fbpx
 

Luottamus kantaa

Luottamus kantaa

Juha Ruotsalainen on noussut nuoresta kuorma-autokauppiaasta koko Vehon toimitusjohtajaksi.

Juha Ruotsalainen nimitettiin Veho Oy Ab:n toimitusjohtajaksi 1.9.2018. Ennen nimitystään Ruotsalainen toimi Veho Hyötyajoneuvot-liiketoiminta-alueen johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä. Työhistoria Veholla on vielä pidempi, sillä ura alkoi 30 vuotta sitten, 8.2.1989, jolloin 21-vuotias nuorimies aloitti kuorma-autokauppiaana Hämeenlinnassa.

Tapasimme Juha Ruotsalaisen joulun alla Vehon Mercedes-Benz Airportissa, hulppeassa, kolmisen vuotta sitten avatussa lippulaivamyymälässä. Kyseinen liike on Vehon suurin yksittäinen toimipaikkainvestointi yhtiön 80 vuotisen historian aikana. Sen katolla on nelimetrinen Mersun tähtimerkki, joka Ruotsalaiselle on tullut hyvin tutuksi kolmen vuosikymmenen aikana. Asiaa riitti, kun Ruotsalainen alkoi kerrata työhistoriaansa ja alan tulevaisuudennäkymiä.

-Pitkän linjan kuorma-autokauppias Hämeenlinnassa joutui jättämään työnsä sairauden takia. Tuttu puutavara-autoilija Luopioisista oli kysellyt huolestuneena Tampereen esimieheltä, että meinaako Veho nyt lopettaa kuorma-autojen myynnin Hämeenlinnassa. Esimieheni oli vakuutellut, että ei tietenkään, siellä on jo uusi myyjä. ”Ai se poika vai” Oli autoilijan vastaus, Ruotsalainen naurahtaa muistellessaan uransa alkutaivalta.

Sittemmin Ruotsalainen on tehnyt paljon yhteistyötä kyseisen asiakkaan kanssa.

-Mutta koskaan en ole tätä asiaa ottanut puheeksi.

Vuonna 1989 elettiin nousukauden viimeisiä hetkiä, ja yleinen tunne oli, että kaikki mihin kosketaan, muuttuu kullaksi kuin itsestään. Hämeenlinna oli tuolloin puutavara-autoilijoiden vahvaa aluetta, ja tämän segmentin asiakkaat tulivatkin hyvin tutuiksi Ruotsalaiselle.

-Jo noihin juontaa juurensa myös yhteistyö mm. Seppo Ala-Kutsin (nyt Metsätrans-lehden päätoimittaja) kanssa, joka tuolloin toimi päällirakenneteollisuudessa. Niistä alettiin sitten tehdä kauppaa.

Vaikka kolmen vuosikymmenen aikana paljon on alalla muuttunut, niin tietyt asiat ovat pysyneet myös samoina.

-Painonmuutokset puhuttivat jo tuolloin, kuten ne ovat tehneet viime vuosienkin aikana. Silloin käytössä olivat vielä talvipainot. Sitten tuli lisää akseleita ja tasaisin väliajoin on tullut sen jälkeenkin. Mitat ja massat tuntuvatkin olevan kestopuheenaihe tällä alalla, Ruotsalainen toteaa.

Kuten aina taloudessa tuntuu tapahtuvan, nousukautta seurasi laskusuhdanne ja lopulta syvä lama 90-luvun alussa. Tuolloin myös Veho joutui tekemään kovia päätöksiä. Liikkeitä myytiin, Hämeenlinna muiden muassa. Veholle jäi ainoastaan Ruotsalainen ja kuorma-autojen myynti, tosin toimipiste siirtyi Tampereelle.

-Kun sitten 1993 kesäkuun alussa lama alkoi helpottaa, valtion säätämä hankintatuki vilkastutti kuorma-autokauppaa. Vehollakin organisaatio oli kuitenkin ajettu laman aikana kevyeksi ja oma myyntireviirini ulottui aina lappia myöden, myin tuolloin muun muassa Ylä-Lapin kuljetukselle puuauton, Ruotsalainen muistelee.

