Metsäteollisuus

UPM liittyy Ceficiin vahvistaakseen uusiutuvan kemian roolia Euroopassa

Maailman johtava puupohjaisten biokemikaalien ja biopolttoaineiden valmistaja UPM on liittynyt Ceficiin, kemianteollisuuden eurooppalaiseen kattojärjestöön (European Chemical Industry Council). Liittyessään Euroopan merkittävimpään kemianteollisuuden verkostoon UPM lujittaa sitoutumistaan uusiutuvan kemian roolin vahvistamiseen osana kilpailukykyistä ja kestävää eurooppalaista kemianteollisuutta.

Harald Dialer, UPM Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja ja teknologiajohtaja, ja Marco Mensink, Ceficin pääjohtaja, kättelevät Brysselissä.
Harald Dialer, UPM Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja ja teknologiajohtaja, ja Marco Mensink, Ceficin pääjohtaja, kättelevät Brysselissä.

- Euroopan kemianteollisuus on elintärkeä maanosamme vaurauden ja teknologisen johtajuuden kannalta, sanoo Harald Dialer, UPM Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja ja teknologiajohtaja.

- Puupohjaisten biokemikaalien ja biopolttoaineiden kehittämisen edelläkävijänä olemme mukana varmistamassa vahvaa, innovatiivista ja kestävää eurooppalaista kemianteollisuutta – sellaista, joka perustuu uusiutuviin ja kiertotaloutta edistäviin ratkaisuihin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- UPM on alamme johtavia kasvavan biopohjaisen segmentin edustajia. Toivotamme heidät tervetulleeksi Ceficiin, sanoo Ceficin pääjohtaja Marco Mensink.

- Uusiutuvalla kemialla on keskeinen rooli ilmastoneutraaliuden saavuttamisessa sekä innovaatioiden edistämisessä ja Euroopan teollisen kilpailukyvyn säilyttämisessä.

UPM:n jäsenyys Ceficissä on jälleen yksi askel yhtiön muutoksessa metsäalan johtajasta merkittäväksi toimijaksi Euroopan kemianteollisuudessa. Saksan Leunassa sijaitsevan huippuluokan biojalostamon myötä UPM on edelläkävijä puupohjaisten biokemikaalien tuotannossa, tarjoten uusiutuvia vaihtoehtoja fossiilipohjaisille materiaaleille pakkauksissa, tekstiileissä ja ajoneuvoteollisuudessa.

UPM:n työ uusiutuvan kemian ja biopohjaisten innovaatioiden kehittämiseksi tukee Euroopan teollista kestokykyä, hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja korkean lisäarvon teollisten työpaikkojen syntymistä.