fbpx
 

Metsäteollisuus ry: lakkoilu rapauttaa kilpailukykyä vaikeassa tilanteessa

Metsäteollisuus ry: lakkoilu rapauttaa kilpailukykyä vaikeassa tilanteessa

Teollisuusliitto on tänään ilmoittanut laajoista vientiteollisuuteen kohdistuvista työtaisteluista. Lakko pysäyttäisi myös sahojen ja vaneritehtaiden toiminnan kolmeksi vuorokaudeksi 9.-11.12.

– Teollisuusliiton toiminta tähtää vientiteollisuuden sopimusneuvottelujen kriisiyttämiseen. Päätös katkaista neuvottelut etuajassa ja antaa saman tien lakkovaroitus, on poikkeuksellinen toimi, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

-Se kertoo siitä, että ammattiliitto haluaa vaikeuttaa sovun syntymistä työehtosopimusneuvotteluissa. Lakkoilulla ei vauhditeta neuvottelusovun löytymistä, vaan ainoastaan rapautetaan entisestään suomalaisen tuotannon kilpailukykyä, Hollmén jatkaa.

Jo pelkkä lakonuhka voi tuottaa tilaus- ja asiakasmenetyksiä mekaanisessa metsäteollisuudessa. Talous- ja suhdannetilanne heikkenee, ja epävarmuus toimituksista karkottaa pahimmillaan sahojen ja vaneritehtaiden nykyisiä asiakkaita. Jos lakko keskeyttäisi tuotannon, suomalaiset tehtaat menettäisivät kyvyn vastata uuteen asiakaskysyntään.

-Teollisuusliitto toimii rikkoen, kun nyt pitäisi toimia rakentavasti. Metsäteollisuus ry toivoo, että työntekijäpuolellakin ymmärrettäisiin kilpailukyvyn merkitys heikkenevässä talous- ja suhdannetilanteessa, Hollmén korostaa.

Teollisuusliitto ilmoitti perjantaina lopettavansa neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden sopimuksesta. Päätös oli yllätys, sillä neuvottelut päättyvät yli viikko ennen sopimuskauden päättymistä ja kesken osapuolten yhdessä aikatauluttamaa neuvotteluprosessia.

Metsäteollisuus ry muistuttaa, että osapuolilla on nyt erityisen suuri yhteinen vastuu suomalaisen tuotannon kilpailukyvystä, koska talous- ja suhdannetilanne on heikentynyt. Tällaisessa tilanteessa työntekijäpuolen vaatimukset jo entuudestaan kilpailijamaita lyhyemmän työajan lyhentämisestä edelleen ovat edesvastuuttomia.

Työajan lyhentäminen heikentäisi suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukykyä. Suomalaiset sahat ja vaneritehtaat kilpailevat markkinoista huomattavasti alhaisemman kustannustason ja pidemmän työajan alueiden, kuten Baltian, Puolan ja Venäjän, tuotannon kanssa. Esimerkiksi Viroon verrattuna työvoimakustannukset ovat Suomen vaneritehtailla noin kolminkertaiset.

Koska työvoimakustannukset korkeat, tulisi mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusten mahdollistaa mahdollisimman tehokas tuotannon ja työajan järjestäminen. Tehtaiden kilpailukykyä voitaisiin parantaa esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia tehtaiden käyntiasteiden nostamiseen sekä sujuvoittamalla lomien sijoittelua. Teollisuusliitto on ottanut nyt päinvastaisen suunnan.