Juha Ruotsalainen IAA 2018-näyttelyssä, jossa esiteltiin uusi Mercedes-Benz Actros. Vehon Hyötyajoneuvojen johtajana Ruotsalainen oli tuttu kasvo lehdistö- ja asiakasmatkojen isäntänä.

Myyntipäälliköksi

Seitsemän vuoden ajan kuorma-automyyjänä toimineen Juha Ruotsalaisen uralla koitti uusi askel vuonna 1996, kun silloinen esimies ehdotti pestiä kuorma- ja pakettiautojen myyntipäällikkönä. Tämä vaihe kesti kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen edessä oli siirtyminen maahantuonnin pariin.

-Se oli heinäkuuta 1999, kun lähdimme muuttokuorman kanssa Helsinkiin. Seuraavan kolmenvuoden aikana Vehossa selkeytettiin hyötyajoneuvoverkosto omaksi yksikökseen, joka käsitti neljä toimipistettä. Espoon, Raision, Tampereen ja Oulun hyötyajoneuvokeskukset ja minut nimettiin vastuulliseksi verkoston toiminnasta.

Toiminta kasvoi ja kehittyi, yksi merkittävä askel oli, kun maaliskuussa 2007 Sisu Auton huoltoverkosto ja SISU varaosien tukkutoiminnot siirtyivät Vehon alaisuuteen. Neljällä toimipisteellä käynnistynyt verkosto sai 17 toimipistettä ja 360 uutta raskaankaluston ammattilaista työntekijöiksi.

-Minun vastuulleni tuli myös Sisun verkosto, joka kytkettiin olemassa olleeseen verkostoon. Siihen kuului koko paletti, ihmisten osaamisen kehittäminen, rakennukset, työkalut ja kaikki muu infra. Olennaista oli myös muutoksen vaikutuksista avoin tiedottaminen asiakkaille.

Tässä vaiheessa maailmantalouden heilahtelu toi jälleen oman mausteensa työhön.

-Olimme tehneet merkittävän yritysoston 2007. Meillä oli käynnissä merkittävä kehitysohjelma ja kolme uutta autotaloa työn alla. Sitten alkoi tapahtua.

Investointipankki Lehman Brothers ilmoitti syksyllä 2008 hakeutuvansa yrityssaneeraukseen, käytännössä konkurssiin. Oman ilmoituksensa mukaan sillä oli velkaa yhteensä 768 miljardia dollaria. Se syöksi Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden lainakriisin globaaliksi pankkikriisiksi, mistä seurasi kansainvälinen taantuma ja Kreikasta alkanut Euroopan velkakriisi.

-Teimme kuitenkin päätöksen, ette emme peräänny suunnitelmistamme. Olimme saaneet asiakkailtamme positiivista palautetta, joka antoi luottoa jatkaa valitulla tiellä. Uskoimme sen olevan hyväksi Mercedekselle ja Sisulle, jonka tuotanto vielä tuolloin oli pääomasijoittajan hallussa.

2010 Suomen Autoteollisuus siirtyi Olof Eleniuksen ja Timo Korhosen omistukseen. Sisu Auto alkoi valmistaa Sisu kuorma-autoja Mercedes-Benzin komponentteja ja ajoneuvoteknologiaa hyödyntäen, marraskuussa esiteltiin Sisu Polar ja kotimaan myynnistä vastasi Veho Hyötyajoneuvot.

-Tämä Sisun kehitysvaihe oli mielenkiintoista aikaa. 2012 Sisu Auton kehitysohjelma eteni ja Sisu Polar-malliston myynti siirtyi takaisin yhtiölle. Veho kuitenkin jatkoi huoltomarkkinan hoitamista. Sisun uusi tuleminen on jatkunut tähän päivään asti, ja asiakkailta saadun palautteen perusteella olen ymmärtänyt, että Sisu on nyt parempi kuin koskaan, Ruotsalainen kehuu.

Ruotsalaisella oli hymy herkässä vuosi sitten, kun uutta Mercedes-Benzin X-sarjan pick upia esiteltiin lehdistölle Padasjoella talvisissa olosuhteissa koeajojen merkeissä.

