Metsäteollisuus

Stora Enso käynnistää strategisen arvioinnin Ruotsin metsäomaisuudestaan

Stora Enso käynnistää strategisen arvioinnin Ruotsin metsäomaisuudestaan osana uusiutuvien pakkausten aseman vahvistamista yhtiössä. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa mahdollista metsäomaisuuden eriyttämistä ja erillistä pörssilistausta osittaisjakautumisen kautta. Aloitteen tavoitteena on edelleen vahvistaa liiketoiminnan fokusta, tehostaa toimintoja ja tuoda esiin sekä metsäomaisuuden että Stora Enson ytimessä olevan pakkausliiketoiminnan arvo.

Stora Enso forest

Arvioinnissa tarkastellaan useita vaihtoehtoja, mukaan lukien Ruotsin metsäomaisuuden mahdollinen eriyttäminen ja pörssilistaus osittaisjakautumisen kautta uuteen yhtiöön, joka olisi kokonaan Stora Enson osakkeenomistajien omistama. Jakautumisen tavoitteena on muodostaa kaksi vahvaa ja itsenäistä yhtiötä, joilla kummallakin olisi selkeämpi fokus ja jotka olisivat strategisesti ketterämpiä. Stora Enso jatkaisi johtavana uusiutuvien pakkausten yhtiönä, jolla on vahvat markkina-asemat sekä joustavampi, integroidumpi ja kustannuskilpailukykyisempi tuotanto. Yhtiön Ruotsin metsistä puolestaan muodostuisi Euroopan suurin pörssilistattu puhtaasti metsäomaisuuteen keskittyvä yhtiö, jonka vahvuuksia olisivat ainutlaatuinen omaisuusluokka, odotettavissa oleva pitkän aikavälin arvonnousu sekä mahdollisuus merkittäville uusille tulovirroille.

Stora Enso ilmoitti hiljattain myyvänsä noin 175 000 hehtaaria Ruotsin metsäomaisuudestaan 900 miljoonan euron yritysarvolla mikä vastaa kirjanpitoarvoa. Kaupan jälkeen yhtiö omistaa Ruotsissa edelleen yli 1,2 miljoonaa hehtaaria metsämaata (tuottavan metsämaan osuus 1,0 miljoonaa hehtaaria), jonka käypä arvo 31.3.3025 oli noin 5,8 miljardia euroa. Vaikka nämä omaisuuserät ovat keskeinen osa Stora Enson puunhankintaketjua, niillä on oma erillinen operatiivinen, taloudellinen ja strateginen profiilinsa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Ruotsin metsäomaisuutemme edustaa vastuullisen metsätalouden ja ympäristönhoidon huippuosaamista, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström. - Tämän arvioinnin käynnistäminen osoittaa sitoutumisemme omistaja-arvon maksimointiin ja pitkän aikavälin strategisiin tavoitteisiimme. Tutkimalla erilaisia strategisia vaihtoehtoja pyrimme lisäämään liiketoimintamme fokusta, vähentämään monimutkaisuutta ja tuomaan esiin sekä metsä- että teollisuusomaisuutemme täyden potentiaalin.

Lisätietoja arvioinnista on tarkoitus antaa vuoden 2025 loppuun mennessä. Kaikki muutokset ovat ehdollisia muutosneuvotteluille ja muille lakien edellyttämille menettelyille kaikissa maissa, joita muutokset koskevat.