Kuljetus

Lapin Kumi laajentaa Kittilään

Rovaniemeläinen rengasalan perheyritys Lapin Kumi Oy on ostanut 1.4.2020 solmitulla kaupalla Kittilän Kumin liiketoiminnan. Vuodesta 1996 alkaen Kittilän keskustassa toimineesta rengaskaupasta tulee Lapin Kumin kymmenes toimipiste.

Kittilän Kumin toimitusjohtajana ja osaomistajana alusta lähtien toiminut Jukka Siivola siirtyy eläkkeelle tyytyväisin mielin.

-Yrityskaupan myötä henkilökohtainen yrittäjä- ja työura loppuu. Lapin Kumi oli luonnollinen vaihtoehto liiketoiminnan jatkajaksi. Olemme tehneet heidän kanssaan jo pitkään yhteistyötä ja tiedän että tällä kaupalla Kittilän Kumi saa luotettavan ja uudistuskykyisen uuden isännän, sanoo pitkän päivätyön rengasalalla tehnyt Jukka Siivola.

Yrityskauppa Korona viruksen varjossa

Etelässä Kittilä tunnetaan lähinnä kruununjalokivestään eli Levin matkailukeskuksesta, mutta rengaskauppiaalle Kittilä on paljon muutakin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Kittilä on lähes 7000 asukkaan kasvava ja elinvoimainen kunta, jonka kasvulle matkailu on luonut pohjan, mutta on täällä paljon muutakin. Kittilässä on Europan suurin kultakaivos, jonka vinotunnelista ajetaan kuorma-autoilla 5000 tonnia malmia vuorokaudessa. Myös metsätalous on Kittilässä voimakasta. Kyllä täällä kumipyöriä tarvitaan.

-Korona virus epidemialla on suuret vaikutukset talouteen, joten yrityskaupan ajankohtaa moni varmasti ihmettelee. Luotan kuitenkin siihen, että viimeistään loppuvuodesta talouden pyörät pyörivät jälleen täysillä. Tuotevalikoimamme tulee Kittilässä sisältämään kaikenkokoiset renkaat; henkilöautoista aina kaivoskoneiden järeisiin renkaisiin, sanoo Lapin Kumin toimitusjohtaja Ville Ruokanen

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ” kumilainen ”. Villen isoisä Veikko Keskiruokanen aloitti liiketoiminnan kumisaappaita korjaamalla. Uusimman liiketoimintakaupan myötä Lapin Kumi Oy toimii kymmenellä paikkakunnalla ja lisäksi yhtiöllä on Rovaniemellä erillinen pinnoitustehdas. Lapin Kumi työllistää 124 vakituista työntekijää ja renkaan vaihto sesongeissa yhtiön palveluksessa on lähes 200 henkilöä. Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumin setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.