Liiketoimintajohtajaksi

2009 loppuvuodesta Vehon hyötyajoneuvojen pitkäaikainen johtaja Raimo Hatakka julkisti jäävänsä eläkkeelle ja Vehon silloinen toimitusjohtaja Jan-Martin Börman tiedusteli Juha Ruotsalaiselta, josko tämä olisi kiinnostunut ryhtymään hänen seuraajakseen.

-Olinhan minä, ja vuoden 2010 alusta aloitinkin tehtävässä jatkaen siinä aina elokuun loppuun 2018 asti.

Viimeisin askel Ruotsalaisen uralla koitti, kun Kenneth Strömsholmin toimitusjohtajakausi Veholla päättyi sovitusti kuuden vuoden jälkeen ja Ruotsalainen nimettiin hänen seuraajaksensa. Strömsholm toimi vuoden loppuun asti uuden toimitusjohtajan neuvonantajana siirtymävaiheessa.

-Veho on erinomaisessa kunnossa. Vertailukelpoinen liikevaihto on kasvussa ja tulos ennätyksellisellä tasolla. Tilanteessa, jossa auto- ja kuljetusala on suurten mullistusten äärellä, olemme iloisia, että uusi toimitusjohtaja löytyi talon sisältä. Juha Ruotsalaisella on pitkä kokemus alasta ja yhtiöstä, kaikkien sidosryhmien tuntemus sekä vahvat näytöt tuloksekkaasta työskentelystä. Hän oli luonnollinen valinta toimitusjohtajan tehtävään, Vehon hallituksen puheenjohtaja Arto Hiltunen totesi nimitysuutisen yhteydessä.

-Kun minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut toimitusjohtajan pestistä, oli tavattoman helppoa vastata kyllä. Oli innostavaa ottaa vastaan jälleen uusi haaste tutussa talossa. Yhtiön tulevaisuus näyttää valoisalta ja jatkamme strategiamme toteuttamista. Päivittäisen työmme johtoajatuksena on liikuttaa kestävästi, jonka keskiössä on alan paras asiakaskokemus. Vehon ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö tekee tämän todeksi arjessa joka päivä, Ruotsalainen itse kommentoi nimitystään.

Vehon toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen Metsätrans-lehden haastattelussa 4.12.2018 Mercedes-Benz Airport-myymälässä.

Kaiken ytimessä on ihminen

Juha Ruotsalaisen työssä on kaikki nämä vuosikymmenet korostunut luottamuksellisten suhteiden rakentaminen. Oli kyse sitten henkilökunnasta, asiakkaista tai yhteistyökumppaneista. Ruotsalainen on kiertänyt aktiivisesti eri tilaisuuksissa, oppinut tuntemaan ihmisiä ja toki muistanut matkan varrella aina jakaa Mersun ilosanomaansakin.

-Olen aina sanonut, että ei asiakkaan tarvitse valita Mercedes-Benziä ensitapaamisella, kunhan se tapahtuu jossain vaiheessa, Ruotsalainen keventää.

-Asiakastyössä kaiken keskiössä ovat luottamukselliset, pitkän aikavälin suhteet, joita olen omalta osaltani pyrkinyt vaalimaan. Samaa viestiä olen vienyt myös muille yhtiön työntekijöille, tämä työ ei saa olla pikajuoksua vaan enemmänkin sarja toistuvia maratoneja, Ruotsalainen vertaa.

-Ilman vahvaa yhteistyökumppanien verkostoa tätä työtä ei olisi ollut mahdollista tehdä menestyksekkäästi. Siihen kuuluvat niin päällirakentajat, rahoittajat kuin vakuutusyhtiötkin. Yhtä lailla arvokkaana näen, että olen vuodesta 1999 alkaen saanut luoda suhteita myös Saksaan Daimlerin suuntaan. Olen päässyt tutustumaan syvällisesti Mercedes-Benz tuotteisiin ja kasvaa sekä kehittyä heidän mukanaan. Totta kai matkan varrella on ollut haasteitakin, niitä on kaikilla merkeillä. Luottamusta mitataan siinä, miten ne haasteet kohdataan ja kuinka ongelmia hoidetaan.

