Tapahtumat

Hiabin Puunkuormaajamestari 2019 valmistelut käynnissä

Cargoteciin kuuluva Hiab sekä Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry käynnistävät huhtikuussa vuoden 2019 Puunkuormaajamestarin etsinnän. Ensimmäinen osakilpailu järjestetään Tampereella Mansen Mörinöillä 5.-6.4.2019. Osakilpailuja järjestetään useilla paikkakunnilla toukokuun loppuun mennessä. 
Finaaliin pääsee viisi parasta miestä vanhan läänijaon mukaan sekä kilpailuaikojen perusteella viisi parasta osallistujaa. Naisten finaaliin pääsee kuusi parasta kilpailuaikojen perusteella. Mestarit miesten ja naisten sarjoissa ratkotaan 15.6.2019 Alucar Oy:llä Maksamaalla.

-Nyt alkava kiertue on järjestyksessään jo 34. Se on muodostunut asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme tärkeäksi kevään avaavaksi alan tapahtumaksi. Olemme jälleen halunneet tuoda mukaan jotain uutta -yksi osakilpailu järjestetään PROFOREST -tapahtumassa 3.5.2019, kertoo aluemyyntipäällikkö Janna Wolin Hiabilta.

-Tärkeäksi osaksi kiertuetta on muodostunut oppilaitosyhteistyö. Olemme varmistaneet tänä vuonna jo kolmen oppilaitoksen osallistumisen. Omia alueitaan tulevat edustamaan Ylä-Savon ammattiopisto SAKKY, Tampereen seudun ammattiopisto TREDU sekä Lapin koulutuskeskus REDU. Meillä on ilo olla osana ammattikuljettajien koulutusta, jonka merkitys korostuu jatkossa entisestään, toteaa myyntipäällikkö Jani Koskinen Hiabilta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kilpailunosturina toimii sekä karsinnoissa että finaalissa LOGLIFT 118S -puutavaranosturi. Kiertueella on tänä vuonna mahdollisuus myös koeajaa LOGLIFT 140Z -nosturia, jossa on keskipylväsratkaisu. Kilpailupaikkakunnilla on nähtävillä yhteistyökumppaneiden monipuolista kalustoa sekä tutut kiertuejoukot.   Volvo Trucksin myyntijohtaja Reino Manninen kertoo:

-Volvo juhli vuonna 2018 FH-mallin 25-vuotista taivalta. Tämän vuoden kilpailu- ja koeajoautoina ovat Volvon erikoisvarustellut FH 25 -juhlamallit. Nähtävänä ja koettavana ovat erikoismaalatut ja -varustellut Volvo FH 16 8x4 750 hp -mallit, jotka ovat varustettu monilla kuljettajan työtä helpottavilla ainutlaatuisilla ominaisuuksilla.