Ajankohtaista

Metsämarssi kokoontuu Helsingin keskustaan lauantaina: järjestöiltä täystyrmäys hallituksen metsäkriteereille

Petteri Orpon hallituksen esitys metsien suojelukriteereiksi on johtamassa vanhojen ja luonnotilaisten metsiemme hupenemiseen entisestään, toteavat ympäristöjärjestöt. Eduskuntatalolla lauantaina 17.8. kokoontuva Metsämarssi vaatii hallitusta pitämään lupauksensa ja suojelemaan vanhat metsät ja luonnonmetsät. Metsämarssit järjestetään lauantaina myös Kuopiossa ja Inarissa.

vanha metsä
Esimerkiksi Hausjärven Selänoja on jäämässä hakkuu-uhan alle. Riihimäen tuntumassa sijaitsevassa metsässä tehtiin 30 havaintoa uhanalaisista tai vanhan metsän indikaattorilajeista kesäkuussa 2021.

- Petteri Orpon hallitus on tekemässä metsien suojelun nykyistä vaikeammaksi ilman minkäänlaista luonnontieteellisesti perusteltavaa syytä. Hallituksen esitys on EU:n monimuotoisuusstrategian, Suomen kansainvälisten biodiversiteettisitoumusten sekä hallituksen oman hallitusohjelman vastainen. Orpon on palautettava kriteerit takaisin valmisteluun – muuten viimeisille luonnonmetsille uhkaa käydä huonosti, sanoo Greenpeacen apulaismaajohtaja Juha Aromaa.

Suomi on EU:n jäsenmaana sitoutunut noudattamaan unionin monimuotoisuusstrategiaa. Sen mukaan jäsenmaiden tulee suojella kaikki luonnontilaiset metsät ja kaikki vanhat metsät. Nyt hallitus on rajaamassa suojelun piiriin vain metsät, jotka ovat samanaikaisesti sekä hyvin vanhoja että luonnontilaisia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Vanhojen metsien kriteerit ovat perusteettomat sekä liian tiukat. Ne johtavat jo ennestään harvinaisten vanhojen metsien hupenemiseen entisestään, sanoo Natur och Miljön toimitusjohtaja Camilla Sederholm.

- Petteri Orpo on vaalilupauksessaan luvannut suojella luonnonmetsät. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitus yrittää kaikin keinoin välttää metsien suojelua, Aromaa toteaa.

Vielä ennen vaaleja Kokoomus kannatti metsien suojelun lisäämistä kymmeneen prosenttiin Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä alle kolme prosenttia Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

Etelä-Suomen arvokkaat metsät jäämässä hakkuiden piiriin

Metsäkriteerien vastuuministerit ovat ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd).

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lopullisiksi kriteereiksi on valikoitumassa maa- ja metsätalousministeriön ehdotus, joka nostaisi metsien suojelukynnystä huomattavasti nykyisestä. Siinä puuston ikärajat ja lahopuun määrät on asetettu niin korkeiksi, että suuri osa Suomen vanhoista metsistä, jotka eivät vielä ole suojelun piirissä, jää edelleen suojelun ulkopuolelle. Näiden metsien suojelu olisi Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tärkeää. Etelä-Suomessa käytännössä kaikki jo kartoitetut luonnonmetsät ovat jäämässä hakkuu-uhan alle.

- Mitään tieteellisesti perusteltavaa syytä kriteerien kiristämiselle ei ole. Mielekkäät kriteerit vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrittelylle ovat jo olemassa, ja Etelä-Suomen arvokkaat metsät on kartoitettu. Esitys on palautettava uuteen valmisteluun, toteaa Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää.

Tällä hetkellä vanhojen metsien ja luonnonmetsien määrittely perustuu vanhojen metsien suojeluohjelmaan, METSO-kriteereihin ja Boreaaliset luonnonmetsät – luontodirektiivin luontotyypin 9010 inventointiohjeisiin.

Vanhojen metsien kriteeristön lausuntokierros päättyi 7.8. Lausuntokierroksella esitys keräsi runsasta kritiikkiä tiedeyhteistöltä ja ympäristöjärjestöiltä. Koneen Säätiön vetoomuksen kriteerien korjaamisesta on allekirjoittanut lähes 400 ympäristöalan tutkijaa. Seuraavaksi valtioneuvostolla on mahdollisuus hyväksyä esitys, tai esitys voidaan palauttaa uuteen valmisteluun.

- Toivon, että ympäristö- ja ilmastoministeri Mykkänen ja pääministeri Orpo kuuntelevat tiedeyhteisöä. Päätös on vielä mahdollista korjata, sanoo Greenpeacen Juha Aromaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsämarssin kutsuvat koolle seuraavat järjestöt ja yhteisöt: Aktivistimummot, Dodo, Ei polteta tulevaisuutta, Elokapina, Fridays for Future Helsinki, Greenpeace, Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo), Ilmastoisovanhemmat, Luontoliitto, Maan ystävät, Martat, Meidän metsämme, Metsäliike, Metsäryhmä, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Tunne ry.

Metsämarssi vaatii, että Petteri Orpon hallitus:

  1. Määrittää vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit tieteeseen ja olemassa oleviin ekologisesti mielekkäisiin kriteereihin perustuen
  2. Pitää lupauksensa suojella kaikki valtion vanhat metsät ja luonnonmetsät
  3. Lisää tuntuvasti yksityismetsien suojelurahoitusta ja kannustaa metsänomistajia metsien suojeluun vapaaehtoisesti

Metsämarssi kokoontuu Eduskuntatalon edessä lauantaina 17.8. klo 14.