Mielenkiintoinen matka

Juha Ruotsalainen kuvailee kolmen vuosikymmenen uraansa Veholla mielenkiintoiseksi matkaksi. Tuon matkan varrella Luopiolaisen puutavara-autoilijan mainitsemasta nuoresta pojasta on kasvanut keski-ikäinen mies.

-Tämä matka on ennen kaikkea tarjonnut valtavan hienon mahdollisuuden kehittää itseään ja oppia uutta, paitsi asiakkailta, myös yrityksen ja kumppanien koulutusohjelmien kautta.

-Veholla on vahva perheomistajuus taustalla ja pidän tärkeänä, että toimitusjohtajana tunnen yrityksen juuret. Yhtiö on rakentanut arvojen päälle, joihin itsekin voin samaistua. Näihin kuuluu ammattimaisuus, tuloshakuisuus ja asiakaskeskeisyys. Kaikkia näitä liimaa yhteen vastuullinen toiminta ja ne muodostavat suuntaviivat, joita on ollut helppo seurata.

Vuoden 2019 alussa Ruotsalainen näkee Vehon tilanteen vakaana.

-Takana on vahvoja vuosia tuloksentekomielessä, onnistumisia on tullut useita, eikä vuosi 2018 ollut tältä osin poikkeus. Tietenkin myös omanlaisia haasteita on vuosittain. Raskaan kaluston osalta mittojen muutos puhutti jälleen, mutta kuorma-autojen kokonaismarkkina on positiivisessa suunnassa ja Mercedes-Benz kasvatti siinä omaa markkinaosuuttaan. Myös pakettiautojen segmentti on kasvussa. Henkilöautomarkkina ei ole noussut ennätyslukemiin, mutta samalla Mercedes on pärjännyt siinä hyvin, ja täytyy tietenkin nostaa esiin, että Veho edustaa tänään myös Fordia, Skodaa, Hondaa, Citroenia ja Peugeotia. Kun katson eteenpäin, näen kuitenkin, että Vehossa Mercedes-Benzin läsnäolo ja sen tähden kirkkauden merkitys tulee vain korostumaan. Etenkin henkilöautopuolella, mutta myös Raskaan kaluston puolella, jossa uusi Actros tulee antamaan uutta potkua toimituksien alkaessa kesällä. Pakettiautopuolelle on tulossa täyssähköiset Vito ja Sprinter ja myös henkilöautojen puolella lukuisia uusia malleja, Ruotsalainen luettelee.

-Myös verkostoa kehitetään jatkuvasti. Raskaan kaluston osalta avasimme uuden keskuksen Rovaniemelle 2018. Helmikuussa löimme kuokan maahan Kokkolassa, jonne valmistuu uusi talo loppuvuodesta 2019 ja jos byrokratia sujuu, niin loppuvuodesta 2020 Vantaan Vehkalaan nousee kokonaan uusi lippulaivamyymälä raskaalle kalustolle. Tätä kehitystyötä haluamme jatkaa. Henkilöautopuolella olemme tilanteessa, jossa meidän oma verkostomme kattaa pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen. Muualla nojaamme itsenäisiin vahvoihin jälleenmyyjiin, jotka myös ovat hyvin tärkeitä meille.

Autoilu sähköistyy

Yksi autoalan megatrendeistä on vaihtoehtoisten polttoaineiden nousu ja liikkumisen sähköistyminen siinä rinnalla.

-Vehon strategiseen linjaan kuuluu olla aktiivinen toimija vaihtoehtoisten polttoaineiden ja täysin uusien liikkumismuotojen kanssa. Henkilöautopuolella näen täyssähköautojen ja ladattavien hybridien läpimurron tärkeässä roolissa, uskon sen tapahtuvan vuoden 2020 aikana. Jo kuluva vuosi tulee muuttamaan tätä peliä. Moni valmistaja on jo tullut omien vaihtoehtojensa kanssa julkisuuteen, mutta toimitusajat ovat vielä pitkiä ja tuotantomäärät rajoitettuja, Ruotsalainen toteaa.

