Tapahtumat

Puunkuormaajamestarin etsintä käynnistyy jälleen

Suomen parhaan puunkuormaajan etsintä käynnistyy puunkuljetusautojen vuoden 2018 markkinajohtaja Volvon kalustolla. Puunkuormaajamestari 2019 -kiertueen ensimmäinen osakilpailu järjestetään Tampereella 5. huhtikuuta Mansen Mörinät -tapahtumassa.

Kiertueen pääyhteistyökumppanit ovat Volvo Trucks, Cargoteciin kuuluva Hiab sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.

– Volvolle on etuoikeus saada olla mukana tuomassa esiin puunkuljetusalan osaamista ja merkitystä koko maalle. Metsäteollisuus on Suomen kansantalouden tukijalka, joka tarvitsee toimiakseen taitavia kuljettajia sekä suorituskykyistä ja luotettavaa kalustoa. Puunkuormaajamestari-kiertue on hieno ja tärkeä tapahtuma, Volvo Trucksin myyntijohtaja Reino Manninen sanoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Puunkuormaajamestari-kiertue järjestetään jo 34. kertaa. Tänä vuonna se kiertää 17 paikkakuntaa ja huipentuu 15. kesäkuuta finaalitapahtumaan, joka pidetään Alucarilla Maksamaalla. Jokaisella paikkakunnalla on myös mahdollisuus koeajaa Volvo FH16 750 8x4 puutavara yhdistelmä.

Parhaat kohtaavat finaalissa

Puunkuljettajien erikoisosaamista ja ammattitaitoa mittaavassa kilpailussa ratkaisevat sekä suorituksen kesto, että tarkkuus. Loppukilpailuun pääsee viisi parasta miestä osakilpailujen suoritusten perusteella ja viisi parasta entisten läänijakojen mukaan. Naisten loppukilpailuun pääsee osakilpailujen kuusi parhaiten sijoittunutta.

– Puunkuljetus on ammattiliikenteen vaativin laji, joka asettaa kovat vaatimukset autonkäsittelytaidoille. Arvostan alan ammattilaisten työtä: he tuovat niin kuormat kuin autot ehjänä perille haastavista olosuhteista huolimatta. Heidän taitojensa katsastaminen kiertueella on varmasti ikimuistoinen kokemus, varsinkin jos ei itse työskentele alalla, Manninen korostaa.

Volvo Trucks auttaa yrityksiä menestymään

Manninen toteaa, että Puunkuormaajamestari-kiertue on Volvolle mahdollisuus olla puunkuljetus- ja maansiirtosegmenttien ytimessä. Tapahtumissa voidaan tavata asiakkaita ja kertoa, miten Volvon tuotteet ja palvelut helpottavat kuljettajien työtä ja auttavat yrityksiä menestymään.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Volvon tuotteet ja palvelut on hiottu ja säädetty vastaamaan puunkuljetuksen tarpeita. Olemme tehneet tuotekehitystyötä yhdessä suomalaisten asiakkaiden kanssa. Tämän työn ansiosta voimme tarjota maailman parhaan puunkuljetusauton, joka on markkinoiden tehokkain ja joka tarjoaa kuljettajan työtä helpottavia teknisiä ominaisuuksia. Suomi on hyvä testilaboratorio, koska meillä on suuret mitat ja massat. Jos Volvolla pärjää Suomen jäisillä ja pienillä metsäteillä, sillä pärjää missä vain.

Puukuormaajakisan kilpailuauto:
Volvo FH16 750 8x4 (FH25 Edition)

Koeajettavissa kaikilla kiertuepaikkakunnilla:
Volvo FH16 750 8x4 Pusher Tridem puutavara yhdistelmä

Puunkuormaajamestari 2019 aikataulu:

5.4.                                     Tampere, Volvo Truck Center             klo 9-16

6.4.                                     Tampere , Volvo Truck Center             klo 9-12

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

8.4.                                     Pori, Volvo Truck Center                     klo 9-16

9.4.                                     Forssa, Volvo Truck Center                klo 9-16

10.4.                                   Lahti, Volvo Truck Center                   klo 9-16

11.4.                                   Lappeenranta , Auto-Kilta Trucks         klo 9-16

12.4.                                   Savonlinna, Auto-Kilta Trucks             klo 9-16

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

15.4.                                   Mikkeli, Raskaspari Oy                       klo 9-16

16.4.                                   Kuopio, Volvo Truck Center                klo 9-16

17.4.                                   Joensuu, Raskaspari Oy                    klo 9-16

23.4.                                   Iisalmi, Raskaspari Oy                        klo 9-16

24.4.                                   Kajaani, Wetteri Power Oy                  klo 9-16

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

25.4.                                   Kuusamo, Wetteri Power Oy               klo 9-16

26.4.                                   Rovaniemi , Wetteri Power Oy             klo 9-16

27.4.                                   Rovaniemi , Wetteri Power Oy             klo 9-12

29.4.                                   Oulu, Wetteri Power Oy                      klo 9-16

3.5.                                     Haapavesi, Proforest -messut             klo 9-16

20.5.                                   Pietarsaari , Wetteri Power Oy            klo 9-16

21.5.                                   Seinäjoki , Käyttöauto Trucks              klo 9-16

22.5.                                   Jyväskylä , Volvo Truck Center            klo 9-16

23.5.                                   Jyväskylä , Volvo Truck Center            klo 9-14

15.6.                                   Finaali Alucar, Maksamaa                  

Pääyhteistyökumppanien lisäksi kiertueella ovat mukana Alucar Oy, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, Jyki Oy, Kraatz Oy, Teboil, OP, A-Vakuutus, Michelin, Tamtrom Oy, Skf Oy ja Bosch Rexroth Oy.