UPM tukee EU:n biotalousstrategiaa kestävän kasvun ja innovaatioiden vauhdittajana
UPM pitää Euroopan unionin eilen Brysselissä julkaisemaa uutta biotalousstrategiaa merkittävänä biotalousvetoisen talouskasvun, innovaatioiden ja ilmastoneutraaliuden veturina. Strategia vahvistaa biotalouden keskeistä roolia eurooppalaisen teollisuuden uudistamisessa ja kilpailukyvyn parantamisessa uusiutuvien ja kiertotalouteen perustuvien ratkaisujen avulla.

Strategian linjaukset luovat edellytyksiä biopohjaisten innovaatioiden laajamittaiselle käyttöönotolle eri puolilla Eurooppaa. Biopohjaisista raaka-aineista valmistettujen neitseellisten materiaalien sisällyttäminen kiertotalouden määritelmään avaa uusia mahdollisuuksia korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla vaihtoehdoilla. UPM pitää tärkeänä strategian päämäärää asettaa selkeät tavoitteet biopohjaisen materiaalin osuudelle, sillä tavoitteet kannustavat yrityksiä investoimaan uuteen teknologiaan ja tukevat markkinoiden kehittymistä. Lisäksi strategia edistää biopohjaisten teknologioiden teollistamista tukemalla innovaatiota ja tuotannon kasvattamista. Olennaista on myös strategian tunnistama tarve varmistaa kestävien raaka-aineiden saatavuus.
- Strategian viestit ovat merkittäviä niille yrityksille, jotka rakentavat kestävää kasvua ja kehittävät innovaatioita” sanoo Harald Dialer, UPM:n teknologiajohtaja ja Biorefining-liiketoimintayksikön johtaja.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- UPM vie tätä visiota käytäntöön. Meidän 1,3 miljardin euron arvoinen puupohjaisia kemikaaleja valmistava biotuotetehtaamme Leunassa on käynnistymässä. Kyseessä on Euroopan mittavin teollisen mittakaavan biokemikaali-investointi, joka muuntaa kestävästi hankitun puuraaka-aineen uuden sukupolven biokemikaaleiksi. Tuomme markkinoille täysin uuden innovatiivisen ja kestävän tuotevalikoiman, joka korvaa fossiilisia raaka-aineita, auttaa asiakkaitamme pienentämään päästöjään sekä tukee heidän kilpailukykyään tuotteiden erottuvuuden ja suorituskyvyn kautta.
Biotalous on tärkeässä asemassa Euroopan strategisen omavaraisuuden vahvistamisessa. Rakentamalla uusia arvoketjuja uusiutuvien raaka-aineiden varaan Eurooppa voi vähentää riippuvuuttaan fossiilisten raaka-aineiden tuonnista ja samalla vauhdittaa vihreää kasvua, innovaatioita ja laadukkaiden työpaikkojen syntyä.
UPM kannustaa EU:ta ja sen jäsenmaiden päättäjiä jatkamaan määrätietoista työtä ja vahvistamaan strategian tavoitteita konkreettisilla sääntelytoimilla. Selkeät tavoitteet biopohjaisten materiaalien osuudelle, yhtenäiset kestävyyskriteerit ja vihreitä investointeja tukevat kannustimet ovat avainasemassa, jotta biotalouden täysi potentiaali voidaan hyödyntää Euroopan teollisen tulevaisuuden rakentamisessa.