-Tämä koskee etenkin kasvukeskuksia, joissa volyymi on suuri. Samaan aikaan tiedostan, että Suomessa on paljon harvempaan asuttua seutua, jossa perinteinen polttomoottoriteknologia tulee elämään vielä pitkään. Pakettiautojenkin osalta kasvukeskuksissa sähköisten vaihtoehtojen rooli tulee kasvamaan nopeasti, mutta koko maan mittakaavassa muutos on hitaampaa.

-Raskaamman kaluston osalta kaasukäyttöinen on meillä jo valikoimassa ja täyssähköinen versiokin testissä. Kaasu soveltuu meidän näkemyksemme mukaan erinomaisesti joihinkin ajotehtäviin, esimerkiksi jätteenajoon meillä on loistavat tuotteet. Kaupunkiliikenteessä ja lähijakelussa myös sähköisten rooli tulee kasvamaan, jopa merkittävästi. Kuitenkin pitkien etäisyyksien alueilla, joissa runkolinjat liikkuvat sekä suurimpien massojen kuljetuksissa diesel tulee pitämään paikkansa vielä pitkään. Tämä pätee korostetusti myös puunkuljetuksessa.

-Meidän palveluiden kannalta tämä asettaa omat haasteensa, kun kaikki keskeiset auton elinkaaripalvelut tulee olla saatavilla samanaikaisesti sekä sähkö-, kaasu- kuin perinteisiin dieselautoihinkin, Ruotsalainen summaa keskustelua vaihtoehtoisista polttoaineista.

Pidemmän aikavälin muutoksen arviointi on vielä haastavampaa.

-On selvää, että jo seuraavan 10 vuoden aikana maailma tulee muuttuman tavattoman paljon. Vaihtoehtoisten polttoaineiden kasvu on tässä vain yksi osa, mutta myös autonominen autoilu kehittyy ja tulee muuttamaan elämää valtavasti.

Nykyisin puhutaan autonomisen autoilun eri tasoista. 0-tasolla ei ole automaatiota, vaan ihminen tekee kaikki päätökset. 1-tasolla tukijärjestelmät voivat avustaa esimerkiksi ohjaamisessa, kiihdyttämisessä ja jarruttamisessa ympäristön mukaan. 2-tasolla liittyvät mm. tutkapohjainen vakionopeudensäädin ja puoliautomaattinen pysäköintiavustin. 3-tasoon liittyy ehdollinen automaatio, eli auto pystyy ottamaan joissakin tilanteissa kontrollin. 4-tasolla auto ajaa käytännössä itse, mutta kuljettajalla on mahdollisuus ottaa ohjat. 5-tasolla auto tekee kaiken itse, eikä rattia ja polkimia edes tarvita.

Ruotsalainen ennustaa, että 15 vuoden päästä tullaan näkemään jo kaupunkialueilla viidennen tason autonomista autoilua.

-Se voi tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse lähteä viemään lasta tarhaan, vaan auto tekee sen itsenäisesti annettujen koordinaattien avulla. IAA-näyttelyssä syksyllä 2018 esitelty uusi Actroskin omaa jo elementtejä kolmannen tason autonomisesta autoilusta. Haaste ei olekaan ennen kaikkea tekninen, vaan suuremmat kysymykset liittyvät infraan ja lainsäädäntöön. Suomessa keliolosuhteet ja verrattain heikko alempi, osin myös ylempi tieverkosto luovat oman haasteensa. Onneksi SKAL tekee tässä loistavaa edunvalvontatyötä ja pitää teemaa vahvasti yllä. Tiestön korjausvelka ja investointivelka ovat kuljetusalan ja koko Suomen osalta keskeisiä haasteita, Ruotsalainen toteaa.

Puutavara-autoilu kehittynyt valtavasti

Työurallaan Juha Ruotsalainen on nähnyt läheltä puutavara-autoilun kehityksen. Viimeisen puuautokauppansa hän teki Veljekset Klemettilän kanssa.

