Ajankohtaista

Kemera-tukea maksettiin viime vuonna 52,8 miljoonaa euroa

Metsäkeskus maksoi vuonna 2017 metsänomistajille kestävän metsätalouden rahoitustukea puuntuotantoon eli Kemera-tukea 52,8 miljoonaa euroa. Valtion talousarviossa tukea oli osoitettu 67,3 miljoonaa euroa. Kestävän puuntuotannon lisäksi Kemera-tukea käytettiin metsäluonnon hoitoon ympäristötukena 3 miljoonaa euroa ja luonnonhoitohankkeisiin 0,6 miljoonaa euroa. Pääosa Kemera-tuesta, 35,4 miljoonaa euroa, käytettiin nuorten metsien hoitoon. Tuella tehtiin taimikon varhaishoitoa 49 086 hehtaarin alalla, pienpuuta kerättiin hoitotyön yhteydessä 23 378 hehtaarilta ja muita nuoria metsiä hoidettiin 74 870 hehtaaria. Kokonaistyömäärä kasvoi 3 prosenttia ja varhaishoidon työmäärä 17 prosenttia edellisvuodesta. – Taimikon varhaishoito on metsikön ensimmäinen hoitotyö ja siten tarpeellinen jokaisessa taimikossa.  Työ sopii hyvin niin metsänomistajalle kuin ammattimetsurillekin. Uusia taimikoita syntyy vuosittain yli 100 000 hehtaaria koko maassa. Jos jokaisen kohteen varhaishoito tehtäisiin Kemera-tuella, voitaisiin työmäärät lähes kolminkertaistaa nykyisestä, sanoo hankehallinnon asiantuntija

Yrjö Niskanen

Suomen metsäkeskuksesta.

Metsäteiden ja suometsien työt ovat vähentyneet tuntuvasti

Metsätietöitä tehtiin Kemera-tuella 1 187 kilometriä ja suometsiä kunnostettiin 40 354 hehtaaria. Työmäärät ovat pudonneet noin puoleen vuosikymmenen alun määristä. Osaltaan asiaan on vaikuttanut tukisäädösten muutos kesällä 2015 ja osaltaan toimijakentän murros ja osaavan henkilöstön siirtyminen toisiin tehtäviin ja eläkkeelle. Metsätie- ja suometsähankkeet ovat ammatillisesti erittäin vaativia ja hankkeiden valmistelu on hyvin työllistävää.

Vanhan lain hankkeet vanhenevat vuonna 2018

Kemera-lainsäädäntö uudistui kesällä 2015. Muutosta edeltävän vanhan lain aikaan hyväksyttyjä hankkeita on kuitenkin ollut mahdollista tehdä niiden toteuttamisajan loppuun saakka. Nyt viimeisetkin vanhan lain aikaiset toteuttamisajat umpeutuvat vuoden 2018 aikana. Toimijoiden ja metsänomistajien on otettava asia huomioon näitä töitä suunnitellessaan.