Kuljetus

Kuorma-automarkkina on alkuvuonna ollut ripeässä kasvussa

Kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat alkuvuoden aikana olleet selvässä kasvussa aiempiin vuosiin nähden. Hieman yli 70 prosenttia ensirekisteröidyistä kuorma-autoista on kokonaismassaltaan vähintään 16 tonnin kuorma-autoja. Raskaimpia vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on alkuvuoden aikana rekisteröity noin 970, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin viitenä viimeisimpänä vuonna keskimäärin. Rekisteröintien kasvu johtuu viime vuosien aikana kertyneen vahvan tilauskannan purkautumisesta.

MAN puutavara-auto kuljetusnäyttelyssä 2017

Myös muualla Euroopassa kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat olleet alkuvuonna kasvussa. Kuorma-autoja rekisteröitiin EU:ssa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana noin 19 prosenttia viime vuoden alkua enemmän. Suomessa rekisteröinnit kipusivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 21 prosenttia viime vuoden alkua korkeammalle.

Raskaan liikenteen liikennemäärä päätieverkolla oli viime vuonna noin 3,7 prosenttia vuoden 2021 liikennemääriä pienempi, ja talouden kääntyminen maltilliseen taantumaan talven aikana on vähentänyt kuorma-autoliikenteen kysyntää. Alkuvuonna 2023 liikennemäärät ovat hieman tasaantuneet ja liikennemäärien ennakoidaan kääntyvän hienoiseen kasvuun loppuvuoden aikana.

Kuorma-autojen keskikoko on kasvanut viime vuosina selvästi

Kuljetusjärjestelmän energiatehokkuus on viime vuosikymmenen aikana parantunut Suomessa erityisesti kuorma-autojen mittoja ja massoja koskevien muutosten seurauksena. Suurempien mittojen ja massojen ansiosta kuorma-autojen ajokilometrien määrä on vähentynyt, koska samalla ajoneuvoyhdistelmällä voidaan kuljettaa kerralla enemmän tavaraa. Vuonna 2013 voimaan astui muutos, jonka mukaan ajoneuvoyhdistelmien suurimmat sallitut kokonaismassat nousivat 60 tonnista 76 tonniin ja samalla suurin sallittu korkeus nousi 4,2 metristä 4,4 metriin. Lisäksi vuonna 2019 yhdistelmien ja perävaunujen suurinta sallittua pituutta nostettiin ja tieliikenteessä sallittiin uudentyyppiset nykyisistä poikkeavat ajoneuvoyhdistelmät.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Raskaimpien kuorma-autojen osuus on kasvanut selvästi lakimuutosten seurauksena. Kun vuonna 2013 noin kolmannes ensirekisteröidyistä yli 16 tonnin kuorma-autoista oli kokonaismassaltaan yli 30 tonnia, niiden osuus on kasvanut vuosina 2014–2023 noin 60 prosenttiin. Yli 60 prosenttia tiekuljetusten tonnikilometreistä kulkee yli 64 tonnin ajoneuvoyhdistelmillä.

Kaasu- ja sähkökuorma-autojen osuus kasvussa

Kuorma-autokannan käyttövoimamurroksen ennakoidaan nopeutuvan tulevien vuosien aikana. Kuorma-autokannassa on tällä hetkellä noin 500 kaasukuorma-autoa ja hieman alle 30 sähkökuorma-autoa. Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus kannasta on vielä pieni, sillä kuorma-autokannassa on yhteensä noin 94 000 autoa. Sähkökuorma-autojen rekisteröinnit olivat aiemmin yksittäisiä, mutta viime vuonna rekisteröintien määrä kasvoi 15 autoon. Kaasukäyttöisten kuorma-autojen määrän tulisi noin kymmenkertaiseksi vuoteen 2030 mennessä, jotta päästövähennystavoitteet ja jakeluvelvoitteen biokaasun käyttöä koskevat tavoitteet saavutettaisiin.

Sähkö- ja kaasukuorma-autojen kysyntää ovat vauhdittaneet hankintatuet, jotka ovat lisänneet kuljetusyritysten mahdollisuuksia investoida vaihtoehtoisia käyttövoimiin. Hankintatukia tulisi uudistaa ja jatkaa myös tulevien vuosien aikana. Erityisesti sähkökuorma-autojen hankintatukien hakemusmäärä on ollut selvässä kasvussa. Hankintaa jarruttavat vielä lähivuosina korkean hankintahinnan lisäksi latausinfrastruktuurin edellyttämät alkuinvestoinnit sekä raskaan kaluston tarpeisiin soveltuvan julkisen latausinfran puute.

Euroopassa rekisteröitiin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yhteensä 662 sähkökuorma-autoa yli 16 tonnin kokoluokassa. Tämä vastaa noin 0,8 prosentin osuutta rekisteröinneistä. Kasvu on ollut nopeaa, sillä vastaavaan aikaan viime vuonna määrä oli koko Euroopassa 85. Raskaita sähkökuorma-autoja on Euroopassa alkuvuoden aikana rekisteröity suhteellisesti eniten Sveitsissä, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Alankomaissa. Näiden maiden osuus vastaa noin 60 prosenttia koko Euroopan raskaiden sähkökuorma-autojen markkinasta.

Kuljetusalan tulevaisuuden näkymät esillä Kuljetus 2023 -suurtapahtumassa

Kuljetusala on kattavasti esillä Kuljetus 2023 -tapahtumassa, joka järjestetään neljän vuoden tauon jälkeen 25.−27.5.2023 Jyväskylässä, messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa. Kuljetus 2023 -tapahtuma tarjoaa kattavan läpileikkauksen kuljetusalaan. Esillä ovat raskas ja kevyt kuljetuskalusto sekä monipuolinen valikoima kuljetus- ja logistiikka-alan palveluntarjoajia. Luvassa muun muassa uusien mallistojen esittelyjä. Tapahtumassa on yhteensä yli 200 näytteilleasettajaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tapahtuma tarjoaa myös tiiviin ajankohtaiskatsauksen kuljetus- ja logistiikka-alan tulevaisuuden näkymiin. Ajankohtaisseminaari järjestetään messujen avajaistapahtumana torstaina 25.5. klo 10.30–12.30. Seminaarissa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä muun muassa kuorma-autojen sähköistymisestä ja vihreästä siirtymästä. Kuljetus 2023 -messujen sisäänpääsy on veloitukseton rekisteröitymällä kävijäksi.