-Jaakonkin kanssa opimme tuntemaan jo lähes 30 vuotta sitten. Muistan edelleen kuin eilisen päivän, kun kävin ensimmäistä kertaa näyttämässä käytettyä autoa hänelle, Ruotsalainen muistelee.

Kuluneiden vuosien aikana ala on kuitenkin muuttunut merkittävästi.

-Monet ovat varmasti kuulleet sanonnan, jonka mukaan ennen puutavara-autoilijalla oli uskonto 10 ja laskento 5. Tämä saattoi joskus pitää paikkansa, ja sillä pärjäsi loistavasti. Nyt tilanne on täysin toinen, uskonnon numerosta en tiedä, mutta laskutaidon on ehdottomasti oltava kiitettävällä tasolla. Ajoneuvojen optimointi, eri akselikonfiguraatiot ja työn suunnittelu vaativat kaikki osaamista, ja juuri vahva osaaminen on mielestäni keskeinen yhteinen nimittävä tekijä puutavara-autoilijoille, Ruotsalainen sanoo.

-Metsät ovat Suomen kansallisvarantoa, eikä tänäkään päivänä ole liioittelua sanoa Suomen elävän metsistään. Siksi uskon vakaasti, että myös alan yrittäjillä on valoisa tulevaisuus edessä. Olennaista on, että näemme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia ja pyrimme jopa ohjaamaan noita mahdollisuuksia. Yhteistyöryhmät, joissa voidaan jakaa parhaita käytäntöjä ovat tärkeitä, sillä viisaus asuu hirveän harvoin vain yhdessä päässä. Keskustelu kollegoiden, valtiovallan ja edunvalvojien välillä hyödyttää kaikkia osapuolia.

Vaikka Ruotsalainen luottaa puutavara-autoilijoiden tulevaisuuteen, hän luonnollisesti tuntee, miten haastavassa tilanteessa moni alan yrittäjistä tälläkin hetkellä toimii.

-Tunnen monia alan yrittäjiä. Sekä menestyviä, että niitä, joilla on hankalampaa. Tuloksen takana on aina monia, yksilöllisiä syitä. Jos jotain yhteistä nimittäjää menestyjille haluaisi hakea, niin ehkä siellä taustalla on sellainen avoin mieli, jolla haetaan tehokkaimpia ratkaisuita ja parhaita käytäntöjä. Kokonaistehokuutteen on panostettu ja toimintamalleja uudistettu. Se, että tehdään kuten aina ennenkin, ei välttämättä ole paras tae menestyksestä.

-Puutavaran kuljetusyrittäjänä on edelleen myös paljon yksinyrittäjiä, jotka toimivat ilman vahvoja kumppaneita. Neuvotteluasema ison metsäyhtiön kanssa ei välttämättä ole tasapuolinen. Itse ajattelen niin, että yrittäjien yhteenliittymät voisivat ottaa tässä isompaa roolia tulevaisuudessa, Ruotsalainen päättää.

Yhteistyökumppanit vuosien varrelta kertovat:

Liikenneneuvos Kalevi Huhtala, Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:

-Tapasimme Juha Ruotsalaisen kanssa ensimmäisen kerran jo kauan, kauan aikaa sitten. Aivan tarkalleen en muista, mutta varmastikin autokaupan merkeissä joskus 90-luvun loppupuolella.

-Yhteistyökumppanina Juha on erittäin reilu ja rehti, ennen kaikkea todella mukava kaveri. Sekin kertoo jotain Juhasta, että hän on lähtenyt automyyjästä ja noussut nyt koko Vehon toimitusjohtajaksi. Siihen ei todellakaan moni pysty.

-Vuosien varrella ollaan Juhan kanssa hierottu kauppoja välillä pitkäänkin. Arvostin sitä, että vaikka hän oli korkeassakin asemassa, hän vielä ajeli myöhään illalla Poriin tekemään autokauppaa. Se erikoinen piirre Juhassa on, että hänen kanssaan on aina ollut mukava tehdä kauppaa, eikä hän koskaan ole pahalla päällä, vaikka hinnoista on välillä tingattukin.

