Ajankohtaista

Stora Enson puupohjaiset tuotteet Seefeldin MM-kisoissa

Aterimia, kannustustorvia ja rakennuksia – Stora Enson puupohjaiset ratkaisut ovat olleet ahkerassa käytössä Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa Itävallan Seefeldissä. Stora Enso edistää kisojen vastuullisuutta pääyhteistyökumppanina.

-Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme jo kolmatta kertaa mukana tukemassa MM-hiihtojen järjestämistä, ja jo toisen kerran olemme kisojen pääyhteistyökumppani, sanoo Seppo Parvi, Stora Enson Suomen maajohtaja.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Lahden MM-kisoissa Suomen 100-vuotisjuhlavuonna näytimme, miten kaikki mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Olemme hyödyntäneet Seefeldissä kokemuksiamme siitä, miten suuren yleisötapahtuman ympäristövaikutuksia voi vähentää valitsemalla käyttöön uusiutuvia, uudelleenkäytettäviä ja kierrätettäviä materiaaleja, joilla korvataan esimerkiksi muovia.

MM-hiihdoissa on käytössä puupohjaisia aterimia ja kannustustorvia, puisia rakennuksia sekä 100 prosenttisesti kierrätettäviä kartonkikuppeja. Ensimmäistä kertaa MM-kisoissa on korvattu alumiini- ja tekstiilimateriaalit puulla muun muassa lähtö- ja maaliporteissa sekä haastattelutaustoissa. Myös kisojen palkintokorokkeet on rakennettu uusiutuvasta puusta, ja voittajat saavat Stora Enson ja Swarovski Kristalweltin yhdessä sponsoroiman kunniapalkinnon, jossa yhdistyy puu ja kristalli.

Kisoissa esillä massiivipuun mahdollisuudet

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Stora Enso on rakentanut kisa-alueelle Ekopaviljongin, jossa esitellään erilaisia uusiutuvia ratkaisuja kisojen ajan. Rakennuksessa myös näytetään, miten rakennuksen kuntoa voidaan seurata. Rakennuksen pinnoilla ja rakenteissa olevat sensorit mittaavat ja keräävät reaaliaikaista tietoa ilmankosteudesta, lämpötilasta, sisätilan ilmanpaineesta ja hiilidioksidipitoisuudesta. MM-kisojen jälkeen Stora Enson ja Seefeldin kunnan yhteistyössä rakentama massiivipuinen rakennus siirtyy paikallisen tennisklubin käyttöön.

Kisojen ajan väliaikaisessa käytössä on massiivipuuelementeistä koottu expo-rakennus, joka on ollut käytössä kesällä 2018 SuomiAreenalla ja Asuntomessuilla Porissa. Rakennukset näyttävät, miten uusiutuva, uudelleenkäytettävä ja hiiltä sitova rakennusmateriaali mahdollistaa myös arkkitehtonisesti näyttävän rakentamisen. Expo-rakennukseen sitoutunut hiilidioksidimäärä vastaa 11 vuoden henkilöautoilun päästöjä.

Kuvat: © Stora Enso / David Johansson

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy