Metsäkoneurakointi

Kohti ekologisempaa metsäkoneurakointia 

Fomatec Oy on muutamassa vuodessa kasvanut kahden miehen yrityksestä kahdeksan ammattilaista työllistäväksi vientiyritykseksi. Liikkeelle lähdettiin lajittelupankoilla ja teräketjuhuollolla. Tämän päivän ydinliiketoiminta koostuu ympäristöä säästävistä palveluista ja metsäkonevarusteiden valmistuksesta ja myynnistä.

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Marko Korhonen kertoo, että yrityksessä on panostettu lujasti nimenomaan tuotekehitykseen ja uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen. Tästä osoituksena on, että yritykselle on vuonna 2017 myönnetyt neljä patenttia. Kehitystyö jatkuu ja kuluvan vuoden aikanakin patentteja on pantu vireille.

Sharp-teroitusrobotti

Kansainvälisellä patentilla suojattu teroitusrobotti teroittaa moton teräketjut huomattavasti nykyisiä koneita säästeliäämmin. Käytännön testeissä on havaittu, että Fomatecin kehittämällä laitteistolla teroitettaessa ketju saa elinkaareensa noin kolme teroituskertaa lisää. Siinä missä nykyiset manuaaliset teroittimet ottavat hampaasta varman päälle reilun siivun, Sharp teroitusrobotti ottaa vain sen verran mitä on tarpeen. Robottitekniikkaa hyödyntämällä teräketjujen teroitus tehdään täsmällisesti ja virheettömästi. Robotilla teroitettu ketju on erittäin terävä ja leikkaava. Korhosen mukaan hanke oli erittäin vaativa niin ajallisesti kuin taloudellisesti. Onneksi kehitystyössä on ollut mukana yksi Suomen suurimmista metsäkonealan yrityksistä. Laitteistoa ei tulla myymään markkinoille, vaan se jää ainoastaan Fomatecin käyttöön. Laitteiston tarkempi tekninen ratkaisu pidetään salaisena ja laitteistoa voi käyttää ainoastaan Fomatecin henkilökuntaan kuuluva. Sharp on suunniteltu siirrettäväksi merikonttiin asennettuna vientikohteeseen. Työpiste toimii itsenäisesti, olipa sen sijoituspaikka Siperia tai Brasilian viidakko. Oma generaattori huolehtii virran saannista ja tarvittavasta hydrauliikasta. Generaattoriosassa oleva ilmalämpöpumppu pitää teknisen tilan sopivassa lämpötilassa. Hukkalämpö hyödynnetään teroitusrobottikontissa. - Sharpin vienti aloitetaan nimenomaan palveluna metsäkoneyrityksille, Fomatec myy vientiasiakkaille teräketjuhuollon. Robottiyksikkö on erittäin tehokas, sillä sitä kyetään ohjaamaan etänä ja se kykenee ketjun vaihtoonkin itsenäisesti. Kun robotti teroittaa niin työntekijä samaan aikaan korjaa rikkoutuneita ketjuja, Marko Korhonen kertoo ja lisää, että robotin suunnittelu ja koneen toteutus on kokonaan Fomatec Oy:n kehitystyötä. Robotin komponentit hankittiin alan johtavilta valmistajilta niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Palvelua ja yhteistyötä

Teroitusrobottiyksikön viereen tuodaan Fomatec Satellite -nimellä toimiva miehittämätön metsäkonetarvikkeiden myymälä, josta asiakkaat voivat halutessaan käydä noutamassa ostamansa metsäkonetarvikkeet milloin tahansa. Verkkokaupasta tehdyn tilauksen yhteydessä asiakas saa Satelliten sijainnin ja avainkoodin myymälään. Satellite myymälä on tulossa koekäyttöön Fomatecin uuden toimitilan pihaan Kuopion Lumitielle. Korhonen muistuttaa, että Fomatec on jatkuvassa kasvussa ja koko ajan ollaan hakemassa lisää yhteistyökumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita alan kehityksestä. Pelkät kylmät sijoittajat ei niinkään kiinnosta Fomateciä, vaan mukaan tulevilta sijoittajilta toivotaan metsäalan operatiivista tuntemusta. Tällöin kumppani kykenisi tuomaan rahoituksen lisäksi uusia ajatuksia kentältä ja alan sisältä terävöittämään yrityksen innovointia. Korhonen toteaa, että sijoittamalla Fomatecin toimintaan sijoittaja on mukana kehittämässä tulevaisuuden metsäteknologiaa ja palveluita. Fomateciin sijoittava on mukana siirtymävaiheessa, jossa metsäkoneyritykset siirtyvät ekologisesti kestävän kehityksen tielle ja palveluiden käyttäjiksi.