Toimitusjohtaja / omistaja Timo Korhonen, Oy Sisu Auto Ab

Sisun omistaja Timo Korhonen on Juha Ruotsalaisen tavoin toiminut alalla jo 30 vuoden ajan.

-Olemme tietenkin Juhan kanssa törmänneet jo aiemmin eri yhteyksissä, ja jonkin verran olimme tekemisissä keskenämme 2007, kun Sisujen jälkimarkkinatoiminnasta iso osa siirtyi Veholle Sisu Auton Huoltopalvelujen myynnin yhteydessä.

-Vuonna 2010, kun Sisun ja Daimler AG:n välistä yhteistyötä käynnistettiin, olimme sitten tiiviimmin tekemisissä Vehon väen ja heistä erityisesti Hatakan Ramin ja Ruotsalaisen Jussin kanssa, sillä tavoitteena oli samassa yhteydessä tiivistää Sisun ja Vehon yhteistyötä myös myynnin osalta. Nämä tiiviit neuvonpidot johtivatkin sitten jakelijasopimukseen Sisun ja Vehon välillä, eikä ihan pienellä väännöllä, jossa varmasti eniten äänessä olimme juuri me, Jussi ja minä.

-Tätä tapahtumakokonaisuutta voidaan hyvin pitää hetkenä, jolloin minä ja Jussi varsinaisesti tutustuttiin, ja voin rehellisesti todeta, että vääntö oli ajoittain todella tiukkaa. Siitä huolimatta tilanne ei kummallakaan mennyt missään vaiheessa mennyt huutamiseksi. Äänenpainot ja sanomisen sävy saattoi olla, ja olikin tiukka, kun omaa kantaa puolustettiin, mutta asialinjalla pysyttiin loppuun asti.

-Näkisin, että välillämme vallitsee hyvä, molemminpuolinen arvostus toisiamme kohtaan ja tältä pohjalta kykenemme hyvään yhteistyöhön. Jussi on henkeen ja vereen Vehon mies, ja oikein hyvä niin, tämä on otettava myös huomioon hänen kanssaan asioidessa.

Päätoimittaja Seppo Ala-Kutsi, Metsätrans-lehti Oy

-Samoilla lumilla, kun Juha aloitti Veholla, ostin puutavara-autojen varusteita valmistavan Alucar Oy:n, jossa olin töissä. Tapanani oli mahdollisimman nopeasti tutustua uuteen automyyjään ja opastaa häntä puutavara-autojen maailmaan. Automyyjän on hallittava kaikki suoritealat. Niinpä heti tilaisuuden tullen menin Hämeenlinnaan. Juha oli innostunut ja kiinnostanut hänelle uusista asioista, ja luottamuksellinen yhteistyö sai näin heti alkunsa.

Eräs puutavara-auton varustelu on jäänyt erityisesti mieleen. Juhan asiakas toi auton tehtaalle ohjieistan kuinka auto varustellaan, siis ilman mitään tarjousta. Autoon tuli mm. säätötilavuuspumppu, joka oli tuolloin vielä harvinainen, ja kaikki muut mahdolliset varusteet. Jälkeenpäin asiakas vielä soitteli lisäohjeita mm. karjapuskureista jne. Lasku lähetetään Veholle ja se tulisi auton kokonaisrahoitukseen. Aikamoinen luottamuksenosoitus siis Juhalta ja asiakkaalta. Autoon tuli lopuksi siihen mennessä kallein päällirakenne. Taisi Juha laskun saatuaan sanoa ”oho”, muttei sen enempää. Juha ei ole mikään turhan tinkaaja ja vänkääjä. Asiat käsitellään rivakasti ja reilusti, huumoriakaan unohtamatta.

Tampereella Juhan työpiste vaihtui useasti. Jotkut tamperelaiset automyyjät muistuttivat minua, että ”Ruotsalainenkin on siirtynyt lähemmäksi ulko-ovea”. Oikeinhan nuo arvelivat, lähtö tuli Espooseen.

Teksti ja kuvat: Tero Nurmi