Metsäteollisuus

Metsä Groupin kustannussäästöohjelma valmis, muutosneuvotteluissa vaarassa jopa 800 työtehtävää

Metsä Group ilmoitti kesällä hakevansa 300 miljoonan euron säästöjä. Kustannussäästö- ja tulosparannusohjelman suunnitelma on nyt valmis, ja osana sitä Metsä Group käynnistää muutosneuvottelut. Alustavan arvion mukaan suunnittelut toimenpiteet voivat johtaa toteutuessaan noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähennykseen. Metsä Boardin suunnitellut vähennykset ovat mukana luvuissa.

Metsä Group rauma

Suomessa vähennykset koskisivat arviolta yhteensä 540 vakituista työtehtävää jakautuen eri paikkakuntien kesken seuraavasti: Espoo noin 140, Äänekoski noin 70, Kemi noin 60, Simpele noin 40, Lappeenranta (mukaan lukien Joutseno) noin 35 ja muut paikkakunnat yhteensä noin 190. Suunnitellut muutokset voivat johtaa irtisanomisten lisäksi myös työtehtävien muutoksiin.

- Kannattavuutemme on heikentynyt kolmea kautta. Ensiksi, maailmankaupan lisääntyneet epävarmuudet ovat johtaneet tuotteidemme vähentyneeseen kysyntään. Toiseksi, valuuttakurssien muutokset ovat heikentäneet ja tulevat edelleen heikentämään tulostamme. Kolmanneksi, raaka-ainekustannusten ja yleisen kustannustason nousu on syönyt kannattavuuttamme, Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen totesi yhtiön tiedotteessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Toimimme pääomavaltaisessa liiketoiminnassa, jossa matalasta kysynnästä johtuvat, alhaisemmat käyntiasteet ja selkeästi kasvaneet kustannukset ovat kestämätön yhtälö, johon on reagoitava, Vanhanen jatkaa.

Kustannussäästöohjelman suunnittelutyössä on pureuduttu hankinnan ja lopputuotelogistiikan kustannuksiin sekä puunhankintaketjun tehokkuuteen metsästä tehtaalle. Nämä muodostavat merkittävän osan suunnitelluista säästöistä. Lisäksi on tunnistettu tarve toimintojen uudelleen järjestelyyn ja yksinkertaistamiseen kiinteiden kustannusten vähentämiseksi. Samoin on tunnistettu merkittäviä tehostamiskohteita muuttuvissa kustannuksissa.

- Henkilöstömme on tehnyt hyvää työtä nykyisen toimintamallimme puitteissa. Tässä tilanteessa se ei valitettavasti pelkästään riitä, vaan meidän on tartuttava niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme ja muokattava toimintaamme pitkän tähtäimen kilpailukyvyn varmistamiseksi, toteaa Vanhanen.

Jussi Vanhanen

Neuvottelut eivät sisällä tuotantolaitosten pysyviä sulkemisia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsä Groupin uusien liiketoimintahankkeiden (Muoto, Kuura, ligniini ja bio-CO2-talteenotto) kehitys jatkuu kunkin oman suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Sen sijaan Metsä Board keskeyttää kahden investoitihankkeensa, Husumin sellutehtaan kuivauskoneen uudistamisen ja Kyron kartonkitehtaan barrierkartonkien kehityshankkeen, esisuunnittelun. Hankkeiden kannattavuus arvioitiin nykyisessä markkinatilanteessa riittämättömäksi.