Kuljetus

Neste ja DB Schenker yhteistyöhön raskaan kaluston sähköistämisessä

DB Schenker

Neste toi helmikuussa 2022 Suomen markkinoille ensimmäisen oman logistiikka-alan yrityksille suunnatun sähkölatauspalvelunsa. Kuljetus- ja logistiikka-alan johtava toimija DB Schenker ottaa ensimmäisten yritysten joukossa palvelun käyttöön uudessa Tampereen alueterminaalissaan loppukesästä 2022. Sähkölatausratkaisun käyttöönotto osana uusiutuvan dieselin ja biokaasun käyttöä tukee DB Schenkerin ilmastotavoitteita ja auttaa vähentämään raskaan liikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä Suomessa.

- Seuraamme Deutsche Bahn -konsernin ilmastotavoitetta ja tavoittelemme hiilineutraaliutta vuoteen 2040 mennessä. Olemme lisänneet sähköisen kaluston osuutta huomattavasti viime vuosina, ja sen rinnalla käytämme uusiutuvaa dieseliä ja biokaasua korvaamaan fossiilisia polttoaineita. Käytämme sähköistä kalustoa jo useammissa maissa, joista Norjassa olemme tällä hetkellä pisimmällä ‒ Oslon jakeluliikenteemme hoidetaan täysin sähköisesti Oslo City Hubista. Nyt olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Suomessa Nesteen kanssa uusiutuvan dieselin käytöstä myös sähkölataukseen, sanoo DB Schenkerin toimitusjohtaja Petteri Nurmi.

Muuttaessaan uuteen alueterminaaliin DB Schenker laajentaa merkittävästi sähköistä jakeluliikennettä Suomessa ja alkaa operoida Tampereen ydinkeskustan jakelukuljetuksia viidellä täyssähköisellä kuorma-autolla. Ajoneuvot ladataan Neste Lataus -palvelun avulla, ja kaluston lataukseen tarvittava energia saadaan talvea lukuun ottamatta Schenkerin omasta aurinkovoimalasta. Kaikki muu sähkö on tuotettu tuulivoimalla.

Uusiutuva diesel ja sähkölataus tehokkaita keinoja päästöjen vähentämisessä

Neste Lataus -palvelun avulla logistiikka-alan yritykset voivat ladata omaa sekä alihankkijoidensa kalustoa sähköllä omalla varikollaan, jolloin ylimääräiset lataustarpeesta syntyvät ajokilometrit ja siten myös lataamiseen käytettävä aika voidaan minimoida. Sähkölatauspalvelun kautta ladatulla sähköllä logistiikkayritykset voivat pienentää kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 85 %*.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Vaikka raskaan liikenteen kalusto kulkee dieselillä vielä pitkään ja uusiutuva diesel tarjoaa tälle kalustolle mahdollisuuden merkittäviin päästövähennyksiin, kaikkia ratkaisuja tarvitaan kuljetusalan ilmastopäästöjen pienentämiseksi. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä DB Schenkerin kanssa liikenteen päästöjen vähentämisessä Neste MY Uusiutuvan Dieselin avulla, ja nyt on hienoa tukea kumppanimme ilmastotavoitteita myös muilla ratkaisuilla, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminnan myyntijohtaja Tuomas Kulola.

*) Laskenta perustuu Suomen viiden vuoden keskiarvoon kantaverkoston käytetystä sähköstä sekä eurooppalaiseen lainsäädäntöön. Ladatun sähkön elinkaaren aikaisia päästöjä verrataan fossiilisen dieselin käyttöön. Neste Lataus -palvelussa käytetään useimmiten asiakkaan kiinteistön olemassa olevaa sähköliittymää. Sähkön alkuperä vaihtelee siis asiakaskohtaisesti riippuen asiakkaan sähkösopimuksesta.