särkyykö tie tai hajoaako autosta jotain.”

”Eräänkin yhtiön tiet ovat sellaisia, jotka on tehty joskus 60-luvulla sen aikaista kalustoa silmällä pitäen. Sinne kun pitää tunkea 76-tonnisella kalustolla, niin mahahaavahan siinä iskee.”

”Täsmälliset purkuajat ovat tulleet muotiin joka paikassa. Ne kun yhdistää heikentyneeseen metsäteiden kuntoon, niin stressitaso kohoaa entisestään.”

”Mitä pidemmästä matkasta on kyse, sitä enemmän se on ihan tuuria, sattuuko siihen aikaikkunaan vai ei.”

”Kokonaisuutena työskentelyolosuhteet ovat sellaiset, ettei yksinkertaisesti ole väärti mennä sinne metsään. Varsinkin tuohon metsäteiden kuntoon hajosi minun kasettini, kun jollekin Kontio-Sisun mittojen mukaan tehdylle 60-luvun teille pitäisi mennä 76-tonnisella kalustolla.”

”Ruotsin puolella voisin vielä puita ajaakin. Siellä on paremmat paikat mistä ajetaan, ja metsäautotietkin tehdään ajettavaan kuntoon, jos sitä vaaditaan. On isot laanit ja tehtaat ottavat puut vastaan ilman mitään purkuaikojen kanssa leikkimistä.”

”Tuli valtava stressi, kun vaaka ei toimi kunnolla nosturissa. Tehtaille kun ei kestä nykyään viedä yhtään liikaa kuormaa. Tehtaalle mennessä saa koko matkan jännittää, että paljonko se lopulta painaa.”

”Tehtaiden kohtuuttomat säännökset ja sanelupolitiikka. Ei mitään tekemistä enää käytännön ja järjen kanssa. Paperilla näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa tekee kaikesta vaikeampaa.”

”Aikatauluajot ja naurettava työturvallisuuspolitiikka. Tehtailla oltava oikean väriset kalsaritkin jalassa, mutta porttien ulkopuolella on aivan sama mitä tapahtuu.”

”Ruotsin puolella asiat ovat vielä paremmin. Siellä ei ajokieltoja jaella, eikä kieltäydytä purkamasta. Metsässä aurataan ja hiekoitetaan vittuilematta. Leikkurit ovat, mutta jos tuot ylikuormaa, se on vain oma häviö. Tehtaille ei ole purkuaikoja ja sahoillakin puretaan kurottajilla. Autoja ei käytetä puuvarastoina, vaan siitä maksetaan korvausta, jos menee jonotteluksi.”

”9-akseliset yhdistelmät taisivat olla viimeinen niitti alan kannattavuudelle, ja kaiken lisäksi ajamisen haasteellisuus kasvoi entisestään. Kyllä moni nuori ja miksei vanhempikin kuljettaja suorittaa työnsä mieluummin suhteellisen turvallisissa olosuhteissa maanteillä kuin metsässä. Saman palkan saa, eikä tarvi joka päivä pelata auton kaatumista tai särkymistä.”

”Suurin ongelma alalla ovat metsäfirmojen toimet. Kaikki sivutoimet on siirretty yrittäjille ja loppukädessä kuljettajalle. Ei se toki kuskin palkassa, kun tuolla lippua ja blankettia täytetään. Auraukset talvella ja murskeet kesällä pitää itse tilata, että puu kulkee. Viimeisimpänä tuli tämä tilaajavastuulaki, ettei ylikuormaa saa olla yhtään.”

”Aikaikkunaan ajo on vihon viimeistä hommaa, kun meilläkin matkat kyseiseen paikkaan ovat pitkiä, koko päivän joutuu suunnitteleman yhden kuorman ympärille. Ei paljon tarvitse miettiä miksi alan vaihto käy monella mielessä, kun tämmöiseksi on puunajo mennyt.”

”Painorajoitteiden tuoma ajokiellon uhka lisää stressiä. Vaakaheittoa tulee todella helposti yli viisi prosenttia. Olisi täysin riittävää, että 76 tonnissa oli maksuleikkuri, ja ylimenevät menisi ilmaiseksi. Kukaan ei silloin tahallaan ylikuormia lastaisi. Myös tehtaiden aikataulutukset ovat täysin älyttömiä. Ne lisäävät stressiä ja vähentävät turvallisuutta, kun joutuu kiireessä tekemään töitä.”

”Tehtaiden ajokiellot ja uhkasakot syö miestä ja työn mielekkyyttä, pitäisi pystyä lastaamaan lähelle leikkurin rajaa, mutta jos lipsahtaa yli, rangaistaan kohtuuttomasti. Tämä on kuskille hankalaa, kun haluaisi tehdä parhaansa, että yritys pärjää.”

”Jatkuva stressi ajojen suunnittelusta, sekä siitä onko töitä ylipäätään. Poliisin pelko, ala-arvoinen tienhoito. Pelko siitä, että kestäisi hengissä ei saisi kuulua raskaaseen liikenteeseen.”

”Teollisuuden pompottelu ja työn ennakoimattomuus. Ennen edes talvella tiesi varmaksi, että seuraavallakin viikolla ajetaan.”

”Purkuajat ja painoleikki.”

”Tehtaat vaatii älyttömiä.”

”Ylikuormaleikkureiden myötä meni maku hommasta.”

”Purkuajat, jonottaminen, painopelleilyt.”

”Ajojen vähyys.”

”Painorajat ja aikataulut.”

”Paskat ajopaikat.”

”Ymmärrys puunajon haasteista kadonnut tehtailta.”

Kuvituskuva. Puun vastaanottopäässä lisääntyneet aikaikkunat ovat vieneet puunajosta vapauden tunteen monelta, ja tuovat työntekoon jatkuvan kiireen tunnun. Kuten yksikin vastaajista kirjoitti, ”ne ovat henkisesti aika raskaita kilometrejä, kun yrittää painaa huonossa kelissä sen mitä uskaltaa, ettei koko loppuviikon aikataulut petä, mutta kuitenkin niin että kamppeet saisi pidettyä tiellä.”

Kari Palojärvi: Vastaukset eivät yllätä

Metsäalan kuljetusyrittäjien toiminnanjohtaja ei ollut yllättynyt kuultuaan kyselyn tuloksista. – Tätä samaa viestiä me olemme jo pitkään eri tavoin yrittäneet viedä asiakastahoille, mutta valitettavasti laihoin tuloksin.

MKY ry teki vuosi sitten jäsenyrityksilleen kyselyn aikatauluajosta, ja kuormaleikkureista ja samat asiat nousivat silloinkin esiin.

- Tärkeintä olisi pitää kiinni ja huolehtia näistä meidän huippuammattilaisistamme, jotka ovat jo alalla, ja vasta sen jälkeen murehtia uusien kouluttamisesta. Meillä ei tosiasiassa ole tässä maassa pulaa puutavara-autonkuljettajista, mutta asiakastaho on pitkälti määritellyt olosuhteet sellaisiksi, etteivät nämä kuskit halua tehdä töitä alalla. Ilmeisesti asiakkaiden herääminen tapahtuu vasta sitten, kun sitä puuautoa ei enää tulekaan sinne portille jonottamaan, Palojärvi puuskahtaa.

Kari Palojärvi
Kari Palojärvi ei yllättynyt kuljettajien vastauksista.

Lue myös: Miksi puutavara-autonkuljettajat vaihtavat alaa? – Työnteon olosuhteet suurin syy monelle

Ja: Miksi puutavara-autonkuljettajat vaihtavat alaa, osa 3: ”Saman rahan saa helpommallakin.”