Kanisterit uudelleen täytettäväksi

Fomatec Green Line on yksi yrityksen tarjoamista ekologisista palveluista. Se koostuu puisista kuljetus- ja säilytyskonteista, joissa urakoitsija saa tilaamansa kaatopään ja sahalaitteen ylläpidossa tarvittavat tuotteet. Käytännössä yrittäjä hankkii kaksi kestopuusta tehtyä konttia. Toinen kontti täytetään urakoitsijan toivomusten mukaan merkkausvärillä, teräketjuöljyllä, vaseliinilla, laipoilla, ketjuilla ja muilla hänen tilaamillaan tuotteilla. Toinen kontti toimitetaan tyhjänä. Kun kontista otetaan vaikkapa täysi merkkausväriastia, niin tyhjä astia laitetaan käytön jälkeen tyhjään konttiin. Green Line palvelussa pakkaukset ovat normaalia astiaa paksummasta materiaalista tehdyt ja öljy- ja merkintäväriastiat sekä vaseliinituubit täytetään uudelleen. Fomatec noutaa tyhjät astiat teräketjujen noudon yhteydessä ja tuo samalla täytetyt astiat ja muut tuotteet tilalle. Yrityksen ideoima menetelmä säästää urakoitsijan rahaa, työaikaa ja sen tarkoituksena on myös vähentää syntyvää pakkausjätettä. Kahta kokoa olevia kontteja on mahdollista kuljettaa myös rahtitavarana. Konttien suunnittelussa on sentin tarkkuudella otettu huomioon rahti-auton tavaratilan mitat. [caption id="attachment_3290" align="alignleft" width="901"]

Green Line palvelussa pakkaukset ovat normaalia astiaa paksummasta materiaalista tehdyt ja öljy- ja merkintäväriastiat sekä vaseliinituubit täytetään uudelleen.[/caption]

Herkkäliikkeinen sahalaippa

Marko Korhonen tunnustaa mieluusti, että maailmanlaajuisesti patentoitu Fomatec EasyCut sahalaippa on alun perin Pohjois-Karjalan metsissä työskennelleen motokuskin keksintö. - Hän otti yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta laipan jatkokehityksestä. Me teimme sopimuksen hänen kanssaan ja aloimme viimeistellä viime syksynä laippaa testikuntoon, Korhonen muistelee. Tavallinen laippa ja uritettu Easy Cut-laippa mukana miehet suuntasivat syystalvesta Rautavaraan savotalle, jossa oli mahdollisuus käytännön oloissa vertailla laippoja. Testikoneena oli Ponsse Scorpion. - Otimme ylös polttoaineen kulutuksen koneen tietokoneelta. Vaihdoimme tilalle uuden tavallisen laipan ja uuden teräketjun. Tasan tunnin päästä otimme lukemat ylös ja vaihdoimme uritetun laipan ja uuden teräketjun. Heti ensimmäisellä kaatosahauksella huomasimme, että uritetulla laipalla saha silminnähden virkistyi. Kun tunnin päästä tietokoneelta näimme vielä tarkan tiedon, niin ei ollut enää epäilystäkään laipan tuomista eduista. Polttoaineen säästö oli yli 10 prosenttia edelliseen työtuntiin verrattuna, Korhonen suitsuttaa. Kun kaatosahauksessa puu tipahtaa laipan päälle, niin uritus helpottaa laipan palautumista. Uritus on laipan tyvessä jyrkempi kuin kärjessä, jotta se seuraisi paremmin sahauksen kaaren muotoa. Korhosen mukaan ilmakin kiertää uritetussa laipassa paremmin ja pitää sen viileämpänä. Talvilaippa on valmis markkinoitavaksi Finnmetkossa, mutta ureamalli on vielä testissä ja tulee myyntiin ensi kesäksi. [caption id="attachment_3291" align="alignleft" width="912"]

Maailmanlaajuisesti patentoitu Fomatec EasyCut sahalaippa on alun perin Pohjois-Karjalan metsissä työskennelleen motokuskin keksintö. Uritus on laipan tyvessä jyrkempi kuin kärjessä, jotta se seuraisi paremmin sahauksen kaaren muotoa.[/caption]

Pysytään pinnalla

Vajaa vuosi sitten Fomatec esitteli oman innovatiivisen ratkaisunsa pehmeiden maiden puunkorjuuseen. Tavallisiin pitoteloihin asennettavat välilaput tekevät telastosta erittäin kantavan ja pehmeää maata säästävän mallin. Patentoidun metsäkonetelan rakenne mahdollistaa helpon ja nopean muunneltavuuden maaston mukaan. Teloja pystytään muokkaamaan ja muuntelemaan erilaisiin käyttöolosuhteisiin paikan päällä savotalla. Telan runkoon voidaan lisätä kantavat telalaput tai niin haluttaessa pitolaput helposti pikakiinnityksellä. Välilaput toimitetaan kestävässä kuljetuslaatikossa, joka kulkee mukavasti metsäkoneen mukana savotoilla. Vuonna 2011 perustettu Fomatec keskittyi alusta alkaen metsäkoneurakoinnissa tarvittavien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Yhtiön osakkailla ja osakasyrityksillä on vankka metsäkonealan kokemus turvaamassa tuotekehityksen pysymistä riittävän käytännönläheisenä. Ideoita maailmassa riittää, mutta vain todelliset ammattilaiset osaavat arvioida ja panna ideat paremmuusjärjestykseen. - Vain todellista lisäarvoa antavat palvelut ja tuotteet kannattaa tuotteistaa valmiiksi. Silloin ne tehostavat metsäkoneurakointia ja säästävät sekä luontoa että urakoitsijoiden kukkaroa, Korhonen summaa. [caption id="attachment_3289" align="alignleft" width="1095"]

Järeällä akkuporakoneella toimiva telan ja ketjun kiristin on osoittautunut erittäin näppäräksi työkaluksi, Marko Korhonen sanoo.[/caption]

Teksti ja kuvat:

Visa Vilkuna