Metsäteollisuus

Hakkuut vähenivät huippuvuodesta 2018

Luonnonvarakeskuksen (Luken) ennakkotietojen mukaan metsistämme hakattiin vuonna 2019 metsäteollisuuden käyttöön 63 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Kun siihen lisätään energiantuotantoon korjattu yhdeksän miljoonaa kuutiometriä, runkopuuta hakattiin yhteensä 72 miljoonaa kuutiometriä. Se oli runsaat kuusi miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Vuonna 2019 teollisuuspuuta hakattiin Luken ennakkotilaston mukaan 62,8 miljoonaa kuutiometriä, josta tukkipuuta oli 25,8 ja kuitupuuta 36,9 miljoonaa kuutiometriä. Hieman yli 80 prosenttia määrästä tuli yksityismetsistä.

Teollisuuspuun hakkuumäärä historian toiseksi suurin

– Hakkuumäärä pieneni ennätysvuodesta 2018 yhdeksän prosenttia, eli 6,1 miljoonaa kuutiometriä. Tukkipuun hakkuut vähenivät 12 prosenttia ja kuitupuun seitsemän prosenttia, kertoo yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Lukesta.

Runkopuun hakkuut pienenivät kahdeksan prosenttia

Metsistä hakatun runkopuun kokonaismäärä oli yhteensä 71,8 miljoonaan kuutiometriä. Siihen sisältyy metsäteollisuuden tarpeisiin hakatun teollisuuspuun lisäksi pieni määrä metsänomistajien kotitarvepuuta. Mukana on myös lähes yhdeksän miljoonaa kuutiometriä energiantuotantoon eli pientalojen polttopuuksi sekä lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi hakattua runkopuuta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Runkopuun kokonaishakkuut pienenivät edellisvuodesta 6,4 miljoonaa kuutiometriä, eli kahdeksan prosenttia. Muutos oli suuri, mutta käytännössä palattiin kutakuinkin huippuvuotta 2018 edeltävälle tasolle, kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta.

Hakkuumahdollisuuksista käytössä yhdeksän kymmenesosaa

Luken metsävarojen inventoinnin ja metsäsuunnittelun ryhmä arvioi helmikuussa 2020, että metsiemme suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä on kymmenvuotiskaudella 2016–2025 keskimäärin 80,5 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa 1.

– Arvioidusta suurimmasta hakkuukertymästä hyödynnettiin hakkuiden huippuvuonna 2018 koko maassa 97 prosenttia. Ennakkotietojen perusteella osuus laski 89 prosenttiin vuonna 2019 ja oli jaksolla 2016–2019 keskimäärin 91 prosenttia.  Hakkuiden määrä suhteessa hakkuumahdollisuuksiin on kuitenkin vaihdellut paljon alueittain, kertoo Torvelainen.

Puuston määrä nousi yli 20 miljoonaa kuutiometriä

Puuston poistuma sisältää käyttöön otetun runkopuun lisäksi myös metsään hakkuutähteenä jäävän ja luontaisesti kuolleen runkopuun. Vuonna 2019 tällaista puuta jäi metsiin 15 miljoonaa kuutiometriä, joten poistuma oli yhteensä 87 miljoonaa kuutiometriä. Se oli seitsemän miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Valtakunnan metsien inventoinnin mittausten mukaan metsissämme on runkopuuta yhteensä lähes 2 500 miljoonaa kuutiometriä ja uutta puuta kasvaa 108 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puuston poistuma oli viime vuonna noin 80 prosenttia kasvusta, joten puuston kokonaismäärä lisääntyi 21 miljoonalla kuutiometrillä, Torvelainen jatkaa.

Tässä esitetyt hakkuu- ja poistumatiedot ovat ennakkolukuja. Vuoden 2019 lopulliset maakunnittaiset tilastot julkaistaan kesäkuussa.