Metsäteollisuus

Sopu mekaanisen metsäteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työehdoista

Sahoille ja vaneritehtaille on saatu uudet työehdot, kun Metsäteollisuus ry ja Teollisuusliitto ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan lauantaina 22.2.2020 antaman sovintoehdotuksen. Niin sanotut kiky-tunnit korvataan tuotannon kannalta paremmilla työaikaratkaisuilla. Lisäksi uudet työehdot sisältävät muita yritysten toimintamahdollisuuksia parantavia muutoksia

Mekaanisen metsäteollisuuden sahojen ja vaneritehtaiden uudet työehdot mahdollistavat aiempaa paremmin tehtaiden jatkuvan käynnin. Niin sanottuja kiky-tunteja koskevaa kirjausta muutettiin, mutta työnantajan kannalta lisätuntien hyödyntämisen mahdollisuudet arkipyhäviikoilla säilyvät.

–Työaika sekä tehtaiden käyntiaika pysyvät ennallaan. Paikallisen sopimisen mahdollisuudet laajenevat tehtailla huomattavasti, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Paikallisesti voidaan sopia tehtaiden jatkuvasta käynnistä aiempaa alemmilla kustannuksilla. Muutos on merkittävä, sillä vanhan sopimuksen mukaiset lisäkorvaukset tekivät keskeytymättömän käynnin niin kalliiksi, että työt sahoilla sekä vaneri- ja liimapuutehtailla keskeytettiin viikonlopuksi tai sunnuntaiksi.

–Nyt sahoilla ja vaneritehtailla voidaan parhaimmillaan lisätä tuotantoa. Ratkaisut tukevat työllisyyttä, sillä lisätuotanto voi mahdollistaa lisätyön tarjoamisen, Hollmén toteaa.

Suomalaisten tehtaiden kykyä vastata kysyntään parantaa myös vuosiloman sijoittelun vapauttaminen. Vuosilomaa voidaan jatkossa pilkkoa ja siirtää pidettäväksi kesän kysyntähuipun ulkopuolelle, mikä vähentänee myös tarvetta turvautua lomautuksiin sesongin ulkopuolella.

Sopimuksen palkkaratkaisu on 3,3 prosenttia 25 kuukauden sopimusjaksolla, joka päättyy 31. joulukuuta 2021. Sopimuksen piirissä on noin 10 000 työntekijää sahoilla ja vaneritehtailla.

Neuvottelujärjestelmässä valuvika

Sopu työehdoista tarkoittaa sitä, että Teollisuusliiton jo neljä viikkoa yhtäjaksoisesti kestäneet lakot mekaanisessa metsäteollisuudessa päättyvät. Pitkistä lakoista on aiheutunut toimialalle merkittäviä haittoja.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsäteollisuus ry pitää Teollisuusliiton toimintaa neuvottelukierroksella poikkeuksellisen vastuuttomana. Teollisuusliitto ripustautui ideologisesti kiky-tunteihin ja jarrutti kuukausikaupalla sopimista.

–Sopu uusista työehdoista olisi voitu saada jo syksyllä, kun työrauha oli vielä voimassa. Työmarkkinajärjestelmässä on perustavanlaatuinen valuvika, kun tällainen toiminta on mahdollista, Hollmén korostaa. Myös puusepänteollisuuteen saatiin uudet työehdot, kun Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Kiky-tunnit korvattiin vastaavilla työaikajärjestelyillä myös muiden muassa puutalo-, huonekalu- ja kalustealan yrityksissä.