Volvo jälleen markkinajohtaja 2023 - Alkuvuodesta 2024 historian suurin lanseerausinvestointi
Viime vuoden aikana Suomessa rekisteröitiin 2858 kappaletta kokonaismassaltaan yli 16 tonnisia, eli raskaita kuorma-autoja. Volvoja näistä oli 1173 kappaletta, mikä teki siitä markkinajohtajan kolmantena peräkkäisenä vuotena 41 prosentin osuudella. Toimitettujen autojen kappalemäärällä mitattuna vuosi 2023 oli Volvolle kaikkien aikojen paras. Vaikka vaihtoehtoisista polttoaineista puhutaan ja kirjoitetaan paljon, niiden osuus rekisteröinneistä kasvaa maltillisesti. Viime vuonna sähköautoja toimitettiin 32 ja yli 16 tonnisia kaasuautoja 87, myös näissä Volvo oli ykkönen.
Kun päättynyttä vuotta tarkastellaan segmenteittäin, Volvo oli markkinajohtaja seitsemässä kategoriassa ja kakkonen neljässä. Kun kokonaisrekisteröinnit kasvoivat, myös monessa segmentissä oli merkittävää kasvua, puuautot näistä yhtenä esimerkkinä. Sen sijaan rakennusalan synkentynyt tilanne näkyy siinä, maansiirtoautoja segmentti supistui.
Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!
Kokeile 30 päivää maksuttatai
Kirjaudu sisäänMetsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.