Gasum rakentaa nesteytetyn biokaasun tankkausasemat Ylivieskaan, Raaseporiin sekä Joensuuhun
Gasumin tankkausverkosto on laajentunut viime vuosina reippaasti, kun uusia asemia on avattu asiakkaiden toiveiden perusteella. Pitkäjänteisten investointien tuloksena vähäpäästöiset kuljetukset ovat mahdollisia jo lähes koko Suomessa.
Gasum on aloittanut rakennustyöt kolmella uudella biokaasun tankkausasemalla.
Ylivieskaan rakentuu raskasta liikennettä palveleva nesteytettyä biokaasua (LBG) jakeleva asema. Raaseporin asemalta puolestaan saa sekä nesteytettyä, että paineistettua biokaasua (CBG), eli asemalla voi tankata kaikenlaisia kaasuautoja.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Joensuussa Gasumin asemalla on tähän asti voinut tankata vain kevyempiä ajoneuvoja paineistetulla biokaasulla, mutta asemaan tulee rakennustöiden myötä myös raskaan liikenteen nesteytettyä biokaasua LBG:tä jakeleva puoli.
Kaikissa kolmessa kohteessa rakennustyöt on aloitettu lokakuun alussa, ja asemat avautuvat arviolta ensi vuoden alussa. Töiden valmistuttua Gasumilla on yhteensä 23 asemaa raskaan liikenteen LBG-tankkausverkostossa Suomessa.
Gasum on rakentanut raskaan liikenteen tankkausasemaverkostoa pitkäjänteisesti jo kohta kymmenen vuoden ajan. Tavoitteena on ollut mahdollistaa vähäpäästöiset kuljetukset kaikilla Suomen runkotieverkon reiteillä.
- Olemme kuunnelleet tarkasti asiakkaidemme toiveita, jotta olemme voineet rakentaa mahdollisimman kattavan ja heitä parhaalla tavalla palvelevan asemaverkoston. Verkosto on kasvanut Gasumin sisukkaan työn tuloksena viime vuosien aikana niin paljon, että voimme sanoa olevamme hyvin lähellä tavoitettamme mahdollistaa vähäpäästöiset kuljetukset kaikilla pääreiteillä, Gasumin Suomen liikenteen liiketoimintajohtaja Juho Kurra sanoo.
Uusiutuvalla kaasulla kohti päästövähennystavoitteita
Nyt rakennettavat asemat ovat niin ikään saaneet alkunsa asiakkaiden toiveista lisätä biokaasun saatavuutta tärkeillä reiteillä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Raaseporin asema sijoittuu Hangon tien varteen Tammisaaren välittömään läheisyyteen. Ylivieskan asema rakennetaan Ouluntien varteen tukemaan koko Pohjanmaan liikennettä. Joensuun asema puolestaan täydentää hyvin Itä-Suomen tähän asti harvempaa asemakantaa.
Gasumin jo pitkään tekemät investoinnit ovat mahdollistaneet raskaan liikenteen siirtymän uusiutuvan biokaasun käyttöön. Kaasukuorma-autojen markkinaosuus kaikista ensirekisteröidyistä kuorma-autoista on tänä vuonna liki kahdeksan prosenttia ja osuuden ennustetaan kasvavan merkittävästi lähivuosina.
Logistiikkayhtiöt sekä kuljetuksia ostavat yhtiöt ovatkin käyttövoimavalintoja tehdessään tärkeässä roolissa niin yrityskohtaisten kuin kansallistenkin päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa.
Biokaasun käyttäminen on tehokas keino vähentää raskaan tieliikenteen päästöjä, sillä biokaasun elinkaarenaikaiset päästöt ovat keskimäärin 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisillä fossiilisilla polttoaineilla. Biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, sillä se valmistetaan erilaisista jätevirroista kuten viemärilietteestä ja biojätteistä sekä teollisuuden sivuvirroista.
Gasumin tavoitteena on tarjota pohjoismaisille markkinoille jatkuvasti enemmän uusiutuvaa kaasua ja siten auttaa yhä isompaa joukkoa yrityksiä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään.