Kuljetus

Ensirekisteröityjen henkilöautojen määrä laskenut huomattavasti

Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit tammi-kesäkuussa 2020 laskivat 21,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ensirekisteröintejä tehtiin vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla. Vaihtoehtoisia käyttövoimia rekisteröitiin kuitenkin edellisvuotta enemmän. Myös matkailuautojen, mopojen ja moottoripyörien ensirekisteröintimäärät kasvoivat.

- Alkuvuonna rekisteröitiin 47 385 henkilöautoa, kun vastaava määrä vuonna 2019 oli 60 280. Tammi-maaliskuussa henkilöautoja rekisteröitiin 28 271 eli 2,9 prosenttia vähemmän kuin tammi-maaliskuussa 2019, kertoo erityisasiantuntija Ari Väisänen.

- Huhti-kesäkuussa koronavirustilanne näkyi henkilöautojen ensirekisteröintimäärien jyrkkänä laskuna, kertoo tiiminvetäjä Heidi Salli.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin tänä aikana 19 114, mikä oli 38,7 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan edeltävänä vuonna. Tammi-kesäkuun ensirekisteröintimäärät olivat alhaisemmat kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla – toiseksi vähiten vastaavana aikana rekisteröitiin henkilöautoja 52 088 vuonna 2009.

Poikkeustilanne näkyi tammi-kesäkuussa myös muiden ajoneuvoluokkien ensirekisteröintimäärissä. Pakettiautojen ensirekisteröintimäärät laskivat edellisvuoteen verrattuna 21,4 prosenttia ja kuorma-autojen 26,6 prosenttia. Matkailuautojen, mopojen ja moottoripyörien ensirekisteröintimäärät kuitenkin nousivat. Matkailuautojen ensirekisteröinnit kasvoivat 8,9 prosenttia, mopojen 14 prosenttia ja moottoripyörien 6,9 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Sähköautojen ja hybridien suosio jatkaa kasvua

Henkilöautojen ensirekisteröintimäärien laskusta huolimatta alkuvuonna ensirekisteröitiin vuoteen 2019 verrattuna selvästi enemmän vaihtoehtoisten käyttövoimien autoja. Sähköautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat 51 prosenttia, kaasuautojen 81 prosenttia ja ladattavien hybridien 143 prosenttia. Kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista bensiini- ja dieselautojen osuus oli tammi-kesäkuussa 82,1 prosenttia, kun se edeltävänä vuonna oli 93,3 %. 

Kesäkuun loppuun mennessä Suomeen on käytettynä maahantuotu 20 018 henkilöautoa, mikä on 1,9 % vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio näkyy myös käytettynä maahantuoduissa autoissa. Sekä sähkö-, että hybridiautoja on tuotu enemmän kuin vuonna 2019.

Suosituin automalli Toyota Corolla

Suosituimmat henkilöautomallit alkuvuodesta olivat Toyota Corolla (2 622), Skoda Octavia (1 975) ja Toyota Yaris (1 519). Suosituimmat pakettiautomerkit olivat Ford ja Volkswagen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Vähiten koronatilanne vaikutti Pohjois-Karjalassa, missä autojen ensirekisteröinnit laskivat edellisvuoteen verrattuna 15,2 prosenttia. Eniten rekisteröinnit laskivat Pohjanmaalla, 28 prosenttia.

Liikennekäytöstäpoistojen määrässä piikki maaliskuussa

Poikkeustilanne aiheutti nousun liikennekäytöstäpoistojen määrissä 16.3.–5.4.2020. Aikajaksolla ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä noin 10 000 kpl viikossa normaalia enemmän. Maaliskuussa 2020 liikennekäytöstäpoistoja tehtiin 47 500 kpl enemmän edellisvuoteen verrattuna. Tilanne normalisoitui 6.4.2020 alkaen.