Kuljetus

Mercedes-Benz nousi kuudennelle sijalle henkilöautoissa

Syyskuussa ensirekisteröitiin 649 uutta Mercedes-Benz-henkilöautoa, ja markkinaosuus nousi peräti 7,7 prosenttiin. Kolmen vuosineljänneksen jälkeen Mercedes-Benz nousi maan 6. suosituimmaksi henkilöautomerkiksi ja ohitti Fordin. Syyskuun rekisteröinnit vilkastuivat viime vuoden syyskuusta peräti 25 prosenttia, ja kasvu oli suurinta 7 eniten rekisteröidyn kärkimerkin joukossa. Myös rekisteröinnit kumulatiivisesti ovat viime vuotta prosenttiyksikön edellä, kun tulos muilla seitsemästä kärkimerkistä on miinuksen puolella. Tammi-syyskuun välillä on ensirekisteröity yhteensä 4735 uutta Mercedes-Benz-henkilöautoa (vrt. 4686 kpl 1–9/2019). Markkinaosuudessa kasvu on vielä suurempi: 5,3 prosentista tämän vuoden 6,4 prosenttiin.

Yritysmyynnissä markkinaosuus on 8,5 % syyskuun loppuun mennessä. Kolmen vuosineljänneksen jälkeen Suomessa on toimitettu yrityskäyttöön 1613 uutta tähtikeulaista autoa eli 298 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Mercedes-Benz on maan 5. suosituin yritysautomerkki, ja yrityspuolella markkinaosuus on kasvanut viime vuoden syyskuun lopun 5,8 prosentista nykyiseen 8,5:een (+ 22,7 %).

Kokonaisluvussa suosio jakautuu viiden mallisarjan välille, dieseleissä selvä markkinajohto

Kokonaisrekisteröinneissä Mercedes-Benzin suosio jakautuu melko tasaisesti viiden eri mallisarjan välille. Vuoden tähän mennessä rekisteröidyimmät Mercedes-mallit olivat A-, GLC- C- ja E-sarjat (919, 904, 874 ja 658 kpl). Kaukana ei ole myöskään CLA-sarja, jota on toimitettu 500 kappaletta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Loppuvuoden alkaessa Mercedes-Benz on Suomessa selvä henkilöautojen dieselmyynnin markkinajohtaja 16,3 prosentin osuudella ja 1832:lla tänä vuonna myydyllä dieselautolla. Dieseleiden osuus tähtikeulojen myynnistä on säilynyt korkealla tasolla, vaikka kappalemääräinen myynti on laskenut 355:llä (–16, 2 %) viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Bremenin tehdas on valmistanut jo 9 miljoonaa tähtikeulaa

Mercedes-Benzin tehdas Saksan Bremenissä on valmistanut yhdeksän miljoonaa tähtikeulaista autoa. Made in Bremen -juhlamalli oli aikaan sopivasti täyssähköinen EQC, joka on jo kymmenes tehtaan tällä hetkellä valmistama mallisarja. Bremen on koko C-sarjan malliperheen tuotannon maailmanlaajuinen osaamiskeskus, ja C-sarja puolestaan on valmistajan eniten myyty mallisarja. EQC:t valmistetaan samalla tuotantolinjalla C-sarjan sedanin ja farmarimallin sekä GLC:n ja GLC Coupén kanssa. 

- Yhteistuotanto on mahdollista, koska kykenemme integroimaan uudet teknologiat entiseen tuotantojärjestelmään, Mercedes-Benzin tuotantojohtaja Jörg Burzer kertoo. Bremenin tehdas on toiminut vuodesta 1978 lähtien ja työllistää tällä hetkellä yli 12500 autonrakentajaa.

Mercedes-Benzin asema taksimyynnissä on ennallaan

Mercedes-Benzin paikkaa taksialan kärjessä ei uhkaa mikään, vaikka koko taksikaupan volyymi on pienentynyt. Taksiasiakkaille toimitettiin syyskuun loppuun mennessä 432 uutta Mercedes-Benz-taksia, mikä toi 31,5 prosentin markkinaosuuden ja myyntitilastojen ehdottoman kärkipaikan. Kotimaan taksikaupan kaksi suosituinta mallia ovat E-sarja (234 kpl) sekä Sprinter (121 kpl). Vito on sijalla 10 (36 kpl).

Pakettiautomyynti on jatkunut lähes viime vuoden tahdissa

Pakettiautoissa Mercedes-Benz on syyskuun jälkeen maan 3. suosituin merkki 1237 autolla ja 13,4 prosentin markkinaosuudella. Rekisteröinnit ovat lähes viime vuoden vastaavan ajan tahdissa (– 6,9 %). Vito on tällä hetkellä 4. kysytyin pakettiautomalli, sillä niitä on rekisteröity 741 kappaletta. Viton markkinaosuus pakettiautokaupassa on 8 prosenttia. Sprinter on suosikkilistan sijalla 7 yhteensä 365 autolla ja 4 prosentin osuudella.

Kolme Mercedes-turvajärjestelmää debytoi vuonna 1985

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Mercedes-Benz esitteli Frankfurtin IAA-autonäyttelyssä kolme käänteentekevää autoilun turvavarustetta: ASD-lukkoperän, ASR-vetoluistoneston sekä 4Matic-nelivetojärjestelmän. Uudet järjestelmät tarjosivat kuljettajille kaivattua lisätukea ajamisessa, erityisesti haastavissa olosuhteissa kuten lumella, jäällä ja hiekalla, jossa pidon rajat tulevat herkästi vastaan. ASR oli ensimmäiseksi saatavilla S- ja E-sarjan autoihin. Vetoluistonesto ja vuonna 1978 esitellyt lukkiutumattomat ABS-jarrut muodostivat myös perustan ESP-ajonhallintajärjestelmän myöhemmälle kehitykselle. ESP esiteltiin vuonna 1995, ja jo neljä vuotta myöhemmin siitä tuli vakiovaruste kaikissa uusissa Mercedes-Benzeissä.